aamu herätys..

tuossa lauantai aamuna nukuin täysin tyytyväisenä, illan saunan jälkeen.
Heräsin siihen klo.7.15 , että koira seisoi sängyllä minun ja mieheni välissä (ja sänkyyn kun ei ole lupa tulla), en jaksanut käsittää mistä on kysymys, joten avasin koiralle ulko oven ja käskin pissalle, ulkoa tulleen koiran komensin nukkumaan.. ajattelin että nyt *aah* jatkan unia.
Nyt keittiöstä kuului terävä kuiikuii huuto, ne oli marsut karannut häkin aitauksesta ja huutelivat porkkanaa.. sitähän se koirakin yritti lultavasti kertoa tulemalla sänkyyn.
No marsuille ruokaa ja häkkiin. Koira pyysi itselleenkin ruokia, saivathan marsutkin. No ruoka koiralle ja nukuun.
Kohta kuului kolinaa, marsut taasen karkuteillä ja olivat rikka harjan kimpussa heinälaatikon vierellä, olinhan unohtanut heinät..
Eipä nukuttanut enää ei.. kiitos rakkaille eläimilleni ja sunnuntai aamuna 7.20 kuuluin kuiikuii keittiöstä, unohdin teljetä marsujen aitauksen yöksi..
5403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vahingon ilo on paras ilo ja kyllä nyt mua naurattaa :)
Varsinkin kun vielä tiedän miten älyttömän kovaa ääntä marsut osaavat pitää. Se kuikuttaminen on jotain niin käsittämätöntä ja varsinkin silloin, kun kurkkua tai porkkanaa odotetaan. Huuto on kova, ihan kun henki lähtis ;)
Mukava aamu ollut sulla, ihana herätä viikonloppuna seittemältä.. :D
Itsekkin olen kyllä kokenut "ihania" aamu herätyksiä joskus, kun hoitokoira on meillä ollut.
Sen mielestä kun on aika lähteä lenkille, se tulee mahan päälle/viereen seisomaan ja tuijottaa silmiin niin pitkään että herään. Sitten kun herään, niin alkaa naaman pesu ja iloinen murina sekä leikkimielinen käden pureminen. :D Kerran kun herään, ei takasin nukkumaan oo asiaa, siitä koira pitää huolen :P

Kyllä nää eläimet osaa, joskus liiankin hyvin ;D

Äänestä
  • Olivat marsut osanneet mutakin karku matkallaan, rikkoa kuulokemikrofonin ja webcam.n johdot.
    Nyt telkesin aidan niin tiukkaan etteivät lähde omin päin etsimään evästä :) Koira polokin saa nukkua rauhassa, ettei tarvitse marsuja säikkyä..

    Äänestä

ihanaa herätä todellisuuteen.:)
Meillä taas eläimet antavat jo nukkua pitkään.
Meillä tuo koirakin makaa kuin härski silli aamukymmeneen saakka. Jos herään kahville aikaisemmin, niin herää pyytämään ulos ja käy vaan hoomoilasena pihalla ja tulee takaisin sisälle nukkumaan. Ei edes välttämättä muista pissiä. Sillä on seurustelurakko.:)
Jos on pakkanen, niin ei käy kun ovella haistelemassa ilmaa ja kääntyy nopsaan sisälle.
Mutta tänä aamuna oli myös meillä aikainen herätys, kun naapurin tyttö oli yökylässä.
Kilkatus alkoi jo seitsemältä, vaikka tytöt valvoivat illalla myöhään ja naapurin tyttö sanoi vielä illalla, että minä kyllä nukun sitten pitkään huomen aamuna.
Mikähän lienee siellä se normaali herätys?
Meillä lapset makaavat talvella kymmeneen saakka, mutta nyt on jo reilun tunnin aikaisemmin heränneet, muttei sentään seitsemältä.

Äänestä
  • koirani kyllä kieltämättä nukkuu mielellään vaikka puol päivään ja sitten on valmiina lenkille, aamupissin käy tekee vaan alkuun hätäisesti, vaan nyt kai oli pakko herätellä, että "jo on paha päässyt valloilleen", reppana lienee kauhistunut marsujen omaaloitteisuutta, meinaan koiruus hiukan karttaa marsuja.. toisen marsun hyökkäyksen jälkeen, meillä on häijyjä marsuja X)

    Äänestä

heräämisaika! Minun koirani herättää nykyisin noin viideltä. Aikaisemmin herätti tuntia aikaisemmin. Joskus taas itse herään ennen koiraa jo ennen viittä. Kyllä olisi kauheata nukkua seitsemään, johan siinä menisi koko päiväjärjestys sekaisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SilverFox kirjoitti:

tuossa lauantai aamuna nukuin täysin tyytyväisenä, illan saunan jälkeen.
Heräsin siihen klo.7.15 , että koira seisoi sängyllä minun ja mieheni välissä (ja sänkyyn kun ei ole lupa tulla), en jaksanut käsittää mistä on kysymys, joten avasin koiralle ulko oven ja käskin pissalle, ulkoa tulleen koiran komensin nukkumaan.. ajattelin että nyt *aah* jatkan unia.
Nyt keittiöstä kuului terävä kuiikuii huuto, ne oli marsut karannut häkin aitauksesta ja huutelivat porkkanaa.. sitähän se koirakin yritti lultavasti kertoa tulemalla sänkyyn.
No marsuille ruokaa ja häkkiin. Koira pyysi itselleenkin ruokia, saivathan marsutkin. No ruoka koiralle ja nukuun.
Kohta kuului kolinaa, marsut taasen karkuteillä ja olivat rikka harjan kimpussa heinälaatikon vierellä, olinhan unohtanut heinät..
Eipä nukuttanut enää ei.. kiitos rakkaille eläimilleni ja sunnuntai aamuna 7.20 kuuluin kuiikuii keittiöstä, unohdin teljetä marsujen aitauksen yöksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu