JOPERA

Paavo

Onko kokemuksia Oulun seudulla toimivasta rakennusliike joperasta. Talon rakentaminen edessä ja kiinnostaisi tietää millaista laatua suheteessa hintaan saa tuolta liikkeeltä. Kaikki hyvät vinkit Oulun seudulla toimivista rakennusliikkeistä otetaan kiitollisena vastaan.

84

34353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janskuli

      Meillä Joperan talo oli aivan viime metreille mukana kisassa - palvelu oli kerrassaan loistavaa, päästiin katsomaan vastaavaa taloa sisältä ja kaikin puolin muutenkin oli kaikki hyvin. Talot on tosi kauniita ja olen kuullut naapureilta, että hyviä ovat tekijät ja talot laadukkaita. Me kuitenkin löydettiin sitten edullisempi vaihtoehto muualta ja otettiin se.

      Puroilallakin käytiin (Jäälissä), mutta hinta oli aivan järjettömän paljon kalliimpi kuin Joperalla. Vähän sellanen vähättelevä suhtautuminen tavallisen perheen asioihin - heillä kait riittää kartanotaloja rakennettaviksi että viitsii hymähdellä tavallisen perheen budjetille.

      JT-taloistakin olen kuullut vain hyvää, tekevät kuitenkin aika standarditaloja, ei mitenkään erityisen komeita mutta sellaista peruskamaa. Ja kuulemma hyvin pelittää hommat ja hyvin tehtyjä taloja ovat.

      • angryspede

        Puroila putos meilläkin laskuista ylimielisyyden takia.Yhdesti soitin ja yhdesti kävin paikanpäällä ja molemmilla kerroilla ei jääny käteen kuin armoton vitutus.Jt:llä kävin myöskin ja sanoivat suoraan että tekevät mielellään yhteen tasoon taloja kun ne 1,5krs talot on niin töiseviä.Ja ilmeisesti pitäytyvät malli taloissa ainoastaan. Joperan toimistolla asioidessa ei tullut sellasta tunnetta että sinne pitää mennä hattu kourassa nöyristeleen.Yllättävän paljo tommoset asiat vaikuttaa päätökseen.Työn jälkeen olen tyytyväinen. Kaikki edellämainitut osaavat varmasti talon tehdä mutta pikkuasiat vaikuttaa.


    • wqerty

      Käytiin tutustumassa, mutta on hieman samantyylinen kuin Kannustalot, olevinaan komea, mutta kuitenkin ihan perustaloja. Pelaavat mielikuvilla ja pehmeillä arvoilla: lämmin koti, kukkia, pehmeitä värejä, kotiin liittyviä talonnimiä. Halvempia, pienempiä (=tuntemattomampia) firmoja saa, kun käy raksatyömailla haastattelemassa rakennuttajia. Kokemukset kertokoon.

      • Paavo

        Kerrohan mitkä ovat niitä halvempia ja parempia rakennusliikkeitä. Itsellä kun ei ole tietoa yhdestäkään, vaan ainoastaan huhupuheita niin siksi kyselen.


      • taavi
        Paavo kirjoitti:

        Kerrohan mitkä ovat niitä halvempia ja parempia rakennusliikkeitä. Itsellä kun ei ole tietoa yhdestäkään, vaan ainoastaan huhupuheita niin siksi kyselen.

        ...hakusanana vaikka rakennusliikkeet, alue pohjois-pohjanmaa. Sitten vain yhteyttä firmoihin ja tarjouskilpailut pystyyn. Näillä palstoilla liikkuu ihan liikaa a) oman firmansa mainostajia, tai b) jo valintansa tehneitä rakentajia, mutta kuitenkin muka mielipiteitä kysyviä ja näin omalle valinnalleen tukea hakevia. Jälkimmäinen sallittakoon.


    • välittäjä Markku S

      Olen tutustunut Joperan tuotantoon pitemmän aikaa ja olen huomannut, että heillä hinta/laatusuhde on erittäin hyvä. He tekevät laadukasta työtä ja palvelu on ihmisläheistä.. itse jos olisin rakentamassa,,, valintani olisi juuri Jopera. suosittelen

      • Paavo

        Ettei vain olisi viestin kirjoittjalla jotain tekemistä yrityksen nimeltä JOPERA kanssa.....
        On nimittäin sen verran paksua köyttä tuo!


      • välittäjä Markku S
        Paavo kirjoitti:

        Ettei vain olisi viestin kirjoittjalla jotain tekemistä yrityksen nimeltä JOPERA kanssa.....
        On nimittäin sen verran paksua köyttä tuo!

        Harmi, jos vastaukseni johti tuollaiseen tuntemukseen,,, ei todellakaan ole minkäänlaista kytköstä yritykseen,,, olen vain usealta kuullut ja nähnyt myös heidän tuotantoaan,,, omaa jos olisin rakennuttamassa,,valintani olisi Jopera. Tämä on vain minun kantani ja ilmaisin sen kun mielipiteitä kysyttiin,,, omalta osaltani olen kantani ilmaissut ja jätän kommentoimatta enempää. Kiitos ja hyvää kevättä.


    • asuttu

      Eikä moitteen sijaa. Palvelu pelaa ja homma toimii. Hyvät työmiehet ja toimivat ratkaisut

      Suosittelen

    • rakentaja06

      Kovasti niillä ainakin hommia tuntuu olevan, kun tarjousta odoteltiin toista kuukautta - turhaan. Lopulta oli pakko mennä eteenpäin ja jättää firma vertailun ulkopuolelle.

    • YXvaan

      Kohta vuosi asuttu talossa jonka jopera meille teki. Työn jälki hyvää, asiakaspalvelu hyvää, tekivät kaikki pikku yksityiskohdatkin juuri asiakkaan toivomusten mukaisesti. Lisäksi tekivät asioita oma-aloitteisesti paremmin mitä olisi tarvinnut, ts jota asiakas ei olisi edes osannut vaatia. Ainoa miinus on se että heillä niinkuin muillakin tällaisena aikana on niin paljon asiakkaita ja kiire, että monet ratkaisut ja päätökset jäivät viimetinkaan, niinkuin talon valmistuminenki. Jäi kaiken kaikkiaan rehellinen kuva.

      JT-talolla ei ollut asiakaspalvelusta tietoakaan, eikä myöskään puroilalla. Eikä tarjoushalukkuutta.

      • Majuri o

        Niin sitä pitää. Jälki on hyvää ja laadukasta. Sopimukset pitää


      • pettynyt
        Majuri o kirjoitti:

        Niin sitä pitää. Jälki on hyvää ja laadukasta. Sopimukset pitää

        joperalla taitaa mennä nykyään liian hyvin kun ei enää hyvästä palvelusta ole jälkeäkään. Tarjousta pyydettäessä ei saatu mitä pyydettiin ja kahteen seuraavan tarjoukseen ei vieläkään saaneet korjattua asioita. Ja hintakin vain nousi molemmilla kerroilla...

        Minua kohdeltu todella ylimielisesti ja myyjä tuntuu valehtelevan kun ei enää muista mitä on edelis kerralla puhunu


      • me2
        pettynyt kirjoitti:

        joperalla taitaa mennä nykyään liian hyvin kun ei enää hyvästä palvelusta ole jälkeäkään. Tarjousta pyydettäessä ei saatu mitä pyydettiin ja kahteen seuraavan tarjoukseen ei vieläkään saaneet korjattua asioita. Ja hintakin vain nousi molemmilla kerroilla...

        Minua kohdeltu todella ylimielisesti ja myyjä tuntuu valehtelevan kun ei enää muista mitä on edelis kerralla puhunu

        Samanlaisia kokemuksia meilläkin kuin pettyneellä, valitettavasti.


      • rakennuttaja
        me2 kirjoitti:

        Samanlaisia kokemuksia meilläkin kuin pettyneellä, valitettavasti.

        Meillä jopera on toiminut esimerkillisesti jokaisella osa-alueella. Vastaava mestarikin on kehunut timpureita jne. Muutoksia voi tehdä kokoajan ja ne eivät korota hintaa kuin materiaalikustannusten verran mikäli työtunteja ei muutokset lisää. Erittäin joustavaa ja ystävällistä palvelua ainakin me olemme saaneet. Ainoa miinus tulee siitä ettei aikatauluista pahemmin infota ellei aktiivisesti kysele. Sopimuksen mukainen valmistumisaika kuitenkin pitää paikkansa.


      • j...sopera
        Majuri o kirjoitti:

        Niin sitä pitää. Jälki on hyvää ja laadukasta. Sopimukset pitää

        olen aivan samaa mieltä ja äiti kans...


      • Känsitär
        j...sopera kirjoitti:

        olen aivan samaa mieltä ja äiti kans...

        Mites nykyään? Onko viime aikoina Joperalla talonsa rakennuttaneita? Onko teillä tietoa, voiko tarjoushinnasta tinkiä ja onko se tapana?


    • tyyt

      Projekti menossa, kaikki ok. Aina on hyvä tsekata hintaa, mutta aika samoissa noi hinnat kuin muilla €/m2, kilpailu vetäny löysät pois. Lisäksi laatu, joustaminen muutoksissa ja muu toiminta hyvällä tasolla.

    • Tavis rakennuttaja

      EN SUOSITTELE KYSEISTÄ FIRMAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!KOKEMUSTA ON TÄLTÄ KESÄLTÄ!!!!!!

      • Pökylä

        No?


      • ulla3

        Hei, voitko tarkentaa mikä meni projektissa pieleen?


    • muo

      En suosittele minäkään Joperaa. Laatu huonoa, asioita ei tehdä loppuun kunnolla jne.

      • ewreyrtytrt

        jälki huonoa, ja korjattavaa löytyy


      • Ei enää ikinä
        ewreyrtytrt kirjoitti:

        jälki huonoa, ja korjattavaa löytyy

        Tilattiin Joperalta talo netistä löytyneiden kehujen perustella. Valinta osoittautui virheelliseksi. Kauppojen synnyttyä asenne tilaajaa kohtaan muuttui ylimieliseksi. Rakentamisessa käytettiin todella paljon huonolaatuista materiaalia. Työn jälki vaati monin paikoin korjaamista jälkikäteen, eikä kaikkea saatu kunnolla korjattua vaan käytettiin "vippaskonsteja". Osa asioista on yhä edelleen hoitamatta ja hoitamatta jäävätkin koska en jaksa enää tapella heidän kanssaan.

        Projektin aikataulu oli yksi harvoista asioista joka meni niin kuin pitkin.

        Vaikka sopimuksessa onkin mainittu että rakennuttaja huolehtii rakennustyömaan siivouksesta, ei se tarkoita sitä että rakennusmiehet saavat viskoa tavaroitaan ihan mihin lystää. Siivottavaa oli siis kahden työnmaan edestä.
        Saapuneen tavaran suojaamisesta ei välitetty lainkaan, vaan meidän piti itse käydä joka päivä tontilla tarkistamassa ja korjaamassa tilanne.

        Ylimääräiset muutokset tuottivat lisähintaa raskaalla kädellä. Pakettiin kuulunut "sisustussuunnittelu" oli yhtä tyhjän kanssa. Keittiötoimittaja ei kuunnellut meitä lainkaan vaan esitti vain omia näkemyksiään asioista ja me olimme aina kaikessa väärässä.

        Eräs asia joka meillä pisti silmään työmaalla oli "oikeaan uskonlahkoon kuuluneiden" työmiesten erittäin törkeä käytös "ei uskovaista" työntekijää kohtaan. Tämä "ei uskovainen" oli kuitenkin porukasta se paras työntekijä.

        Tuttava rakennuttaa parhaillaan lähes saman kokoista taloa pienellä talotoimittajalla samalle alueelle. Työn laatu ja käytetyt materiaalit on ollut paljon parempaa ja hinta todella huomattavasti edullisempi!

        Välttäkää siis Joperaa kuin ruttoa.


      • sdf9
        Ei enää ikinä kirjoitti:

        Tilattiin Joperalta talo netistä löytyneiden kehujen perustella. Valinta osoittautui virheelliseksi. Kauppojen synnyttyä asenne tilaajaa kohtaan muuttui ylimieliseksi. Rakentamisessa käytettiin todella paljon huonolaatuista materiaalia. Työn jälki vaati monin paikoin korjaamista jälkikäteen, eikä kaikkea saatu kunnolla korjattua vaan käytettiin "vippaskonsteja". Osa asioista on yhä edelleen hoitamatta ja hoitamatta jäävätkin koska en jaksa enää tapella heidän kanssaan.

        Projektin aikataulu oli yksi harvoista asioista joka meni niin kuin pitkin.

        Vaikka sopimuksessa onkin mainittu että rakennuttaja huolehtii rakennustyömaan siivouksesta, ei se tarkoita sitä että rakennusmiehet saavat viskoa tavaroitaan ihan mihin lystää. Siivottavaa oli siis kahden työnmaan edestä.
        Saapuneen tavaran suojaamisesta ei välitetty lainkaan, vaan meidän piti itse käydä joka päivä tontilla tarkistamassa ja korjaamassa tilanne.

        Ylimääräiset muutokset tuottivat lisähintaa raskaalla kädellä. Pakettiin kuulunut "sisustussuunnittelu" oli yhtä tyhjän kanssa. Keittiötoimittaja ei kuunnellut meitä lainkaan vaan esitti vain omia näkemyksiään asioista ja me olimme aina kaikessa väärässä.

        Eräs asia joka meillä pisti silmään työmaalla oli "oikeaan uskonlahkoon kuuluneiden" työmiesten erittäin törkeä käytös "ei uskovaista" työntekijää kohtaan. Tämä "ei uskovainen" oli kuitenkin porukasta se paras työntekijä.

        Tuttava rakennuttaa parhaillaan lähes saman kokoista taloa pienellä talotoimittajalla samalle alueelle. Työn laatu ja käytetyt materiaalit on ollut paljon parempaa ja hinta todella huomattavasti edullisempi!

        Välttäkää siis Joperaa kuin ruttoa.

        Käytetyt materiaalit huonoja?? Tuota noin, eiköhän niistä materiaaleista sovita tilaussopimuksessa, eli itsehän olette ne valinneet. Ethän sä voi vaatia jos tilaat auton manuaali-ilmastoinnilla että pitäisikin olla automaatti-ilmastointi. Saat juuri sitä mitä tilaat.

        Et ole ilmeisesti ennen ollut raksalla siivoamassa. Rakennusmiehet todellakin jättävät (tuskin viskovat) ylijäämätavarat ja roskat siihen mihin ne sattuu jäämään. Jos niitä liikutellaan johonkin, kyse on siivoamisesta. Jos itse olette ottaneet hintaa alentavana tekijänä työmaasiivouksen, niin ei pitäisi valittaa. Onhan se vaihtoehto, että siivouttaa siivousliikkeellä, mutta siihen pitää olla niitä euroja :)

        Ennenkuin rakennuttaa, kannattaisi hiukan edes selvittää mitä rakennuttaminen reaalimaailmassa on. Jää vähemmän pettymyksille tilaa. No, onnea vaan ikävään ja huonoon kotiinne.


      • Ei ikinä enää
        sdf9 kirjoitti:

        Käytetyt materiaalit huonoja?? Tuota noin, eiköhän niistä materiaaleista sovita tilaussopimuksessa, eli itsehän olette ne valinneet. Ethän sä voi vaatia jos tilaat auton manuaali-ilmastoinnilla että pitäisikin olla automaatti-ilmastointi. Saat juuri sitä mitä tilaat.

        Et ole ilmeisesti ennen ollut raksalla siivoamassa. Rakennusmiehet todellakin jättävät (tuskin viskovat) ylijäämätavarat ja roskat siihen mihin ne sattuu jäämään. Jos niitä liikutellaan johonkin, kyse on siivoamisesta. Jos itse olette ottaneet hintaa alentavana tekijänä työmaasiivouksen, niin ei pitäisi valittaa. Onhan se vaihtoehto, että siivouttaa siivousliikkeellä, mutta siihen pitää olla niitä euroja :)

        Ennenkuin rakennuttaa, kannattaisi hiukan edes selvittää mitä rakennuttaminen reaalimaailmassa on. Jää vähemmän pettymyksille tilaa. No, onnea vaan ikävään ja huonoon kotiinne.

        No ei tuossa sopimuksessa lue että sisäkaton koolauksessa käytettävä kakkos-kakkonen on ulkona sateessa säilytettyä umpikieroa puuta. Ja että asia korjataan hakkaamalla, vääntämällä ja rynkyttämällä. Sisäkatto aaltoilee todella hienosti.
        Eikä siinä sopimuksessa lue että terassin tolpat on täynnä kirveen jälkiä.

        Ja olen todellakin ollut raksalla siivoamassa ennenkin mutta tällaista sikolättiä en ollut kyllä ennen nähnyt.

        Että pidä sinä apina turpasi kiinni kun et itse tiedä asiasta mitään, minähän se täällä raksalla olen pyörinyt etkä sinä. Taidat olla Joperan lahkokavereita.


    • pettynyt8

      Itsellä myös joperan tekemä koti ja olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ala-arvoinen suoritus!

    • Huonoa laatua

      Samanlaisia kokemuksia. Timpurit olivat heikkotasoisia, piittaamattomia. Vieläkin paikataan niiden jälkiä. Alihankkijat tekevät sisustus- ja laatoitustyöt, ja voi pojat että niiden jälkiä paikottiin. Osittain itse. Timpurit eivät edes lukeneet piirustuksia, tekivät jotensakin oman pään mukaan. Aikataulut eivät pitäneet, talo valmistui 2 kuukauta myöhässä. Ainoa asia mikä toimi edes jotenkin oli reklamaatiokäsittely mutta voi juku, kyllä niitä riittikin. Helppo on löytää laadultaan parempi toimittaja. Itse en missään tapauksessa enää uskaltaisi ottaa taloa Joperalta. Reklamaatiokorjaukset jatkuvat vielä tänä vuonnakin. Laadusta on melko turha puhua tämän toimittajan yhteydessä.

      • Helsinki 1

        Joperan Talot Täysiä Risukasoja meidän tontilla yksi kappale ,,,


      • Helsinki 1

        Joperan Talot Täysiä Risukasoja meidän tontilla yksi kappale ,,,


      • Helsinki 1

        Meillä sama homma ,, Sutta tehty ja Paljon ,aika taulut ei pidä mikään ei toimi,, Työnjohto omaa rotua joka ei käy työmaalla ,, Lähetetään aliurakoitsijat työmaalle jotka tekevät oman pään mukaan,,


      • Anonyymi

        Ja 10 vuotta myöhemmin ihan samat kokemukset! Niin ala-arvoista ja ylimielistä touhua että enpä ihan viime vuosina ole missään tuommoiseen törmännytkään. Omistajat pyyhkivät "pe***nsä" reklamaatiolappusilla ja piutpaut välittävät rakentamisen laadusta, kunhan massia tulee :D tyypillistä lestadiolaistaustaista toimintaa.


      • Anonyymi
        Helsinki 1 kirjoitti:

        Meillä sama homma ,, Sutta tehty ja Paljon ,aika taulut ei pidä mikään ei toimi,, Työnjohto omaa rotua joka ei käy työmaalla ,, Lähetetään aliurakoitsijat työmaalle jotka tekevät oman pään mukaan,,

        Oulussa sama kuvio! Törkeää toimintaa kaikin puolin! Älkää langetko heidän myyntipuheiden pauloihin.


    • Espoo

      Naapuriin rakennettiin Jopera-talo ja ainakin minun silmään näytti ihan ripeältä toiminnalta. Naapurikin on ollut tyytyväinen, muutamia reklamaatiota on ilmeisesti ollut, mutta nekin oli hoidettu ihan ok.

    • fsaefafaf

      Joukkoteilausta liikeellä....

      • Rakentaja

        Jäljen perusteella Joperan joutaakin teilata. Jos rakennustoiminta olisi luvallista, lähtisi näiltä lisenssit. Surkea esitys meidänkin tapauksessa. Luovutus ajat sitten ja paikkominen sen kuin jatkuu. En osaa kuvitella huonompaa toimittajaa. Myyntimies kyllä lupailee laatua ja hyvää jälkeä mutta totuus on karu.


    • arpojat

      Onko nämä Joperan kohteet Oulussa vai Etelässä päin?
      Harkinnassa Jopera ja mietitään uskaltaako tilata...

    • ei uskovainen

      Kyllähän tuo jopera hyvä talovalmistaja on.
      Itse pyörinyt heidän työmaillaan aika paljonkin ja hyvää jälkeä he etelässä ainakin tekevät.
      Pihat on kyllä roskaisia jos ei itse siivoa. samoin sisältä vaikka on valmis pinta sisällä ei mitään suojia ole lattialla. kannattaa siis itse mennä sinne siivoilemaan ja katsomaan jo rakennusvaiheessa jos on jotain huomautettavaa, pääsee paljon helpommalla.

      • atto

        Pääkaupunkiseudulla seurasin erästä työmaata.
        Törkeitä laiminlyöntejä työturvallisuudessa.


    • putkipate

      En ikinä usko että oulun alueella ovat joperan timpurit tehnyt paskaa jälkeä... usiamman vuoden olen kulkenut työmaita läpi ja hyvä on ollut jälki!

      • helsinki1

        Jopera Etelässä Iso Vitsi
        Älä tilaa mitään jos se liityy taloihin tai raketamiseen ..
        Ja jos tilaat valmistaudu tappelemaan pakettisi valmiiksi ,
        varaudu siihen että saat sutta ja sekundaa ja paljon


      • Alalla2
        helsinki1 kirjoitti:

        Jopera Etelässä Iso Vitsi
        Älä tilaa mitään jos se liityy taloihin tai raketamiseen ..
        Ja jos tilaat valmistaudu tappelemaan pakettisi valmiiksi ,
        varaudu siihen että saat sutta ja sekundaa ja paljon

        Höh! meille valmistui koti kuukauden etuajassa ja hyvä koti tuli!


    • Raksattaja

      Jopera palveli meitäkin hyvin. Joutavaa touhua ja tunnolliset timpurit. Tiivis talo tuli. Vuotoluku 0,4. Mitä lie tarkoittaa, mutta hyvä kuitenkin kuulemma on.

    • pettynyt7

      Vaikka täällä palstalla Jopera-kytkökset puhuvatkin firman puolesta, totuus on toinen. Ei voisi huonompaa olla kuin Jopera, meidän tapauksessamme todella karkeita rakennusvirheitä. Työnjohtoa ei ole. Kaikki laadunvalvonta jää asiakkaalle ja siinäpäs sitten onkin hausketta projektin ajaksi kun tappelee reklamaatiokorjauksista. Meillä mukana oli karkeita rakennusvirheitä, joista lähes kaikki johtuivat huolimattomuudesta ja piittaamattomasta asenteesta. Alihankkijoista surkeimmat olivat laatoittajat. Huonoimmat, huolimattomimmat ja asennevammaisimmat löytyivät Joperan palkkalistoilta. Onnea matkaan jos tuolta otatte. Sitä tarvitaan.

      • Jopera

        Tuula/ rakennuspalvelu Jopera
        Kehittyäkseen yritys tarvitsee aitoa ja rehellistä palautetta. Varsinkin risut ohjaavat toimintaa oikeaan suuntaan.
        Rakennuspalvelu Jopera on rakentanut 22 toimintavuotensa aikana yli tuhat kotia. Koko ajan olemme kehittäneet ja kehitämme toimintaamme. Olemme valinneet varmat yhteistyökumppanit ja tavaran toimittajia. Kotien rakentajiksi olemme palkanneet suomalaisia kirvesmiehiä, joiden työskentelyä ohjaavat työnjohtajat. He ovat rakennusinsinöörejä, joilla kaikilla on kokemusta myös vasaran varresta. Olemme havainneet, että näin toimien vähennämme rakennusvirheitä. Meillä ei koteja rakenna ulkolainen keikkatyövoima.
        Virheitä sattuu myös meille. Olemme yrittäneet selvittää työnjohtajiemme kanssa ne työmaat, joihin yllä olevissa kirjotuksissa viitataan. Valitettavasti, emme ole onnistuneet. Me yrittäjät toivomme, että annatte suoraan palautteen Joperaan. Näin pääsemme selvittämään, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja kehittämään toimintaamme. Olemme perheyritys, jolla on kasvot.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Laatoittajat alan amatöörejä, kaikki pieleen mikä vaan ikinä voi mennä pieleen!


    • luottaa

      Jopera tekee meille taloa ja valmistuu jouluksi kuukauden etuajassa. Kelpojälkeä tekevät ja tunnollista porukkaa! Helppo projekti kaikenkaikkijaan.

    • Vanhatimpuri

      Ainakin meillä Oulussa kaikki meni todella hyvin omakotitalomme osalta. Toimiston väki oli ihan ok, vain laskutuksessa piti olla tarkkana, oli tulla tuplana osa maksuista. Ovat toivottavasti ja ilmeisesti tarkentaneeet/muuttaneet ohjelmistoaan.?
      Nyt Jopera on palkannut kait oman sisustussuunnittelijansa ( yhteistyö silloisten yhteistyökumppaneitten kanssa oli huippua) ja muuttanut kaapistotoimittajaa. Itse emme voi ainakaan meidän Domus-kaapistoja ja asentajaa moittia yhtään.

      Timpurikaksikko oli todella nopea ja ammattitaitoinen. Pikkuasiatkin hoituivat. Aliurakoitsijatkin olivat hyviä, varsinkin laatoittajat. Yhtään huonoa ketjussa ei sattunut ainakaan meille. Sähkösuunnitteluun olisi tosin pitänyt käyttää meidän ja urakoitsijan enemmän aikaa. Tosin nykyisen "uniikkitalon " asuminen on vasta asuttaessa tuonut esille muutostarpeet, jotka osin olisi voinut välttää, jos mm huonekalut ja joulukoristeet olisi osannut ennakoida paremmin.

      Aikataulutus oli kohdallaan (aika väljää) ja piti valmistumisen osalta juuri paikkansa.

      Talomme valmistui tänä vuonna ja on kolmas omakotitalomme. Itsekin olen rakentanut aika paljonkin, joten näkemystä ja kokemustakin alalta on jo hankittu. Ainakin minä voin vilpittömästi suositella Joperaa. Joperan vahvuus oli mm, että taloon tilatut kaapistot ja takka-leivinuuni olivat suhtkoht oikealla hinnalla tarjouksessa, ei kuten muilla jonkun heidän oman mallitalon peruskalusteet ja takka ( maksatte sitten lisää XYZ euroa, oli vakio kommentti haluamaamme tasoon) Itse otimme tarjoukset 5:ltä muulta valmistajalta. Hinnat olivat viime vuonna ainakin hyvin lähellä toisiaan 3 kärjessä. Puroila oli kalleimmasta päästä.,osa tiputti hintaa prosessin kuluessa.
      Joku " hävinneistä" ei ihan hyvin ottanut tappiotaan.

      Joperalla ontoki noita tekijöitä paljonkin, en tiedä laatuvaihtelusta ja tyylistä kaikkien osalta. Meillä oli siis kaikki ok, toivottavasti muillakin Joperaan päätyvillä.!

    • Talo1ja2

      Meille rakensi Jopera talon. Tämän kokemuksen perusteella emme voi suositella Joperaa rakentajaksi.

      Erilaisten työvaiheiden valvonnassa / työnjohdossa puutteita mukaan lukien heidän käyttämänsä alihankkijat. Työvaiheiden aikatauluttamisessa suuria haasteita.

      Reklamaatioiden hoitaminen todella heikkoa ja asoiden loppuun saakka hoitaminen mahdotonta.

      Asiakaspalvelu todella heikkoa eli kokonaisuutena ikävä kokemus.

    • Kitisijät

      Ei ole kokemusta Joperasta. Mutta on jos keskustelupalstoilta luet, niin joka firma on tehnyt pskaa jälkeä muka. Taitaa olla niin että kaikkia ei voi miellyttää vaikka tekisit hommasi miten hyvin.

      • Talo1ja2

        Meidän kommentit perustuu asioihin mitkä eivät toimineet projektin aikana ja projektin jälkeen. Ei ole tarkoitus, että rakentaja miellyttää kaikkia tekisivät edes sen mitä lupaavat ja oikealla asenteella.


    • serty

      Talon rakentaminen on prosessi, johon ryhtyvän pitäisi tietä!!!
      -rakentaminen ei ole tähtitiedettä, eikä silloin tekiJÄTKÄTkään ole tieteilijöitä.
      -rakennusprojektin aikana suurin ongelma työmailla on asiakkaan omat sukulais/ystävä/appiukko konsultaatiot, joten vålttäkää näitä. Jos haluaa, että prosessi menee asianmukaisesti, etkä luota toimittajan omavalvontaan, niin luulempa että kaikkien hankkeessa mukanaolevien kannalta järkevä vaihtoehto on ulkopuolinen ammattivalvoja. He tuntee rakentajan velvoitteet, mutta myös asiakkaan.

      Rakentamista ohjaa rylli, mutta mitä vähemmän sitä tarvii käyttää, sen parempi. Ja nimenomaan asiakkaan kannalta, nimittäin siellä on aika väljät toleranssit.

      Kokemuksesta tiedän, että jos haluatte rakentamisen sujuvan hyvin, niin vaalikaa sitä
      hanketta. Ihmiset näitä tekee, ja asioiden läpiviemistä ei kannata kärjistää. Vastuullinen toimija haluaa sen palautteen asiallisena, ja väittäisin että mahdolliset epäkohdat saadaan kuntoon ilman, että niistä tarvii vuotaa näille palstoille.

      Ja näitä kommentteja ei kannata rekisteröidä suuremmin.

      Tsemppiä Joperalle ja muillekkin hyville rakennusfirmoille ja iloista mieltä kaikille rakennushanketta suunnitteleville.

      • Nekkulir

        Positiivista ajattelua......peukutan


    • OnNähty

      Positiivisyys yleensä loppuu paskaan jälkeen ja ylihintaan.....taikka virolaisiin työntekijöihin mitkä varastaa kun silmä välttää...

    • heimerakennetaan

      Meille on Jopera rakentanut 4 vuoden aikana 2 omakotitaloa. Ei voi moittia ketään firma työntekijöitä. Myynti hoiti paikanpäällä aina hinnat heti ja muutoksiin reagointi oli vikkelää. Samoin piirustusten päivitys ym toimi hyvin. Sama timpurikaksikko teki molemmat talomme ja nyt on 2 virkeää työnjohtajaa. Aliurakoitsijat todella ok ja aikataulu piti juuri paikkansa. Vuositarkastuksessa ei ole ollut paljoa paikattavaa. Pikku maalauksia jne.
      Voin todella suositella itsekin rakentaneena.

      • papikiri

        jo on melko tahti jos 4-vuoden aikana 2 omakotitaloa rakentaa. Uskon miehet rakentelee taloja "asevelihintaan" tai puoli ilmaiseksi. sitten myydään eteenpäin että seuraava on melkein ilmainen....Haiskahtaa pahasti läpi tää sun juttu! Eli uskon että olet uskonmiehiä ja sukulainen pistäny sulle tönöt pystyyn ku nuin kehutaan ja tänne mainostetaan
        !:)


    • Anonyymi

      En ostais Joperaa. Ei oo puhtaat paperit. Rehti kaukana. Lupaukset myös? Ääh...Ääh. kuka rakentaa?

    • Anonyymi

      Säälittävää liittää esim uskonasioita joihinkin rakennusprojekteihin. Kuka oikeasti tietää mihin esimerkiksi Joperankin omistajat uskoo tai on uskomatta, puhumattakaan työntekijöistä.

      Meille rakensi Jopera talon, enkä kysellyt heidän uskonnoistaan tai muista henkilökohtaisista asioista. Halusin heidän rakentavan talon ja sain juuri sen mitä halusin, sovittuun hintaan. Työnjälki oli siistiä, aikatauluissa pysyttiin ja urakkarajat piti. Joistakin pienehköistä asioista käytiin keskusteluja, kummalle kuuluu, mutta niistäkin päästiin yhteisymmärrykseen. Tekijät oli mukavia ja ammattilaisia ja jälki oli hyvää. Kokonaisuudesta jäi erittäin hyvä maku ja olen suositellut kaikille tuttaville.

      Kyllä asiakkaalla ja asiakkaan asenteellakin on merkitystä projektin sujuvuuteen. Asiakas kun ei monestikkaan ymmärrä kokonaisuuden päälle ja nillittää siksi tyhjästä, eikä osaa varmistaa oikeita asioita. Palkatkaa siis hyvä valvoja avuksi, teittepä kaupat minkä talofirman kanssa tahansa.

      Tarjousvaiheessa oli meillä mukana muitakin firmoja rakentamaan meille kotia ja kaikista samaa paskaa täällä foorumilla. Itse kun jututin ihmisiä joille firmat oli tehneet taloja niin kummasti esille tuli vaan ihan normaaleja taloprojektiin liittyviä asioita.

      Tarkista siis firman taloustiedot, yritä löytää joku joka on firmasta tuotteen tilannut ja ajattele palautetta järkevästi. Toiselle meistä se raksalle jätetty pahvilaatikko kaataa maailman ja toiset keskittyy esimerkiksi rakenteellisiin asioihin ja niiden valvontaan. Itse suosisin firmaa, joka toimii muutenkin alueella, välimatkat kun saattaa pidentää esim reklamaatioiden tai tavarantoimitusten jouhevuutta.

      Ja nyt kaikki voi itkeä alle kuinka olen joko Joperan työntekijä tai vähintään uskonveli kun tänne kirjoittelen, itkekää vain..

    • Anonyymi

      Muutettiin keväällä 2020 Ouluun valmistuneeseen Joperan rakentamaan taloyhtiöön. Ostettiin Joperan rakentama koti tässä samalla kaksi kertaa - ensimmäisen ja viimeisen. Erinäisiä ongelmia on ollut, ja Jopera vastaa niihin asukkaita vähättelevästi. Tässä muutama esimerkki:

      - Saunassa varpaat palelevat. Ilmanvaihto tehty siis niin, että lauteiden alla ei ole ilmanvaihtoaukkoa, jonne lämmin ilma menisi ja lämmittäisi varpaat mennessään.
      - Vastaus: firman työntekijällä on samanlainen sauna ja tykkää makoilla lauteilla -> saunassa ei mitään vikaa.

      - Yläkerta ei talvella lämpene yli 16 asteeseen
      -> Vastaus: Talo on rakennettu kuten pitää. Ei mitään korjattavaa Joperan puolelta.

      - Saunasta lämpö karkaa suihkuun välissä olevan seinän ja katon välistä
      -> Vastaus: Ei mitään vikaa. Jos asian haluaa korjata, tulee asukkaan maksaa se itse.

      - Terassi vajonnut 2cm (lasituksen kanssa tuli ongelmia)
      -> Vastaus: Normaalia kuivumista (pelottaa miten talon vielä tulee käymään, jos tuollainen on normaalia kuivumista...)

      - Liesituuletin ei vedä kunnolla
      -> Vastaus: Tehkää ruokaa ikkuna auki (niin että talvipakkasillakin?)

      - Ohikulkevien kävelijöiden juttelu kuuluu sisälle ikään kuin ikkuna olisi auki vaikka se on kiinni
      -> Ei mitään vikaa (eivät edes tutki, onko kaikki eristeet muistettu pistää paikoilleen tai miksi äänet muuten tulevat niin selkeästi läpi seinän)

      Sitten omaa tyhmyyttä jäi selvittämättä, minne yhtiössä mahtuu mattoteline (ei minnekään), lumikasat (autojen taakse, eli jos autot ovat pihassa ei lunta saa kasattua sinne), tai vieraiden autot (ei minnekään).

      Mutta jokainen toki päättäkööt itse mitä ostaa, minä en enää tähän firmaan uudestaan haksahda, ja suosittelen kaverit ja tutut kiertämään kanssa Joperan kaukaa. :)

      • Anonyymi

        Kuulostaa tutulta. Samat selitykset olleet meidänkin reklamaatioihin. Hirveä vääntö kaikesta ja selitys löytyy joka asiaan. Tutkija pudisteli päätään ja sanoi että on poikkeuksellisen paljon huomautettavaa. Kaikkeen vastataan että suunnitelmien mukainen. VÄLTTÄKÄÄ JOPERAA! Ovat niin olevinaan mukavia aluksi mutta todellisuudessa pitää teitä maallisia pelkkänä roskaväkenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta. Samat selitykset olleet meidänkin reklamaatioihin. Hirveä vääntö kaikesta ja selitys löytyy joka asiaan. Tutkija pudisteli päätään ja sanoi että on poikkeuksellisen paljon huomautettavaa. Kaikkeen vastataan että suunnitelmien mukainen. VÄLTTÄKÄÄ JOPERAA! Ovat niin olevinaan mukavia aluksi mutta todellisuudessa pitää teitä maallisia pelkkänä roskaväkenä.

        Jopera vastaa:
        Tunnistamme kohteen. Olemme rakentaneet taloyhtiönne rakennusvalvonnan hyväksymien ammattisuunnittelijoiden laatimien suunnitelmien mukaisesti. Taloyhtiössä käynnistyvät vuositakuukorjaukset yhdessä sovittavassa aikataulussa.


      • Anonyymi

        Jopera vastaa: Tunnistamme taloyhtiön. Siihen on tehty juuri vuositakuutarkastus. Anonyymi-nimimerkin kirjoituksessa ilmoitetut puutteet eivät ole yhdessä asunnossa, vaan hän on kasannut viestiinsä koko taloyhtiön puutteita.

        Olemme tehneet ja paraikaa teemme vuositakuukorjauksia. Saunojen lämpötilaa olemme pystyneet nostamaan mm. kiukaan kivien ladonnan muuttamisella. Saunassa ilmanvaihto on yleisen toteuttamistavan mukainen. Yläkerran lattialämmitys on korjattu. Rikkinäinen liesituuletin on vaihdettu uuteen. Taloyhtiössä on käytetty osissa huoneita kiinteitä ikkunoita, joissa äänen eristävyys on heikompi kun avattavilla ikkunoilla. Terassilaudat kutistuvat kuivuessaan ja terassilasituksia tulee säätää tarvittaessa.

        Taloyhtiössä ei ole yleistä mattotelinettä. Jokaisella asunnolla on oma piha-alue, jonne on mahdollista sijoittaa oma tuuletusteline. Lumille on suunniteltu kasausalueet. Runsaslumisena talvena lunta on kuljetettava pois tontilta.


    • Anonyymi

      Suihkuhuoneen ja saunan lattian kaadot pielessä (jää isoja lammikoita), parketti mennyt rikki asennettaessa ja muutenkin asennettu väärin, lattian tasoitus parketin alla epäonnistunut, sisäkaton ruiskutasoite kauheeta jälkeä...ja kaikkea muutakin ihan epämääräisesti tehtyä. Eivät ota tosissaan kun reklamoi ja kuittaavat että kaikki on ok. Todella siis varoitan tästä yhtiöstä: kiertäkää kaukaa.

      • Anonyymi

        Jopera vastaa: kohteen reklamaatioiden perusteella. Saunan ja kylpyhuoneen lattioiden korjaamisesta olemme sopineet korjausajan toukokuulle. Kelluvassa parkettilattiassa raskaat huonekalut mm piano yhdessä kuivan huoneilman kanssa aiheuttavat kevättalvella rakoilua. Katon ruiskupinnoitteessa virheet olivat niin vähäisiä, ettei korjaus ollut mielekästä. Olemme maksaneet teille ehdottamanne hyvityksen.


    • Anonyymi

      Täällä väsytty taisteluun. Jopera voitti, enää ei riitä voimat heidän kanssaan tappeluun. Rakenteellisista ja kosmeettisista vioista väännetty jo kaksi vuotta, ja juurikin saman tyylisiä kuin täällä kerrottu. Sauna ei lämpiä/lämpö pysy siellä, elisaatiin hieno varasto siitä. Yksi talon kulmista vajoaa, menee kuulemma normaalin kuivumisen piikkiin, edelleen näin 2v jälkeen. Vajoamisesta seuraa ikkunoiden ja sisäseinien vikoja. Taloa ei voi myydä tässä kunnossa. Loukussa ollaan.

      Jos tästä joskus eroon pääsen, asun tulevaisuudessa vain vuokralla. Luotto rakennusfirmoihin meni täysin.

      • Anonyymi

        Jopera vastaa:
        Emme tunnista kohdetta. Pyydämme ottamaan yhteyttä meihin!


    • Anonyymi

      Jopera täällä kirjoittelee vastineita ihmisten kokemuksiin. Hyvähän se on jälkikäteen yrittää selitellä ja paikkailla tilannetta. asiakkaiden viesteistä kuitenkin näkyy joperan asenne. Se on huono. Ostajalle tulee huono kokemus. Paljon joutuu tappelemaan että työn jälki tulee edes kohtuulliseksi. Varmasti kokemukset parempia jos kuuntelisivat asiakkaita.

      Hyvä ketju itse mietimme mistä otamme rakennuttajan. Jatkamme etsintää.

    • Anonyymi

      Jope RIP

    • Anonyymi

      Kovinkaan moni lessurakennusfirma ei osaa tehdä laatua. On nähty vuosien aikana useassa paikassa

      • Anonyymi

        Tästä kuulisin mielelläni lisää! Tai kysyin mikä rakennusfirma olisi hyvä?


    • Anonyymi

      Lyhyesti ja ytimekkäästi: Älkää valitko Joperaa. Jopera ei kunnioita kauppasopimusta, keksii hatusta laskutettavia asioita, ei noudata kirjallisesti sovittua laskutusta vaan töistä pitää maksaa etukäteen sekä lisäksi ei hoida reklamaatioita. Toiminta ei noudata hyvän tai edes asiallisen toiminnan periaatteita.

      • Anonyymi

        Onko antaa esimerkkiä näille hatusta keksityille lisälaskuille sekä kauppasopimuksen noudattamatta jättämiseen ?


    • Anonyymi

      Allekirjoitan aiemmat kommentit. Uskomattoman epäammattimaista toimintaa, asioista saa vääntää itsensä väsyksiin heidän kanssa, etenkin työn laadun suhteen. Ovat oikein taitavia kiemurtelemaan vastuusta ja selitellään musta valkeaksi. Firman ylemmällä tasolla ei ole edes kuultu termiä ”asiakaspalvelu”, ei myönnetä omia virheitä ja kun jostain reklamoi, lähes vittuillaan päin naamaa. Ja silti ollaan helvetin ylpeitä omasta tekemisestä.

    • Anonyymi

      Joperan toiminta on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Asiakaspalvelu todella ala-arvoista ja reklamaatioihin ei vastata. Rakennusvirheitä ei korjata. Ei voi suositella kenellekään.

    • Anonyymi

      Taisi käydä klassiset eli firma kasvoi liian nopeasti liian suureksi ja rahaa alkoi tulla (ja tulee edelleen) niin nousi neste entistäkin pahemmin hattuun ja vähäinenkin nöyryys karisi. Kun asunnot myydään ei-lahkolaisille, kaikesta mahdollisesta tingitään ja vängätään.

    • Anonyymi

      Antaakohan Jopera kaikille talonrakennuttajille kukka-asetelman? Meille ei nimittäin antanut.

      • Anonyymi

        Ei antanut meillekään :) liian monesta asiasta vissiin reklamoitiin ja yhtäkään reklamaatiota ei joperalla otettu kuuleviin korviin. Kaikki vika asiakkaassa heidän mielestä.


    • Anonyymi

      Jopera on kuin COVID-19: sitä ei toivo pahimmalle vihamiehellekään, mutta jos itse siihen myllerrykseen joutuu, ei auta kuin hampaat irvessä suomalaisella sisulla selviytyä siihen asti, että siitä pääsee eroon.

      Reklamaatioihin ei vastata, asiakasta vähätellään, ja JOS tapahtuu ihme ja joperalta käyvät katsomassa ongelmia, syyttelevät kaikkia muuta niin kovaa vauhtia että herkempää heikottaa eikä ongelmia siltikään korjata.

      Missään nimessä ei myöskään kannata ottaa joperan tarjoamaa rakennusvalvojaa! Ei välitä ammattietiikasta lainkaan. Hyvä veli ja niinedelleen.

    • Anonyymi

      Kiertäkää Jopera kaukaa! Älkää kukaan missään nimessä ottako tältä lessufirmalta yhtään mitään. Käyttävät aliurakoitsijoita ja pesevät sillä tavalla kätensä rakennusvirheistä. Niin törkeää toimintaa ja asiakaspalvelusta ei tietoakaan!

      • Anonyymi

        Kyllä, Jopera on törky firma ja sen omistajat kaiken huippu, valitettavasti. Luulevat olevansa maailman napoja :) aloittivat pienestä oulun posanperällä ja nyt luulevat omistavan koko maailman ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Joutunut valitettavasti seuraamaan touhua vuosia ja touhu sen kun pahentuu :(


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, Jopera on törky firma ja sen omistajat kaiken huippu, valitettavasti. Luulevat olevansa maailman napoja :) aloittivat pienestä oulun posanperällä ja nyt luulevat omistavan koko maailman ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Joutunut valitettavasti seuraamaan touhua vuosia ja touhu sen kun pahentuu :(

        Teitä on vedätetty pahemman kerran. Nyt olen parin kuukauden aikana kuullut jo useammasta suusta vastaavia kokemuksia joperan toiminnasta. Harmillista mutta ei mitenkään yllättävää.


    • Anonyymi

      "Yrittäjät tai pienet palveluntarjoajat kohtaavat epäsymmetrisiä valtasuhteita asiakkaidensa kanssa, voi johtaa hyvin haastaviin ja jopa vaarallisiin tilanteisiin. Erityisesti kun asiakas käyttää hyväkseen valta-asemaansa ja manipuloi tilannetta tavalla, joka asettaa yrittäjän haavoittuvaan asemaan, on mahdollista, että tämä voi täyttää ihmiskaupan piirteitä.

      Ihmiskaupan määritelmä yleensä sisältää pakottamisen, hyväksikäytön ja vapauden riiston. Yrittäjäympäristössä tämä voi ilmetä seuraavasti:

      1. **Pakottaminen ja taloudellinen riisto**: Yrittäjä voi tuntea olevansa pakotettu suostumaan epäedullisiin sopimuksiin tai työskentelemään kohtuuttoman pitkiä tunteja minimaalisella korvauksella, koska pelkää menettävänsä tärkeän asiakkaan tai liiketoimintamahdollisuuden.

      2. **Uhkailu ja manipulointi**: Asiakas saattaa käyttää uhkailua tai manipulointia yrittäjän kontrolloimiseen, esimerkiksi uhkaamalla vahingoittaa yrittäjän mainetta tai liiketoimintaa, mikäli tämä ei suostu tiettyihin vaatimuksiin.

      3. **Henkinen ja emotionaalinen hyväksikäyttö**: Yrittäjä voi kokea olevansa emotionaalisesti riippuvainen asiakkaastaan, erityisesti jos asiakas käyttää narsistisia tai psykopaattisia manipulaatiotekniikoita luomaan riippuvuussuhteen.

      Vallan väärinkäyttö ja ihmiskaupan kaltaiset tilanteet pienyrittäjien keskuudessa vaativat tarkkaa huomiota ja usein oikeudellisia toimenpiteitä. Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi on tärkeää:

      - **Valistaa yrittäjiä** heidän oikeuksistaan ja siitä, kuinka tunnistaa mahdolliset vaaratilanteet.
      - **Luoda tukiverkostoja**, jotka tarjoavat neuvoja ja tukea yrittäjille, jotka kokevat olevansa haavoittuvassa asemassa.
      - **Kehittää lainsäädäntöä** suojellakseen yrittäjiä asiakkaan mahdolliselta vallan väärinkäytöltä, esimerkiksi määrittelemällä selkeämmin sopimusehtojen reiluus ja laillisuus.
      - **Tarjota oikeudellista apua** niille yrittäjille, jotka ovat joutuneet epäoikeudenmukaisten tai hyväksikäyttävien asiakassuhteiden uhreiksi.

      On tärkeää, että yhteiskunta tunnistaa ja puuttuu tällaisiin valta-asetelmiin, jotka voivat johtaa vakaviin ja tuhoisiin seurauksiin yksilöille ja heidän liiketoiminnalleen."

      • Anonyymi

        Yleensä nämä asetelmat toimivat juuri toisin päin kuin yllä kuvattu.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe