unessani näin...

mistä apua

ei näin unta missä olin kauniissa puutarhassa... tai joku puiston oloinen se oli. siiis maalla, kauempana vasemmalla oli kivi vuoria ja kaukana kaukana oikealla oli kuusimetsää. lähellä oli kaksi tai kolme koivua. takanamme oli (muka) oma kotitalomme valkea suuri kaunis ja vanha talo. leikimme ja olimme iloisia... alkoi olla lämmin ja huomasin että kuu, (vuorilla päin), oli erittäin suuri... (näkyi sirppinä) katsoin taakseni ja huomasin myös auringon olevan erittäin lähellä, se alkoi ahdistaa ja juoksin kahden lapseni kanssa sisälle (oikeasti minulla on kolme lasta...) olimme koko ajan oven tuntumassa, ja kaikilla oli paniikki siitä että maapallo oli menossa kohti aurinkoa... yhtä äkkiä kaikki meni ihan sekaisin, kukaan ei tiennyt mitä tehdä kaikki nauroi ja itki yhtä aikaa, ryömi ja konttasi pitkin lattioita, mies lähti käymään jossakin pitemmällä reissulla, ja oli tarkoitus että palaisi, varmaan hankkimaan vettä jostain, sellainen tunne minulla oli unessa. uni loppui siihen kun aukasin oven ja vaikka olimmekin menossa kohti aurinkoa ja sisällä yms kuumuus oli kauheaaa, oven aukaisu toi viilennyksen taloon. samalla sekunnilla uni loppui. osaisiko joku tulkita tätä. olen nähnyt pari unta jotka ovat tapahtuneet juuri niinkuin unessa ja tämän unen jälkeen olo oli samanlainen kuin enne unien jälkeen, mutta tuskin nyt olemme menossa kohti aurinkoa? en osaa tulkita tätä unta, mitä tämä meinaa. unen jälkeen olin kauhuissani ja hiestä märkä. tärisin pelosta. osaisiko joku auttaa. löysin netistä pätkän mustaa raamattua ja luin sitä. en tiedä onko tällä osuutta asiaan millään tapaa, mutta kerroinpa kuitenkin.

6

510

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei huolta

      Uni vaikuttaa samankaltaiselta, jonka näin itse joitain vuosia sitten. En sitä tarkemmin muista, mutta sen muistan että se oli vaikuttava ja tunnepitoinen enkä sitä silloin ymmärtänyt.

      Aurinko symbolina kuvaa ihmisen omaa tietoisuutta, kuu taas intuitiota ja tunnepuolta. Auringon lähestyminen voi siis tarkoittaa tietoisuuden kasvamista tai muuttumista. Kun kuukin on isompi, se voi merkitä myös tunne-elämän voimistumista. Tällainen tilanne voi olla hyvin ahdistava ihmiselle, joka on tottunut rutiineihin ja rauhalliseen elämän menoon. Ahdistus voi ilmetä tuossa unessa myös kuumuutena ja kenties jopa kevyenä "hulluutena" (eli kaikki menivät sekaisin :)

      Ovi taas viittaa siirtymisestä uuteen elämän vaiheeseen ja sen avaaminen kertoo sisäisestä hyväksymisestä muutokselle (jota siis aurinko ja kuu ilmaisevat). Voi olla myös, että uni vihjaa, että muutos tulee hyväksyä, jos tahtoo vähentää ahdistustaan, kuten unessa kävi: yrititte paeta sitä tuttuun ja turvalliseen ympäristöön (arki ja tutut hommat=oma koti), mutta se ei auttanut vaan kaikki alkoivat silti sekoilla. Kuumuus helpotti kun oven avasi, ja otti vastaan voimistuneen tietoisuuden ja tunteiden tuomat asiat.

      En tiedä tarkalleen, minkälaista muutosta ja siihen liittyvää sisäistä ahdistusta uni tarkalleen kuvastaa. Varmasti muut yksityiskohdat voivat kertoa sen. Liittyisikö se mieheesi tai ympäristöön, jossa talonne oli? Yksi mahdollisuus tosin voi olla, että mustan raamatun lukeminen on aikaansaattanut sisäisen tietoisuutesi laajenemisen, joka itsessään ei ole ollenkaan huono juttu, kunhan et rupea fanaattisesti tavaamaan kyseistä opusta tai usko sellaisenaan kaikkea mitä siellä lukee ;)

      En huolestuisi tuosta unesta, se kumminkin kertoo miten ahdistumisesta pääsee eroon ja voit yrittää itse pohtia, oliko unen yksityiskohdissa mitään sellaista, josta saisit vihjettä minkälaiseen tietoisuuden ja tunne-elämän muutokseen se tarkalleen viittaa.

    • Anonyymi00002

      Minä yleensä herään kusihätään tuota vastaavissa unissa. Joka aamu..!

    • Anonyymi00003

      Jeesus Krtistus on aurinko ja Hänen läheisydessään on viileää ja hyvä olla.

    • Anonyymi00004

      Olipa jännä uni. Kannattaa ennemminkin varmaan Jeesukseen turvautua kuin mustaan raamattuun. Olet nähnyt unen jo vuosia sitten. Toivottavasti asiat ovat hyvin.

      Siinä unessa enemmänkin tuotiin esille pelkojasi, kaipuutasi, turvallisuuden hakemista elämääsi, sekasortoa, jota ehkä elämässäsi olet voinut kokea jne. Aurinko on kaikin puoli hyvä synboli. Sen luomisen jälkeen luotiin maailma ja biologisfyysinen maailma pystyy sen varassa jatkamaan elämäänsä aina siihen asti kuin aikaan annetaan. Fyysikot ovat jopa laskeneet, kuinka kauan auringossa polttoainetta riittää. Kyllä varmaan aika kauan vielä.

      Olet varmaan epäillyt vähän kumppaniasikin luotettavuutta. Ei hän tämän unen perusteella ainakaan ollenkaan paha ole, päin vastoin myös hyvin vastuuntuntoinen. Kun aukaisit oven, pääsi viilentävä raikas tuuli sisään. Se oli merkki siitä, että sinusta ja lähimmistä pidetään huolta. Sinun ei tarvitse kuin avata sydämesi ovi Jeesukselle, niin Hän on valmis auttamaan. Ei tarvitse edes surra loputtomiin, jos läheinen vaikka lähtee täältä ennen sinua, koska Jeesus auttaa ja antaa ikuisen elämän ja kaikki täällä menetetyt läheiset ovat odottamassa meitä ikuisessa Jumalan valtakunnassa.

      Kaikkea hyvää!

      • Anonyymi00005

        Teknisesti se ei pidä paikkaansa, koska jos läheinen tai kaikki läheiset ovat ateisteja niin silloin kristillisen narratiivin mukaan ne eivät ole odottelemassa sinua.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Teknisesti se ei pidä paikkaansa, koska jos läheinen tai kaikki läheiset ovat ateisteja niin silloin kristillisen narratiivin mukaan ne eivät ole odottelemassa sinua.

        Kiitos. No, siinä tapauksessa varmaan uskova läheinen valmistetaan myös tähän mahdollisuuteen. Olin toki tietoinen, mutta annoin selityksen juuri tämän tietyn ihmisen uneen, sen itse asiassa, minkä Pyhä Henki hänelle tahtoi antaa. Kaikkea hyvää Sinulle myös.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1521
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1068
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      906
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      641
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      599
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      553
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      517
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      514
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    17. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      499
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      493
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      478
    Aihe