Juniorikehän kulku

Kertokaa, viisaammat ensikertalaiselle kehän kulusta. Olen viemässä juniorinarttuni ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn ja rohkaistua itse esittämään sen. Olis kiva tietää täsmälleen kehän kulku, ettei mene sormi suuhun :)

Kuinka tuo kehä siis kulkee? Ensin urokset, punaisen saaneet jatkavat, ja niistä sijoitetaan neljä parasta..kö? Sitten nartut ja sama juttu? Kisaavatko urokset ja nartut sitten vielä keskenään ja valitaan luokan paras, vai kuinka?
4288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tai oikeimmin ilmastuna junnu luokka pelaa aivan samoilla pelisäännöillä kuin muutkin luokat.
Exelentin eli erinomaisen saaneet (vaalean pun. nauha) menevät jatkoon. Punainen nauha eli EH oikeuttaa junnu kehän kilpailuluokkaan menon, mikäli ei samassa luokassa ole jo 4 muuta koiraa saaneet exelentin.
Pinkin saaneet (se exelent) 4 parasta luokkaa kohden menevät paras uros/ paras narttu luokkaan.

Punaisen nauhan eli EH:n saaneiden tie päättyy joka tapauksessa kilpailuluokassa. Jos junnuista kaikki saivat EH:n pistää tuomari ne paremmuus järjestykseen ja sen näyttelyn osalta siinä sitten onkin jo kaikki.

Äänestä

Olet ilmeisesti sekoittanut nyt match showt ja viralliset näyttelyt kun tuosta punaisesta nauhasta höpötät.
Urokset arvostellaan kaikki ensin ja kun on valittu paras uros tulee narttujen vuoro. Kuuntele kehäsihteeriä.

Käy lukemassa täältä...

http://www.koirakopla.com/nayttelyt.htm

Näyttelyt ovat hyvin yksinkertaisia.

Ensin nartut, sitten urokset. Jokaisesta luokasta esim vaikka junnuluokasta kaikki luokan koirat menevät ensin kehään ns. yleis katsaukseen.
Sen jälkeen seuraa laatuarvostelu jossa tuomari arvostelee koirat yksitellen. JOs käteen tulee H tai huonompi voi tässä vaiheessa hakea jo arvostelun.
Jos nauha on EH tai ERI mennään kisaamaan junnujen kilpailuluokkaan heti sen jälkeen kun kaikki juniorit on arvosteltu yksittäin.ERI voittaa automaattisesti EHn.

Jos nauha oli EH kilpailuluokan jälkeen voi hakea arvostelun.

Mikäli nauha on se odotettu vaaleanpunainen mennään kisaamaan paras uros/narttu luokkaan. Paras uros luokka on heti kaikkien urosten luokkien jälkeen ja paras narttu sitten narttujen luokkien jälkeen.
Omassa rodussa ei ole ikinä ollut sitä tilannetta että kehässä joka luokassa olisi neljä ERIN saanutta eli meillä kaikki ERIn saaneet menee kyllä kehään.
Paras narttu kehän jälkeen tulee kehään urosten voittaja ja valitaan rotunsa paras ROP ja vastakkaisen sukupuolen paras VSP.

Äänestä
  • urokset menee kylläkin ensin...
    Ja kilpailuluokan voittaja saa punaisen nauhan sen eh nauhan tai exc nauhan lisäksi..
    Vanhoissa näyttelysäännöissä punainen nauha oli 1 ja vaaleanpunainen sa.

    Äänestä

  • urokset ensin kirjoitti:

    urokset menee kylläkin ensin...
    Ja kilpailuluokan voittaja saa punaisen nauhan sen eh nauhan tai exc nauhan lisäksi..
    Vanhoissa näyttelysäännöissä punainen nauha oli 1 ja vaaleanpunainen sa.

    No joo, meni sekaisin. Jos luet koko tekstin alussa on oikeinpäin. Anyway... antamastani linkistä löytyy kaikki tarpeellinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unknown kirjoitti:

Kertokaa, viisaammat ensikertalaiselle kehän kulusta. Olen viemässä juniorinarttuni ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn ja rohkaistua itse esittämään sen. Olis kiva tietää täsmälleen kehän kulku, ettei mene sormi suuhun :)

Kuinka tuo kehä siis kulkee? Ensin urokset, punaisen saaneet jatkavat, ja niistä sijoitetaan neljä parasta..kö? Sitten nartut ja sama juttu? Kisaavatko urokset ja nartut sitten vielä keskenään ja valitaan luokan paras, vai kuinka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu