ERON

Nykyisin perheneuvolat ja psykologit ovat alkaneet vihdoinkin tunnustaa, että oikeus vihaan ja kiukkuunkin on olemassa ja niistä kielteisistäkin tunteistaan PITÄÄ puhua lasten kanssa heidän ikänsä/ymmärrystasonsa huomioiden.
Tunteensa kieltävä huoltaja voi jopa tehdä kasvatuksellisen (moraalissa) virheen mikäli antaa lasten luulla, että ainoa oikea tapa suhtautua eroon on tunteettomuus!!!

Kun mieheni paljastui (ensin lapsille) moninkertaiseksi vaimonpettäjäksi, oli tilanne alkanut muodostua lapsille tosi pahaksi niellä kun isä oli vaatinut heiltä täyttä vaitioloa etten minä saisi tietää. Lapset olivat 14 ja 11 vuotiaita tuolloin. Aika rankka vaatimus...

Kun tilanne sitten laukesi ja paljastui minullekin, repesi tilanne käsistä myös lapsilta sillä pitkä salailu ja äitiä vastaan asettuminen oli ollut liian rankkaa. Toinen heistä pistettiin koulusta poiskin koska ei kyennyt käymään siellä vaan riehui ja raivosi. Perheneuvolaanhan siinä piti mennä. Ja siellä opin minäkin, että minun EI TARVITSE peittää tunteitani vaan näyttää ne lapsille mutta kuten jo aiemmin sanoin, heidän käsityskykynsä huomioiden.

Olen kertonut heille, että ensin tuli raivo. Jopa niin pahana, että teki mieli hakata ex-mies pesismailalla tuusannuuskaksi.
Sanominen tosin piti sitten keventää osoittamalla, että "sellaista vaan ei kannata mennä oikeasti tekemään sillä sellaisesta tulee helposti murhaajan tuomio! Ja meikäläiselle on paljon tärkeämpää huolehtia nyt meidän kolmen elämästä kuin antaa sen paskiaisen vaivata mua edes ajatuksissa." Olin todella kiitollinen kun huomasin lasten purskahtavan nauruun! Jotenkin se omien kiukkuisten sanojeni ääneen lausuminen helpotti heidän tuskaansa - olin kaiketi antanut sanat heidänkin tunteilleen.

Näitä tällaisia tilanteita meillä on ollut jo vuoden päivät ja ne harvenevat koko ajan. Olemme huomanneet olevamme paljon exää parempia ihmisinä koska olemme vannoneet ettemme ikinä alentuisi itse tahoillamme tekemään mitään vastaavaa. Tuosta päätöksestäänkin lapset ovat saaneet voimaa.

Psykologien luona meidän ei ole tarvinnut enää kesän jälkeen käydä. Loppulausunto heiltä oli, että lapset ovat hienosti pääseet yli ja kun nuorempi oli jopa heille kertonut kuinka äitee on oikein pirullisesti hekumoiden kuvaillut monia eri tapoja vahingoittaa isää, on se kuulemma helpottanut lapsen omaa tuskaa.

Joten, minun neuvoni on: näytä tunteitasi lastesi käsityskyky huomioiden. Se on lapsille kasvattavaa kun näkevät myös sen tuskan ja surun ja kiukun, mikä erosta aiheutuu. Niin, ettei se ole vaan kylmää erilleen muuttamista... Sellaisestahan lapsesi voivat alkaa olettamaan, että vaikeuksien tullessa tarvitsee vain häipyä ja so what?! Ei tarvitse muka nähdä vaivaa ongelmien käsittelyssä, senkun vain eroaa....