Kasvattajat

Avitatteko uunoa?
Pari vuotta sitten nuorella collieuroksella oli ensimmäinen astutuksensa. Kaikki sujui hyvin ja normaalisti mutta ei jäänyt ollenkaan kiinni.

Paikalla ollut kasvattaja oli sanonut että vika on uroksessa, että siltä puuttuu jotakin.

Olen ymmälläni ja niin hullulta kuin kuulostaakin niin tässä on kaikki mitä tapahtumasta tiedän, enkä parempaa tietoa saa.

Haluaisin kuiten saada asiaan jonkunlaisen tolkun. Lääkäriin tietysti, mutta löytyykö teitä jokin selitys. Mitä puuttuu??
111179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ehkä uros oil leikattu tai sekaalettu uros

Äänestä

urokselta puuttui.
Oletko aivan varma, että uros pääsi ok. nartunsisään? Collieillahan on mahtavat housukarvat, jotka helpostikin saattavat olla nuoren ja hätäisen uroksen tiellä ja sivusta katsottuna helpostikin voi näyttää siltä, että sisällä on vaikkei olisikiaan.
Vaikka kultaisilla onkin huomattavasti vähemmän "pöksyjä", niin tapaan aina leikata niitä ronskisti pois varsinkin silloin, kun on kyseessä kokematon uros ja/tai narttu.

Äänestä
  • olen että oli sisällä. Kasvattaja joka oli avustamassa oli kokenut ja osasi homman.
    Hänen tapanaan oli ohjata kädellä jolloin hän tunsi mitä tapahtui. Luulisin että hän teki tuolloinkin niin.
    Oli sanonut että urokselta puuttuu siittimestä jotakin, mutta mukana ollut maallikko ei muista mitä se jotakin oli.
    Itse en ollut paikalla.

    Äänestä

  • toscan kirjoitti:

    olen että oli sisällä. Kasvattaja joka oli avustamassa oli kokenut ja osasi homman.
    Hänen tapanaan oli ohjata kädellä jolloin hän tunsi mitä tapahtui. Luulisin että hän teki tuolloinkin niin.
    Oli sanonut että urokselta puuttuu siittimestä jotakin, mutta mukana ollut maallikko ei muista mitä se jotakin oli.
    Itse en ollut paikalla.

    paisuvaisia?
    Melkeimpä vois sanoa, ettei uros ollut ihan kunnolla sisällä ja siitä syystä ei paisuvaisetkaan turvonneet niin, että olisivat "jumittaneet" uroksen nartun sisään.
    Tiedän kyllä kultaisissakin sellaisia uroksia, jotka eivät ole kiinni jääneet, mutta siinä tapauksessa avustajat ovat pidelleet koiria niin, että ovat pysyneet paikoillaan ja uros nartussa.
    Vähän vaikea näin selittää....:).

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Olen ajatellut samaa. Enkä muuta selitystä en ole keksinyt. Luultavasti se on se puuttunut asia.
    Hankalaa koettaa päästä kärryille vanhasta asiasta jonka ainoana silminnäkijänä oli ihminen jota koko homma ei oikeastaan edes kiinnostanut. Ei luonnollisestikaan painanut mieleensä mitä oli puhuttu. Ja aikaa kun on kulunut niin ei muista senkään vertaan.

    Äänestä

uroksia, jotka ei ole jäänyt kiinni ja silti on tullut pentuja. Luulisin et johtuu siitä et paisuvaiset ei kertakaikkiaan paisu nartun sisällä niin isoksi et jäis kiinni. On myös tapauksia jolloin uroksen siittiöt on vasta noin 3 vuotiaana valmiit. Hyvin kyllä harvinaista.

Äänestä
  • paisuvaishommaan minäkin olen kallistumassa. Aikaa tuosta astutusyrityksestä on jo pari vuotta ja juttu saattaa muuttua ihmisen mielessä. Siispä jos ei puuttunut mitään, vaan ei tapahtunut jotakin, eli paisumista.

    Näitä olen pähkäillyt ja siksi kyselenkin onko jotakin mikä voi urokselta puuttua.

    Äänestä

  • toscan kirjoitti:

    paisuvaishommaan minäkin olen kallistumassa. Aikaa tuosta astutusyrityksestä on jo pari vuotta ja juttu saattaa muuttua ihmisen mielessä. Siispä jos ei puuttunut mitään, vaan ei tapahtunut jotakin, eli paisumista.

    Näitä olen pähkäillyt ja siksi kyselenkin onko jotakin mikä voi urokselta puuttua.

    miten on mahdollista kirjoittaa tänne tällaista sontaa. hyi hitto koiran penis ei paisu.

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    miten on mahdollista kirjoittaa tänne tällaista sontaa. hyi hitto koiran penis ei paisu.

    eikä kyseessä ollut pelkästään koiran penis, vaan paisuvaiset, jotka on aivan täysin eri asia ja ihan luonnollinen juttu tässä koiraharrastuksessa/kasvatuksessa!
    Siveys on kyllä ihan hyvä juttu, mutta tässä tapauksessa ammuit kyllä pahasti pieleen! Tämä kun edelleenkin on koirapalsta ja myöskin astutusaiheet täysin sallittuja!

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    miten on mahdollista kirjoittaa tänne tällaista sontaa. hyi hitto koiran penis ei paisu.

    jos et koiran astutuksista mitään tiedä, älä niihin myöskään puutu.

    Tiedän myös koiria, jotka astuvat kuin vuohet, eivät jää nalkkiin, mutta silti saavat nartun tiineeksi. Samoin siemennyksessä ei koira jää nalkkiin.Tosin nartun pitäminen perä pystyssä ajaa osittain saman asian, ettei siemenet pääse valumaan heti ulos.

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    miten on mahdollista kirjoittaa tänne tällaista sontaa. hyi hitto koiran penis ei paisu.

    homman käänsi jotenkin "seksuaaliseksi"?Lisääntymis vietti ja seksuaalisuus on hieman eri asioita,vaikka samojen vehkeiden kanssa pelataankin.

    Tuohon astutukseen voi vaikuttaa myöskin omistajan paikalla olo,eli jos omistajalla kova auktoriteetti koiraan,varsinkin urokseen,saattaa katsoa tilanteen sellaiseksi,ettei "uskalla" toimia laumanjohtajan ollessa paikalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

toscan kirjoitti:

Avitatteko uunoa?
Pari vuotta sitten nuorella collieuroksella oli ensimmäinen astutuksensa. Kaikki sujui hyvin ja normaalisti mutta ei jäänyt ollenkaan kiinni.

Paikalla ollut kasvattaja oli sanonut että vika on uroksessa, että siltä puuttuu jotakin.

Olen ymmälläni ja niin hullulta kuin kuulostaakin niin tässä on kaikki mitä tapahtumasta tiedän, enkä parempaa tietoa saa.

Haluaisin kuiten saada asiaan jonkunlaisen tolkun. Lääkäriin tietysti, mutta löytyykö teitä jokin selitys. Mitä puuttuu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu