Tulipalo

Länsipuiston koulun hississä syttyi tulipalo maanantaina klo 12.15 maissa.Oppilaat vain pällisteli sisällä.Ei ollut opeteltu pelastautumis harjoitusta.Ja koko Kokkolan palokalusto paikalla.Olihan show.
81515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oho. :O Onneksi ei tullut henkilövahinkoja tai sen suurempia aineellisia tuhoja (keskipohanmaan sivujen mukaan).

Tuli mieleen, kun olin aikoinaan siellä koulussa, niin meillä oli ainakin jotain 6 kertaa sinä aikana väärä palohälytys, mutta pari kertaa noista oli jotain testauksia, jotka kesti muutaman sekunnin, mutta muut sellaisia, että piti lähteä ulos asti. PAri kertaa oli köksän tunnilla ja muistna, kun ihmiset meivät siitä köksän luokan pukutilasta ovesta katolle, jossa oli johonkin polviin asti lunta.

Äänestä

Kun niitä turhia hälytyksiä ja evakuointeja tulee aina pari vuodessa, niin ei niitä enää kukaan viitsi ottaa tosissaan.

Äänestä

>>Oppilaat vain pällisteli sisällä
- Jos lukisit lehden, huomaisit että oppilaat päälistelivät sisällä koska siivoojat tekivät hälytyksen puhelimitse, eivätkä (jostain syystä)painaneet palohälytys-painiketta. Onneksi palo sammui itsekseen ennen pelastuslaitoksen paikalletuloa.

>>Ei ollut opeteltu pelastautumis harjoitusta.
- Kyllä minulle siellä aikoinaan on kerrottu, kuinka toimia. Jos olet ko. koulun oppilas, kannattaisi kuunnella mitä puhutaan tai lähteesi pitäisi ottaa asioista paremmin selvää. Pelastautumisharjoitus kirjoitetaan muuten yhteen.

>>Ja koko Kokkolan palokalusto paikalla.
- Pilkunviilausta varmastikin, mutta paikalla oli vain murto-osa Klan alueen kalustosta. Paikalla olivat varmastikin kaikki autot jotka työvuoro vain sai liikkeelle.

Kyllä ihmiset ovat typeriä kun tuollaisia tempauksia tekevät... ("Beam me up, Scotty, there's nothing intelligent here.")

Äänestä
  • Tyypillistä toimintaa nuorilta pällistelivät vain paikalla ja äimistelivät.Ja palokalustoa oli runsaasti,kemikaaliauto taisi puuttua.Ja Kaarlelan vpk.

    Äänestä

  • Silentti, rauhoitu, ei tuo edellinen kaveri mitää pahaa tarkottanu varmaankaan,että tarvii alkaa heittää mitä äidinkielen opetusta tai vastaavaa..herraisä onko tommosiaki vielä??!!! :)

    Äänestä

  • talkkareiden päällikkö kirjoitti:

    Tyypillistä toimintaa nuorilta pällistelivät vain paikalla ja äimistelivät.Ja palokalustoa oli runsaasti,kemikaaliauto taisi puuttua.Ja Kaarlelan vpk.

    1 03 11 132 16 191 192

    Äänestä

  • vpk kirjoitti:

    1 03 11 132 16 191 192

    Kuka oli P 3 ? P1 auto oli torikadulla.Ja tikasautossa jätkät ruuvas radiota ,eikä mitään kuulunu.

    Äänestä

oliko päällikkö paikalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ansku Nip kirjoitti:

Länsipuiston koulun hississä syttyi tulipalo maanantaina klo 12.15 maissa.Oppilaat vain pällisteli sisällä.Ei ollut opeteltu pelastautumis harjoitusta.Ja koko Kokkolan palokalusto paikalla.Olihan show.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu