Minulla ja eräällä lähes päivittäin tapaamallani naisella oli jonkun sortin sähköä ja silmäpeliä usean kuukauden ajan. Kutsuttakoon häntä vaikka A:ksi. A riensi luokseni juttelemaan aina kun sai tilaisuuden ja koin saavani jonkinlaista erityishuomiota häneltä. Niin ainakin kuvittelen. Vastasin huomioon osaltani.
Ajattelin, että haluan häntä tavata ja ystävystyä yksityisajalla jotta meillä olisi aikaa jutella rauhassa - oli kyseessä sitten tavanomaista ystävyyttä vaiko sitten muutakin. Tapasimmekin, ihan tavanomaisissa harrastuskuvioissa. Itse koin suurta kiinnostusta häntä kohtaan, aistillisessakin mielessä enkä vannoisi ettei siinä olisi molemminpuoleisuutta.
Työnantajansa, jota kutsun B:ksi, sattuu olemaan tuttavani ja n. saman ikäinen nainen. B sai sattuman oikusta vihiä "kaveerauksestamme". Pian tämän jälkeen tämä kiinnostukseni kohde A muuttui huomattavasti etäisemmäksi. Työnantajansa B:n läsnäollessa kutakuinkin menee piiloon kun minä tulen. Muutoinkin, poissa on silmäilyt ym. , kanssakäyminen on jotenkin virallisempaa. Myöskään vasta-aloitetta tapaamiselle ei taida kuulua.
Kirjoitan tämän koska kieltämättä asia hieman potuttaa ja vaivaa. En halua tälle naiselle A mitään hankaluuksia. Silti en todellakaan voi ymmärtää mistä tässä hiipumisessa on kyse, olen aivan "kiltti ja kunnollinen" enkä ole tavannut suututella ketään. En ole myöskään mikään julki -bi. B:n kanssa olen kaveri/tuttava, ei sen kummempaa, ei mikään lähipiirin ihminen. A ja B sen sijaan ovat tunteneet toisensa pitkään, itse tulen ulkopuolelta. Tuntuu vaan että B:llä olisi valtaa A:n suhteen niin että kävisi määrittämään ketä saa tavata.
Tuntuu tapaus aivan absurdilta.
Mitä tuumaatte?
Ajattelin, että haluan häntä tavata ja ystävystyä yksityisajalla jotta meillä olisi aikaa jutella rauhassa - oli kyseessä sitten tavanomaista ystävyyttä vaiko sitten muutakin. Tapasimmekin, ihan tavanomaisissa harrastuskuvioissa. Itse koin suurta kiinnostusta häntä kohtaan, aistillisessakin mielessä enkä vannoisi ettei siinä olisi molemminpuoleisuutta.
Työnantajansa, jota kutsun B:ksi, sattuu olemaan tuttavani ja n. saman ikäinen nainen. B sai sattuman oikusta vihiä "kaveerauksestamme". Pian tämän jälkeen tämä kiinnostukseni kohde A muuttui huomattavasti etäisemmäksi. Työnantajansa B:n läsnäollessa kutakuinkin menee piiloon kun minä tulen. Muutoinkin, poissa on silmäilyt ym. , kanssakäyminen on jotenkin virallisempaa. Myöskään vasta-aloitetta tapaamiselle ei taida kuulua.
Kirjoitan tämän koska kieltämättä asia hieman potuttaa ja vaivaa. En halua tälle naiselle A mitään hankaluuksia. Silti en todellakaan voi ymmärtää mistä tässä hiipumisessa on kyse, olen aivan "kiltti ja kunnollinen" enkä ole tavannut suututella ketään. En ole myöskään mikään julki -bi. B:n kanssa olen kaveri/tuttava, ei sen kummempaa, ei mikään lähipiirin ihminen. A ja B sen sijaan ovat tunteneet toisensa pitkään, itse tulen ulkopuolelta. Tuntuu vaan että B:llä olisi valtaa A:n suhteen niin että kävisi määrittämään ketä saa tavata.
Tuntuu tapaus aivan absurdilta.
Mitä tuumaatte?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan ensimmäiseksi, tällä palstalla saa helpommin kommentteja parinvaihto/seikkailu/kokeilu xxx viesteihin, jne, kuin mihinkään oikeaan keskusteluun. Enkä kyllä itsekään tiedä virallista vastausta ongelmaasi, mutta tällaisia ajatuksia tuli mieleen; Onko mahdollista, että A pelkää nyt työpaikkansa vuoksi, jos ja kun työnantaja on saanut selville jotain väliltänne? Riippuu tietysti siitä, miten B yleensäkin ko. asioihin suhtautuu.
Toisaalta tuli mieleen, onko A edelleen itsensä kanssa myös kaapissa niin, että on säikähtänyt / häkeltynyt mahdollisista tunteistaan / niiden ilmituloon käytännön elämässä? Pakoilu voisi selittyä sillä... Ikävä tilanne kyllä, kun ei voi ottaa asiaa avoimesti puheeksikaan, ja mitenkä muuten sen nyt sitten voisi tehdä. Onko jollain ideoita?
Niin, työnantaja tuskin on saanut selville väliltämme mitään muuta kuin ystävystymispyrkimykset - en usko että olisimme antaneet ulospäin aihetta mahdollisille "bi-epäilyille". Muutenkaan ei ole tapahtunut mitään konkreettista, esim. fyysistä läheisyyttä tai keskustelua aiheesta. Huomion antaminen toiselle ja se sähkö, se on vain ollut "ilmassa". Emme ole mitenkään avoimesti flirttailleet. Ja vieläpä tämä kaikki on tulkinnasta kiinni. Olenkin miettinyt pääni puhki että onko A:lla "tunteita" minua kohtaan vai onko hän vaan "yksinkertaisesti niin ystävällinen tyyppi". No, tapahtuneet pitkät katseet ja säteilevällä hymyllä reagointi hienovaraiseen flirtti-lauseeseen saa minut kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Niin, olen aivan vakuuttunut että kellään ulkopuolisella ei ole aihetta ajatella meistä mitään bi-juttua. Sitäkin suuremmalla syyllä, se tässä paksulta tuntuu että tämä B kontrolloi kehen A saa tutustua ja kehen ei. Tai että saanko minä ystävystyä jonkun kanssa.
Mutta samanlaista ajattelen kuin sinä tuosta mahdollisesta pelosta työpaikan vuoksi. Mahdollista myös mainitsemasi kaapissa itsensa kanssa oleminen. Mutta se "pakoilu" alkoi ajallisesti täysin siitä kun B:lle selvisi että tapaamme vapaa-aikana, tai siis aivan sen jälkeen.
Niin, asia on sikäli ärsyttävä että se on erityisen hankala ottaa puheeksi.
Ehkäpä se A:n ja B:n välinen suhde sitten on se päätekijä tässä tosiaan; ovatko hyviäkin ystäviä? Ehkä A pelkää että B saa selville hänen tunteensa sinua kohtaan, tai että ne "paistavat" hänestä läpi, vaikka kukaan ulkopuolinen ei oikeasti mitään huomaisikaan.
Niin, ihan samoilla jäljillä olen vaikken tähän ihan kovin tarkasti halua asiasta kirjoittaakaan.
Mutta kysymykseni sitten on, mitä pitäisi tehdä? Olenko "häirikkö" jos jatkan huomion antamista A:lle. Tai jos peräti pyydän häntä tapaamiseen? Pitäisikö olla sinnikäs?
Tunteitteni puolesta en päästäisi irti hänestä. Nyt, tässä tilanteessa yritän päättää usein ryhtyväni päältäpäin täysin välinpitämättömäksi (vaikken sitä oikeasti ole). Kuitenkin se ei minulta tuppaa onnistumaan, olen valitettavasti pihkassa mikä pihkassa. Minä, aikuinen ihminen.
Minun olisi helppo olla ajattelematta ja kaipaamatta häntä jos en jatkuvasti näkisi häntä muutaman kerran viikossa.
Ei tämä nyt niin kauhean vakavaa ole, elämä jatkuu kyllä mutta tunteille en mahda mitään. Ja tämä A, voih... hän on mielestäni joka tavalla niin upea.
Kannattaisin sitä, että jollain tavoin ilmaiset tunteesi ihastuksellesi, vaikka sitten vain jotenkin varovaisesti vihjailemalla. Tai yritä joka tapauksessa tutustua häneen, ahdistelu ja häirikkönä olo ovat ihan ihan eri asioita, jotka eivät lukeudu mielestäni sinun tapaukseesi, vaikka jatkaisitkin huomion antamista.
Varmaa on, että jäät miettimään häntä loppuelämäksesi ja mietit, oliko siinä mukana jotain vai ei ja sittenkin...JOS et ota selvää asioista. Se se vasta ikävältä tuntuukin. Eli yritystä ja onnea!
seurustella keskenään...
Tommosta äkkipakoa oikeen muuten ymmärrä.
Vai pelästykö A siellä treffeillä...