Kannattaa juoda viinaa!

johannes19

Tein hämmästyttäviä havaintoja menneen viikonlopun mennessä ikäänkuin ohi:

Ensin oli perjantai. Väkevä vesi virtasi ravitsemusliikkeen syövereissä kurinalaisesti ruokatorveni kautta kusilaariin. Samaan virtaan ajalehdin lauantaina herättyäni jatkopaikan lattialta. Ja samankaltaista kaavaa sovellettiin myös sunnuntaina, kun perseeni kulutti kurinalaisesti tasoitusravintolan istuinta, kunnes tuli aika hoippua muutamaksi tunniksi lepäämään ennen uuden työviikon koittoa.

Koska tasoittelu oli siinä määrin hallittua, että työviikko alkaisi ikäänkuin selvin päin, pääsin hereille jo ennen ajankohtaa, jona olin puhelimen piipitämään asettanut. Kun alkoholi oli kutakuinkin verestäni kulutettu, heräsin aamuvarhaisessa horkkamaisessa vapinassani, yltä päältä hiessä, joka tuoksui niinkuin miestenvessan lattialla virtsa tuoksui.

Ja minua pelotti. Ilmassa oli käsinkosketeltavan oloinen, painostava odottelun tunnelma. Jos lepotilan oven läpi ei tietänsä rynkyttäisi lihani kuluttaminen mielessänsä muinainen petolisko tai Megatherium, sieltä tulisi virkavalta. Ensinnä mainittuja ilmestyksiä olisinkin jo osannut odottaa, mutta viimeisenä mainitut eivät yleensä aiheuttaneet pelkotiloja. Kun olin kuitenkin ryypännyt muistini aivan täydellisesti monen aikayksikön osalta, en voinut olla varma, olinko soppaa särpiessäni tahallaan vahingossa osallistunut vallankumoukselliseen toimintaan.

En uskaltanut enää yrittää nukkua. Eikä suorastaan tukahduttavan tunnelman ja ahdistuksen tähden olisi kyennytkään. Kävin täten aamiaispöydän ääreen, keittelin kahvit, söin ja valmistauduin päivän koettelemuksiin. Pääsin töihin ajoissa ja olin heti alkuaamusta virkeä.

Kannattaa juoda viinaa!

Tätä mieltä minä olin, kun suoritin negatiivista älykkyysosamäärää edellyttävää leipätyötäni työtoverieni, niiden neljän olennon, keskellä. Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."

Niin. Ei viiniä - viinaa. Kannattaa juoda viinaa!

5

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaansanomaton tunne kannattelee ansiokasta esseetäsi. Kuinka elävästi se palauttaakaan mieleeni ne yöt jolloin makasin kerrostaloyksiön lattialle asetetulla patjalla kylmää hikeä pursuillen, uskaltamatta nukkua - tai pystymättäkään - ja toivoen ettei aamu ikinä koittaisi. Joskus sattui, että vaivuin keveään horteeseen josta rajusti hätkähtäen heräsin, kun kuulin jonkun kutsuvan nimeäni, läheltä ja selkeästi. Hilpeyttä lisäsi tietous, että asunnossa ei varmuudella pitänyt olla muita.

    • Los Darranderos

      Havaintosi palautti mieleeni monet vastaavankaltaiset tapahtumat kosteahkon elämäpolkuni viikonlopuilta. Elämä ei kohtele meitä kaikkia tasapuolisesti. Me viinapersot, mutta luonteeltamme tunnolliset ihmiset joudumme kärsimään maanantaisina aamuyön tunteina mitä vivahteikkaimpia tunnetiloja. Näiden pelkojen syntipukkina voitaneen- ennemmänkin kuin viinaa - pitää teollistunutta ja tehokasta yhteiskuntaa normeineen, rajoituksineen, tilastollisine viitekehyksineen, joiden raameihin me viinaksien kanssa tolskaajat emme istu, kuin vain sen lyhyen hetken viikonloppuna kuppilassa istueassamme, ansaitusti rentoutumassa rankan työviikon jälkeen. Maanantaina tulisi naamavärkin kuitenkin näyttää siltä, että viikonloppuna on otettu vain kevyesti perjantaina - pari lasia viiniä seurassa tahikka olupullo tai kaksi saunan jälkeen. Alitajunta pyrkiikin tähän, kun promillet klo 04.00 laskevat kiusallisen alas: kehoa valmistellaan tulevaan työpäivään ja hermojärjestelmälle annetaa käsky erittää epäpuhtaiden alkoholituotteiden jäämät elimistöstämme hikilitrojen mukana vuodevaatteisiin. Huom! Viinan juonti kannattaa. Enemmän viinaa - vähemmän hikeä. Enemmän suomalaista olutta - enemmän hikeä.

      • sAAmari

        pitkien puukkojen yö tuli yleensä vasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Johtuen tietysti siitä, että sunnuntaina tuli usein hieman tasoiteltua.

        Varsinaisia hallusinaatioita en kokenut, mutta sen epämääräisen pelon muistan kyllä. Sydän hakkasi ja kylmä hiki virtasi. Ei voinut nukkua eikä valvoa. Kaikki asiat kaatuivat päälle yön pimeydessä.

        Ei tule ikävä niitä olotiloja, ei.


    • 9745545654

      3355567767

      • kkjhgfgf

        Yritä typerä pentu aikuistua.
        Edes vähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18674
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      65
      5618
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5217
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      37
      5106
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4941
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      77
      4839
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4383
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4047
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      48
      3337
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      46
      3018
    Aihe