Montako lasta tekee suurperheeksi?
Kysymys.
Moody
161600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
on tämä: 4.
Perusteluni, että tavalliseen autoon mahtuu 5 henkeä ja moni muukin "perhe"-etuisuus on mitoitettu 3lle lapselle.
Esim. hotellipaketti perheelle max.3 lasta. Seuraavista maksat extraa, vaikka ovatkin sitä samaa perhettä, jota edun piti koskea.
Myöskin monet perhepääsyliput ovat korkeintaan kolmelle lapselle aikuisten kera.
Minunkin mielestäni kolmilapsinen perhe on ns.normiperhe. neljästä eteenpäin luokittelein jo suurperheeksi. Itse kyllä vierastan sanaa "suurperhe", vaikka meilläkin on viisi lasta.
jo suurperhe, minun mielestäni.
Virallisesti 3 lasta on suurperhe nykypäivänä.
Virallisesti suurperhe on vähintään viisilapsinen perhe.
Siis neljä nykyään virallisesti, silti mielestäni henkilökohtaisesti oma viisi lasta sisältävä perheeni ei ole suurperhe. (muuta kuin lasten koossa)
Ystäväni teki muutama vuosi sitten päättötyön suurperheisiin liittyvästä aiheesta. Ensin hänen piti selvittää, mitä tarkoittaa suurperhe, jotta tiesi, ketkä keltpaavat haastateltaviksi. Hän oli aivan yllättynyt, kun jo 3:n lapsen perhe on suurperhe.
ymmärtänyt minäkin.
Missähän sellainen virallinen määritelmä on? Epäilemättä suurperhekin on käsitteenä ajassa muuttuva. Silloin kun on vähän lapsia, pidetään jo hieman pienempääkin perhettä suurperheenä. Mutta että kolme lasta jo tekisi suurperheen. Noin joka viidennessä lapsiperheessä on kolme tai useampia kotona asuvia alle 18-vuotiaita - 20% suurperheitä?!
Tai pitääkö joku kolmen lapsen yksinhuoltajan perhettä suurperheenä. Kokonaista neljä perheenjäsentä.
että sellainen virallinen määritelmä on laskettu suomalaisten perheiden lapsimääristä. Suomalaisessa keskivertoperheessä on kuulemma n. 1,7 lasta - siihen verrattuna 3 lasta lienee sitten suurperhe.
Anopilla on 14 lasta (aikuista).
Naurattaa noi 3:n lapsen "suur"perheet.
ja vielä ku näillä joillakin 3-lapsisilla suurperheillä täytyy olla tila-autot...
Ei sitä perheen koko määrittele vaan perheen yksilölliset tarpeet. Mutta, kerroppa minulle millaiseen autoon laittaisit vaikkapa yksivuotiaat kaksoset ja kolmevuotiaan, tietysti isä ja äitikin haluaa joskus samaan aikaan matkustaa. Sitten tietysti välillä niitä rattaitakin täytyy saada mahtumaan, ja joskus harvoin perheen koirakin. Tietysti jokainen asiallisesti ja turvallisesti matkustamaan. Ihan voisin ottaa esimerkkejä vastaan. Ei ainakaan tavalliseen Corollaan tai Mondeoon mene. Taitaa olla tila-auto kuitenkin varsin kilpailukykyinen vaihtoehto.
Eiks ole kauhean typerä kysymys, monen mielestä on. Suorastaan käsittämätön, tiedän.
Meitä oli 6-henkinen perhe eikä autoa ikinä.
Sukukoimassa päästiin käymään usein, vaihtobusseilla tai isompana pyörillä.
Samoin harrastuksissa.
Mulla on kaksi lasta, välillä oli auto, välillä ei. Harrastuksiin hekin kulkivat fillarilla tai bussilla.
Nyt ovat aikuisia, eikä meistä kenestäkään kovin omituisia tullut vaikkei jokapaikkaa kuskattukaan.
Sanoisin, päin vastoin...
Meillä on viisi lasta ja harrastukset kaikilla eri aikaan. En kyllä viitsi laittaa noita murkkuikäisiäkään pyöräilemään esim.talvella pariakymmentä kilsaa suuntaansa... Siinähän sitä kunto nousisi, ei tarvitsisi sitä maksavaa harrastustakaan enää kuntoilun puolesta. Tosin taitaisi päivä loppua kesken jos meinaa nukkuakkin, koska vanhin lapsi tulee koulusta vasta 5n aikaan.
Meillä on oikein 2 autoa, että mies voi käydä töissäkin.
Kyllä, minun mielestäni on kauhean typerä kysymys.
Joskus oikein harmittaa, ettei nähdä nenäänsä pidemmälle. Olisi mukava tietää, että montako kymmentä kilometriä poljit harrastuksiisi?
Eivät kaikki todellakaan asu bussireittien varrella...
Koulussa opetettiin, että suurperheeseen kuuluu isä, äiti ja vähintään viisi lasta. Olen 16-vuotias, en siis ole käynyt koulujani aikana, jolloin viisilapsiset perheet olivat tavallisia. Viime lukuvuonna yhteiskuntaopin opettaja kertoi tuon suurperheen minimilapsimäärän viisi.