Heips! Kaksi vuotta kohta takana opintoja ja 1,5 vuotta vielä edessä. Kiinnostus opintoihin vain on lopahtanut täysin, sillä ala ei tunnu omalta. Kellään muulla vastaava tilanne? En usko että saan opiskeluintoa millään takaisin. Ainoa vaihtoehto tuntuu olevan koulusta eroaminen. Olen nyt "oman" alani löytänyt. Syksyksi yritän sinne päästä opiskelemaan. Aloituspaikkoja vain on niin pirun vähän kyseiseen koulutusohjelmaan. Pelottaa ajatus näiden opintojen jatkamisesta:( Töitäkin voisin tietysti etsiä syksyksi. Mites muut olette toimineet?
AMK:N LOPETUS
Ei jaksa kiinnostaa!
92213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi! Omalle kohdalleni kävi pari vuotta siten, että lopetin amk-insinööriopinnot kahteen kertaan, kahdesta eri koulutusohjelmasta, eli jos tuntuu että ei kiinnosta niin miksi kärsiä. Kuitenkin sulla on niin vähän opiskeluja jäljellä, että sinuna yrittäisin tsempata paperit ulos. Jatko on helpompaa kun on amk-tutkinto takataskussa ja jatko-opiskeluihin, olkoon vaikka toista alaa on helpompi päästä opiskelemaan.
Monesti se, että ala ei tunnu omalta, johtuu tietämättömyydestä. Jokaisella opiskelualalla on kursseja, jotka tuntuvat pakkopullalta, mutta kyllä ainakin puolet kursseista pitäisi olla sellaisia, jotka kiinnostaa. Jokainen ala on oikeastaan mielenkiintoinen ,kun sitä osaa.
Ehkä sinun kannattaisi käydä se koulu vaan loppuun ja kehittyä ihmisenä. Kun on joku tutkinto alla, niin on helpompi katsoa elämää eteenpäin. Joka koulussa oppii aina jotain. Varsinkin AMK:ssa opit tekemään lopputyön ja se on iso etu, jos joskus jatkat opintoja eteenpäin.
Hei! olen yo-laborantti ja tehnyt alan töitä pari vuotta. Vuoden olin työttömänä, minkä jälkeen aloitin tradenomiopinnot (johdon assistenttityön ja kielten ko). Toimistotöistä minulla oli ennestään parin vuoden työkokemus ja viihdyin niissä hommissa. Kursseista olen tähän mennessä saanut ihan hyviä arvosanoja. Kaupallinen ala ei vain oiken tunnu omalta. Eikä oikein kiinnosta valmistua ammattiin, jos töitä ei taaskaan löydy. Olen ajatellut kouluttautua bioanalyytikoksi tai sitten jatkaa kemian alan opintoja. Myös biokemia tai farmasia yliopistolla kiinnostaa. Kun vaan osais päättää:)!
Kannattaisi varmaan tosissaan miettiä, mitä tulevaisuudeltasi haluat. Sinulla on jo yhdet paperit, joilla ei töitä löydy, ja olet opiskelemassa alaa, jolta ei töitä löydy.
Sitten vielä harkitset opiskelevasi aloja, joilta ei taatusti löydy töitä yhtään helpommin. Usko pois, biokemisteille ei työpaikkoja juuri ole tarjolla. Paitsi silloin tällöin laitoksilla.
Katsohan hiukan paremmin suhdanteita, ennenkuin menet nuorelle flikalle aukoon totuuksia.
Kaupalliselta alalta, niin kuin monelta muultakin alalta on vapautumassa muutaman vuoden sisään todella paljon paikkoja.
Mutta jos joku ei tunnu omalta, niin ei tunnu! Täytyy kuitenkin pitää mielessä jäljellä olevien opintotuki-kuukausien määrä, jos on aikomus siirtyä vielä toiseen opinahjoon.
jo Peuskoulun toisela luokala ymmärsin, ettei opiskwlu olut mua varten. muta koska suomesa on opi velvolisus, niin joutuin lintsaman kolusta 6toista vuotiaksi, sit oneks pääsi sosku ja työkärii. otaka kaiki oppii musta!!!!!
on tällä hetkellä vähän sama tilanne,ku ei oikein kiinnosta toi mitä nyt opiskelen.aluks luulin että toi vois olla mun juttu mut vääräs olin.alotin tossa syksyllä lukee amk:ssa piip tekniikkaa ja tässä nyt on sen puol vuotta kulunu eikä oikein nappaa.siellä on kyllä myös kiinnostaviakin puolia kuten juuri kemia jne...ja nyt rupesin ajattelee että missäs vois soveltaa kemian taitoja ja samalla biologiaa ja muuta "huomattavasti" kiinnostavampaa ja nimen omaan kun niitä ei tarvii sillä tavalla pakko jauhaa pullaa meininki ja muutenkin punnitsin kaikki hyvät puolet ja eri ammatit ja koulut ja sitten tajusin että hitto miten en oo aiemmin tajunnu.sehän on lääkis mihin mun pitää mennä ja nyt parhaillaan lukemas pääsykokeisiin että ei todellakaan kannata lähtee tuosta vaan opiskelee jos ei tiedä varmasti mitä haluaa elämältään,ajanhaaskausta vaan.mullakin tässä yks hukkavuosi menee mutta hei hyvä preppauskurssi tämähän on kun saa just noita luonnontieteitä täälläkin opiskella niin hyötyähän siitä on.eikä se tietysti varmaa oo että pääsen sisälle mutta kyllä motivaatio on kohdallaan ainakin ja lukuintoa riittää.töitä täytyy tehdä mutta on se sen väärti kun sisälle pääsee ja vielä ekalla kerralla...ei siis hitto lääkäri,miettikää oisko vähän siistiä.yhtälö toteutus mun kohdalla palkka hyvä,arvostetuimpia ammatteja ja vielä homma kiinnostaa mikä on aika harvinaista nykynuorilla kun ei tiedetä mitä haluamme.mikäs tässä on elellessä.
LESKELLAMUT TYöntEKO SIT TOTEIN ETEI ET MÄ tARVII SIt tÖTÄ. eNTEEEMITÄÄ
Masentaa... masentaa... aina vain masentaa... Kai niitä muitakin masentuineita opiskelijoita on:( Kaikki menee aina ja ikuisesti päin helvettiä...