Juottamisesta

Olen modaamassa erästä piirilevyä. Miten saisi kolvilla juotettua ylimääräisen johtimen piirilevylle kohtaan, jossa on paljas metallijohdin(liuska), mutta siihen ei tina tartu. Se ei ole siis tehtaalla tehty miksikään liitoskohdaksi. Onko jotain ainetta jolla tinan tähän saa tarttumaan tai muuta keinoa liittää tämä ylimääräinen johdin. Kyseinen kohta on metalliakalvopainikkeen alusta. Tarkoitus poistaa painike ja viedä johdoilla toiminto kauemmas piirilevystä erilliselle painikkeelle.
203023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

siitä pinnasta lakka pois raapekynällä tai hienolla hiekkapaperilla. Varo ettei muut foliot puhdistu samalla.

Äänestä
  • Kokeilin juuri. Raaputin mattopuukolla pintaa pois. Pinnasta lähti selvästi oksidoitunutta kerrosta pois, mutta onkohan siinä edes ollut mitään lakkaa kun se on kalvopainikkeen kytkentäalusta ja yhdistää kalvon kosketuksen kautta virtapiirin. Tina ei jäänyt kiinni vieläkään. :( Kyseessä siis paljas metallipinta piirilevyllä. Onko minulla jotain huonoa tinaa?? Muuten olen saanut tinattua noin sata komponenttia alustoihinsa.

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Kokeilin juuri. Raaputin mattopuukolla pintaa pois. Pinnasta lähti selvästi oksidoitunutta kerrosta pois, mutta onkohan siinä edes ollut mitään lakkaa kun se on kalvopainikkeen kytkentäalusta ja yhdistää kalvon kosketuksen kautta virtapiirin. Tina ei jäänyt kiinni vieläkään. :( Kyseessä siis paljas metallipinta piirilevyllä. Onko minulla jotain huonoa tinaa?? Muuten olen saanut tinattua noin sata komponenttia alustoihinsa.

    Rosteria ei voi juottaa tinalla.

    http://elektroniikka.turkuamk.fi/7050030/osa06/smd06.html

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Kokeilin juuri. Raaputin mattopuukolla pintaa pois. Pinnasta lähti selvästi oksidoitunutta kerrosta pois, mutta onkohan siinä edes ollut mitään lakkaa kun se on kalvopainikkeen kytkentäalusta ja yhdistää kalvon kosketuksen kautta virtapiirin. Tina ei jäänyt kiinni vieläkään. :( Kyseessä siis paljas metallipinta piirilevyllä. Onko minulla jotain huonoa tinaa?? Muuten olen saanut tinattua noin sata komponenttia alustoihinsa.

    Voisit kokeilla Multifix tinajuoksutetta jota saa esim. ElFA elektroniikka OY:stä,tai tai tinapastaa Sn/RM89/AAS85 tämänkin myyntipaikka on edellä mainittu

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Rosterikin juottuu ihan mukavasti oikealla juotosnesteellä. Olen juottanut satoja karkaistuja tatuointineuloja rosterivarsiin elintarviketinalla (ei lyijyä) ja erikoisjuotteella.

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Kokeilin juuri. Raaputin mattopuukolla pintaa pois. Pinnasta lähti selvästi oksidoitunutta kerrosta pois, mutta onkohan siinä edes ollut mitään lakkaa kun se on kalvopainikkeen kytkentäalusta ja yhdistää kalvon kosketuksen kautta virtapiirin. Tina ei jäänyt kiinni vieläkään. :( Kyseessä siis paljas metallipinta piirilevyllä. Onko minulla jotain huonoa tinaa?? Muuten olen saanut tinattua noin sata komponenttia alustoihinsa.

    Saattaa olla läpihapettunutta mutta sen kyllä erottaa tummudesta. Kuinka vanha kyseinen kortti on? Jos tiedät sen olevan vanhaa ja se on todella tummaa niin ei paljon kannata yrittä juottaa siihen mitään.

    Äänestä

  • Mara kirjoitti:

    ei ole kuparia siis piirilevyn johtimet.

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    ei ole kuparia siis piirilevyn johtimet.

    Mistä se piirilevy on tehty siis ne foliot
    jos ne ei ole kuparia. Olen kovin harvoin törmännyt muuhun aineisiin tai oikeastaan en koskaan ja takana on jo sentään yli 40v elektroniikan parissa.

    Äänestä

  • Mara kirjoitti:

    Mistä se piirilevy on tehty siis ne foliot
    jos ne ei ole kuparia. Olen kovin harvoin törmännyt muuhun aineisiin tai oikeastaan en koskaan ja takana on jo sentään yli 40v elektroniikan parissa.

    Tämä, johon yritän kolvata, on rosteriterästä. noin 5mm*5mm alusta johon ottaa toinen rosterilevy kiinni sitä painettaessa. Toiminta yhdistää virtapiirin.

    Olisiko siis niin, että voisin tältä rosterifoliolta lähtevää vihreällä lakattua johdinta raaputtaa ja sen vihreän alta tulisi siis kuparijohdin? Kokeilen heti.

    Vihreän lakan allakaan ei ole kuparia. Periaatteessa voisin ottaa kuvan digikameralla ja julkaista jonnekin Maralle, niin 40v kokemus kasvaa.

    Kuparia on. Siinä on vain tinat pinnalla. Tinaa käytetään estämään kuparin hapettuminen ja helpottamaan kompponenttien juottumista valmistuksessa. Olet tainnut löytää aika erikoisen laitteen jos ei sieltä kuparia löydy. voisit meillekin kertoa mistä laitteesta on kyse.

    Otin tuossa päivällä kuvia kapistuksesta johdotuksen takia, että tiedän myöhemmin kytkeä takaisin oikein. Voisin lähettää kuvan. Anna mailiosoite.

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Otin tuossa päivällä kuvia kapistuksesta johdotuksen takia, että tiedän myöhemmin kytkeä takaisin oikein. Voisin lähettää kuvan. Anna mailiosoite.

    m.palonen at kolumbus.suomi

    Äänestä

  • Mara kirjoitti:

    m.palonen at kolumbus.suomi

    On aivan tavallinen PCB. Pinnoitus tuon suorakaiteen kohdalla voi olla tai oikeastaan on jotain muuta kuin tinaa. Esimerkiksi se voi olla rodinoitu tai käsitelty jollain muulla pinnoitusaineella galvaanisesti koska tina antaa periksi ja hapettuu mekaanisessa liitoksessa tai kontaktissa. Sen alla kuitenkin on se kupari koska ilman kuparia(johdetta) tuota galvanointia ei voi tehdä(jos se on galvanoitu).

    Kiitos paljon. Hinkkasin reilusti viilalla kyseisiä kohtia ja jonkin ajan kuluttua alkoivat punottaa kuparisena. Ei siis riittänyt kevyt hionta. Nyt ongelma ratkennut. Kiitos neuvojille ja Maralle.

    Äänestä

riittävästi niin tee ruuviliitos.

Äänestä
  • Kun pintaa ei ole mekaaniseen liitokseen. Olisin jo laittanut jonkin ruuvin läpi siitä.

    Äänestä

  • piirilevy kirjoitti:

    Kun pintaa ei ole mekaaniseen liitokseen. Olisin jo laittanut jonkin ruuvin läpi siitä.

    Onko pakko yrittää juuri tuohon hapettuneeseen paikkaan. Siitähän folio jatkuu muualle piirilevyllä.

    riittää

    Äänestä

  • folio kirjoitti:

    Onko pakko yrittää juuri tuohon hapettuneeseen paikkaan. Siitähän folio jatkuu muualle piirilevyllä.

    menee levyn sisään ja sieltä valoa vasten katottaessa asicin sisään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piirilevy kirjoitti:

Olen modaamassa erästä piirilevyä. Miten saisi kolvilla juotettua ylimääräisen johtimen piirilevylle kohtaan, jossa on paljas metallijohdin(liuska), mutta siihen ei tina tartu. Se ei ole siis tehtaalla tehty miksikään liitoskohdaksi. Onko jotain ainetta jolla tinan tähän saa tarttumaan tai muuta keinoa liittää tämä ylimääräinen johdin. Kyseinen kohta on metalliakalvopainikkeen alusta. Tarkoitus poistaa painike ja viedä johdoilla toiminto kauemmas piirilevystä erilliselle painikkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu