Tappamisesta

Moikka,

En tunne romanikulttuuria tarpeeksi, niinpä ajattelin täällä foorumilla kysyä muutamaa asiaa. Toivottavasti saan myös asiallisia vastauksia.

Miten romanit suhtautuvat tappamiseen? Muistelen tässä muutamaa tapausta, joissa toisessa Karjaalla joku vuosi sitten romani ampui kahta ravintolan vahtimestaria, joista toinen kuoli. Onko hän nyt suvussaan sankari tapettuaan valkolaisen? Eroaisiko tilanne jotenkin, jos kyseessä olisi ollut toinen romani? Sitten lehdissä oli joku vuosi sitten juttua Tukholmassa suomalaisen romanin tekemästä murhasta, jota pidettiin ns. verikostona?

Miksi romanit käyttäytyvät laumassa kuin maailman omistajat, muita ihmisiä (valkolaisia) ollenkaan huomioimatta. Onko kyse joukkovoiman tunnosta vai mistä. Tämä tuli mieleeni kerran terkkarissa, kun iso joukko romaneita tuli sisään ja vaati kovaäänisesti heti pääsyä joka paikkaan. Yhtään välittämättä muista odottajista, jotka jo vuoroaan olivat pitkään odottaneet. Onko romanin aikakäsitys jotenkin erilainen ja toisaalta noinko he käyttäytyvät myös kotonaan, eli minulle-kaikki-nyt-ja-heti. Vai onko heidän kulttuurinsa kuten venäjällä, että ellet ole röyhkeä, et saa mitään?

Jep, kiitos jo etukäteen.
15833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näin omasta puolesta vastaten. Meikäläitä opetettiin kyllä käyttäytymään silleen, että esim. murhaajien kanssa ei yleensä istuta samassa pöydässä saatika syödä heidän kanssaan. Valitettavasti on tapauksia että on myös romanitappajia jopa niin, että romani tappaa toisen romanin. Sepä ei kuulu romaneiden kulttuuriin vaan sanotaanko sekasikiöiden tapoihin. Löytyykö enään aitoja mustalaisia kyllä se on kaikki sekoitttuneen valtaväestöön ja omineet heiltä huonoja tapoja joita tuodaan aina esille romaneiden tapoinen.. Tämä on valitettava totuus mitä ei edes ns. Romanit osaa sisäistää.

Äänestä
  • Onko sinun aina pakko olla joka asiassa??Eikö sinun kasvatuksessa kerrottu et on tosi rumaa puuttuu joka asiaan??? Ei ole yhtään juttua jossa sinulla ei ois nenä mukana ei millään pahalla mut se on tosi kyllästyttävää.

    Äänestä

  • KYLLÄSTYNYT SINUUN kirjoitti:

    Onko sinun aina pakko olla joka asiassa??Eikö sinun kasvatuksessa kerrottu et on tosi rumaa puuttuu joka asiaan??? Ei ole yhtään juttua jossa sinulla ei ois nenä mukana ei millään pahalla mut se on tosi kyllästyttävää.

    Jos kyllästyt, varsinkin jos et oo rommaaaani.
    Jos oot rommaani niin ymmärryksesi kaipais hieman päivityksiä...

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    olen kuule romppu mutta se et aina ollaa suuna päänä ei kuulu kultuuriin ja se on varmasti opetettu sinullekkin et ei joka asiaan tarvi ottaa kantaa,siitä saa käsityksen et olet kovin utelijas ja juuoruileva. :) ei hyvä ollenkaa
    Minun ymmärryksessä ei ole mitään vikaa eikä kaipaa päivitystä,olen pärjänyt tosi hyvin elämässäni ko en muuta ko asiasta joka koskee minua ja minun porukkaan, puutun ja lopun ajan olen vain sivusta katsoja.On tosi rumaa olla aina ääänessä ei näille kaajeille tarvitse jokaista sanaa halakasta siittähän ne nautinnon saa ja sinä ruokit sitä nälkää.

    että olet rommaani... ei siinä olisitko romani tai vaikka mikä, ole väliä... ja hyvä , että jotenkin pärjäät elämässäsi.... mutta meikäläinen on täällä ihan alusta asti ollut ja varmasti kirjoiusasu ja myöskin ajatukset ovat hieman sarkastisia/ivallisia. Ei varmaan miellytä kaikkia, enkä kyllä yritätkää miellyttää ketään. Tämä foorumi on melkeimpä lainvastainen ja lainsuojattomat valtaväestön edustajat etsivät jotenkin täältä itseään. Ei normaali ihminen tälläisissä mestoissa hillu....

    Se on kuin kysyis hullulta.... hei sä näytät ihan normaalilta...hullu vastaa siihen "ite näytät normaalilta"

    Siis ei hullua kannata käskeä se yltyy vaan.... ja mä oon sitten aivan täpinässä, niin täpinässä.

    Ensinäänkii tuli kyllä tuosta sinun viestistäsi semmoinen tunne et et ois romani,ensinäänkii romani ja romaanin välissä on tosi suuri ero ja toiseks toi et oot täpinöissä ei oikein kuulosta hyvältä mut jokainen täpinöi tyylillään.Mut ihan pieni pyyntö yritä etsii itsellesi elämä et ei tarttis joka hetki olla täällä niinsanotusti äänessä.Ei anna oikein hyvää kuvaa mustalaisuudesta jos nyt olet edes romppu.Jatkoja sinulle

    eipä kyllä mitään järkee ole kinastella kaajeitten kaa asioista varsinkaa täälä forumilla kun tää palsta ei toimi just lainmukasesti vaan täälä on näitä pahimpia kaajeita rähisemässä ja itteesä hakemassa just ja se kuva mustalaisuudesta mitä näillä kaajilla on nii on ennestään jo nii vääristynyt ettei sitä millään korjata mitä luultavammin vievät hautaan asti se on niitten moka..
    jokane taplaa tyylillää mä vaalle että ei tosiaa oo mitään järkiä väitellä täällä kuten oot varmaan huomannu jos oot alusta asti seuraillut/mukana ollut onhan tätä iha huvittava toisaalta lukea miten on samoja tyyppejä äänessä ja seurata keskustelun kulkua se kun on ollut sama alusta lähtien *$nauraa$*
    mut hyvii jatkoi kaaleet

    Äänestä

  • KYLLÄSTYNYT SINUUN kirjoitti:

    Ensinäänkii tuli kyllä tuosta sinun viestistäsi semmoinen tunne et et ois romani,ensinäänkii romani ja romaanin välissä on tosi suuri ero ja toiseks toi et oot täpinöissä ei oikein kuulosta hyvältä mut jokainen täpinöi tyylillään.Mut ihan pieni pyyntö yritä etsii itsellesi elämä et ei tarttis joka hetki olla täällä niinsanotusti äänessä.Ei anna oikein hyvää kuvaa mustalaisuudesta jos nyt olet edes romppu.Jatkoja sinulle

    mulla on ihan hyvä elämä, kaikki kunnossa. Enkö mä saisi olla täällä kirjoittlemassa mielestäsi, sinäkö sen päätät. Aivan minusta tuntuu, että meinaat astua liian suuriin saappaisiin. Oletko itse romani... siis oikia romani ilman sinisiä silmiä tai ruskeeta tukkaa... romanilla on musta tukka ja ruskeet silmät..kaikki muut on puoliks kaajeita ja sillä siisti, eli sekäsikiöitä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000006430726

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    mulla on ihan hyvä elämä, kaikki kunnossa. Enkö mä saisi olla täällä kirjoittlemassa mielestäsi, sinäkö sen päätät. Aivan minusta tuntuu, että meinaat astua liian suuriin saappaisiin. Oletko itse romani... siis oikia romani ilman sinisiä silmiä tai ruskeeta tukkaa... romanilla on musta tukka ja ruskeet silmät..kaikki muut on puoliks kaajeita ja sillä siisti, eli sekäsikiöitä.

    heh...Vai sekasikiöitä ollaan ku itellä on tummat komiat silmät ja ruskea tukka, enkä koskaa hylkäis niitä?

    P.S. En oo kukaan noista edellisistä fidduilijoista. ;)

    Äänestä

  • sekasikiömies kirjoitti:

    heh...Vai sekasikiöitä ollaan ku itellä on tummat komiat silmät ja ruskea tukka, enkä koskaa hylkäis niitä?

    P.S. En oo kukaan noista edellisistä fidduilijoista. ;)

    humalassa sitä tulee puhuttua mitä sylki suuhun tuo

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    mulla on ihan hyvä elämä, kaikki kunnossa. Enkö mä saisi olla täällä kirjoittlemassa mielestäsi, sinäkö sen päätät. Aivan minusta tuntuu, että meinaat astua liian suuriin saappaisiin. Oletko itse romani... siis oikia romani ilman sinisiä silmiä tai ruskeeta tukkaa... romanilla on musta tukka ja ruskeet silmät..kaikki muut on puoliks kaajeita ja sillä siisti, eli sekäsikiöitä.

    ensinäänkää sinulle mikää rakas ja toiseksi olen kahden mustalaisen tekemä eli ei ole sinisiä silmiä.Niinkuin varmasti huomasit en ole ainut joka sinulle mainitsee siittä et olet jokaisessa asiassa puuttumassa.Sinähän olet jo näköjää saannut lempinimen "Räpätäti"Nauraa :) :)
    En millään pahalla mut tääl on vissiin vähä jokainen kyllästyny sinun joka paikan höylä virasta.

    Rakkauttakin on monen sortista. Vai oon mä räpätäti ja olet kyllästynyt minuun koska olen joka paikan höylä!!! Voi ei, ei se minunkaan tulevaisuus siis hyvältä näytä.....mutta siitä rakkaudesta, olisko mitenkaan mahdollista yhteinen tulevaisuus....(hihittää)

    Minä se en ollut joka sinua räpätädiks haukuin,vaan se on tullut se nimitys jo aikasemmin sulle mutta se on siirretty tänne jota kaikki näkis.Elikä en minä ole ainut joka on sinuun kyllästynyt.Elä vaa jatka tätä keskustelua ei kiinnosta sinussa mikään olet suullas ja sana valmis joka on aikas huonoo.

    Äänestä

  • Sinuun kyllästynyt kirjoitti:

    Minä se en ollut joka sinua räpätädiks haukuin,vaan se on tullut se nimitys jo aikasemmin sulle mutta se on siirretty tänne jota kaikki näkis.Elikä en minä ole ainut joka on sinuun kyllästynyt.Elä vaa jatka tätä keskustelua ei kiinnosta sinussa mikään olet suullas ja sana valmis joka on aikas huonoo.

    oikeasti kyllästynyt minuun, miksi. En ole mitään pahaa koskaan tehnyt kenellekään, muuta tietysti kuin päätäni täällä palstalla hieman aukonut.

    Unohdetaan menneet ja aloitetaan uusi yhteinen uljas alku.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kyselen kirjoitti:

Moikka,

En tunne romanikulttuuria tarpeeksi, niinpä ajattelin täällä foorumilla kysyä muutamaa asiaa. Toivottavasti saan myös asiallisia vastauksia.

Miten romanit suhtautuvat tappamiseen? Muistelen tässä muutamaa tapausta, joissa toisessa Karjaalla joku vuosi sitten romani ampui kahta ravintolan vahtimestaria, joista toinen kuoli. Onko hän nyt suvussaan sankari tapettuaan valkolaisen? Eroaisiko tilanne jotenkin, jos kyseessä olisi ollut toinen romani? Sitten lehdissä oli joku vuosi sitten juttua Tukholmassa suomalaisen romanin tekemästä murhasta, jota pidettiin ns. verikostona?

Miksi romanit käyttäytyvät laumassa kuin maailman omistajat, muita ihmisiä (valkolaisia) ollenkaan huomioimatta. Onko kyse joukkovoiman tunnosta vai mistä. Tämä tuli mieleeni kerran terkkarissa, kun iso joukko romaneita tuli sisään ja vaati kovaäänisesti heti pääsyä joka paikkaan. Yhtään välittämättä muista odottajista, jotka jo vuoroaan olivat pitkään odottaneet. Onko romanin aikakäsitys jotenkin erilainen ja toisaalta noinko he käyttäytyvät myös kotonaan, eli minulle-kaikki-nyt-ja-heti. Vai onko heidän kulttuurinsa kuten venäjällä, että ellet ole röyhkeä, et saa mitään?

Jep, kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu