Villen pilkkireissu

"Nerokas" pikkuystävämme Ville oli kirjoittanut paikalliseen aviisiin
novellinpoikasen pilkkireissustaan ja kyllä nauru maittoi taas koko
Sawon kansalle. Unohtumaton pätkä tässä:

Minä olen Ville, 16-vuotias nuohoojanpoika Silvolasta. Kävinpä tässä
viime viikonloppuna pilkillä ja tässä koko reissusta tarina mitään
siihen lisäämättä tai mitään siitä pois jättämättä.

*************************************************

VILLEN PILKKIREISSU

Aamu ja pakkasta -18 astetta, linnut eivät laulaneet puissa sillä ne
olivat todennäköisesti kuolleet kylmyyteen ja soittavat nyt kanteletta
taivaallisessa sinfoniaorkesterissa.

Otin eteisen kaapista kairan ja pilkkivehkeet. Aioin lähteä nyt
pilkille sillä jääkaappi on tyhjentynyt huolestuttavaa vauhtia ja
seuraavat sossunrahatkin tulevat vasta viikon päästä.

Kun avasin kaapin oven kaatui sieltä luuranko eteisen lattialle. Höh,
mutta sehän olikin vain serkkuni Olavi joka on ilmeisesti sammahtanut
kaappiin kiljujuhliensa jälkeen.

Kysyin Olavilta lähteekö tämä mukaan jäälle mutta ei se kuullut kun
sillä oli banaanit korvissa. Annoin Olaville 2€ rahaa ja sanoin että
käypi ostamassa perunoita. Saadaan kalasoppaa jos onnistun jollain
ilveellä saalistamaan ruutanoita.

Kävelin jäälle ja pääsinkin sinne 15 minuutin kävelyn jälkeen. Kova
pakkanen sai minut tuntemaan itseni sairaaksi, mutta päätin ponnistella
jäälle silti ja suuntasinkin askeleni kohti luotoa. Tiesin
nuohoojaisäni aiemmista puheista että sen viereltä on joskus saanut
jopa kaloja.

Otin onkeni esiin ja kairasin reikää jäähän. Puolen tuntia olinkin jo
kairaillut ja pieni parransänkeni oli aivan jäässä, samoin ontto
nuppini mutta onneksi siellä ei ole mitään jäätymisen arvoista.

Ihmettelin kun reikää ei tule vaikka kairaan ja kairaan. Onneksi yksi
hiihtomies heittikin vinkkinä, että kannattaa ottaa kairasta teräsuojus
irti. Tein työtä käskettyä ja johan tuli reikä jäähän, tosin punnersin
sitäkin 10 minuuttia sillä kaikkihan tietää että voimani ovat
suorastaan naurettavan mitättömät.

Pujotin toukan koukkuun ja aloin onkia. Eipä aikaakaan kun ongenvapa
töksähti ja joku nälkäinen sukulaissielu siellä yritti ryöstää
toukkani. Nostin onkea ja tunsin, kuinka siiman toisessa päässä potki
joku onneton eväkäs.

Kelasin hulluna siimaa ylös, taistelin kun Sven Tuuva sillä kala oli
suorastaan iso. Kelasin, hiki lensi ja viimein minuutin taistelun
jälkeen onnistuin punnertamaan kalan jäälle.

Ruutanaaaa!!!Jeee!!!Sain mahtavan komean ruutanan joka ilmeni
jälkipunnituksessa peräti 12 gramman painoiseksi. Olin maailman
onnellisin mies, mietin jo etukäteen juhlahetkeäni kun isken
homehtuneen ruisleipäklänttini päälle peratun ja paistetun
ruutanajättiläisen.

Kylmyys kolotti luitani, onneksi ei sentään lihaani sillä sitä ei
paljon ole. Päätin onkia vielä yhden eväkkään josko Olavillakin olisi
nälkä.

Laskin syöttini veteen. Katselin noita upeita punaisia toukkia jotka
pyörivät rasiassa sahanpurussa, tuossa samassa aineessa jota
päässänikin kohinasta päätelleen löytyy.

Sain valtavan himon noihin jouhiaisiin ja popsin ne kaikki naamariini.
Ymmärrän nyt miksi kalat pitävät toukista. Nehän maistuvat selvästi
paremmalta kuin esimerkiksi eilinen hiirestä valmistamani täyttävä liha-
ateria.

Samassa onkeni vapa taipui aivan kuten minäkin joskus nyrkin edessä.
Aloin kelata taas siimaa ja samassa jäänpinnalla nousikin venäläinen
sukellusvene. Luukku avautui ja pottapäinen mies aloitti ampua minua
kohti konekiväärillä.

Heitin Igoria kairalla ja se upposi sukelluveneen kylkeen aiheuttaen
mahtavan räjähdyksen. Sukellusvene upposi pulpattaen ja pakenin
paikalta ammuttuna sillä sain muistikuvan nuoruudestani kun olin
ottanut naapurin äijän huvijahdin pohjasta tulpan irti.

Kävelin kotia kohti tyytyväisenä sillä olihan luvassa antoisa kala-
ateria ruutanan muodossa. Juuri kotipihaan päästyäni ruutana lensikin
ilmaan ja karkuun. "Taisi olla lentokala" tuumailin ja vääntäydyin
homeiseen yksiööni itkien mahan kurniessa ja polla jäässä.