Nyt kun kerta innostuin pitkästä aikaa näitä juttuja lukemaan, voisin kertoa jotain muutakin tässä. Asun vanhempieni kahdeksankymmentäluvun alussa rakentamassa talossa, tällä hetkellä jonkun aikaa, kun erosin vuosi sitten silloisesta tyttöystävästäni, niin muutin sitten kotiin. Muuttamassa kuitenkin taas kuukauden päästä, heh, no niin kuitenkin asiaan. Talossamme ei ole kuollut ketään, ja talo on rakennettu vanhalle metsäseudulle, jossa nyt sitten on nykyään omakotitalo alue. Eli paikalla ei ole ollut mitään. Vuosien kuluessa on kuitenkin alkanut sattua outoja. Muistan pienenä aina nähneeni mustan "pyörremyrskyn" liikkuvan talossa ja sen ympäristössä. Se oli kuin musta pilvi joka liikkui hölkkä vauhtia ohi, pitämättä mitään ääntä. Lisäksi minun lisäkseni sen näki muut naapuruston lapset, kuten istuin naapurini terassilla odottaen kaveriani, joka oli syömässä. Se yhtäkkiä tuli nurkan takaa, meni ohitseni, häviten nurkan taakse. Kaverini tuli syömästä ja kysyi näinkö minä saman mustan jutun, ja kerroin nähneeni. Vuosien kuluessa, äitini on kertonut mustien hahmojen kävelevän talon käytävillä öisin, kurkistelevan makuuhuoneen ovesta. Sitten alkoi kuulua rapina seinistä, hiiriä oli tietysti ensimmäinen epäilys, mutta ullakolta ei löytynyt mitään hiiriin viittaavaa, ulostetta sun muuta. (Niin naapurimmme on tuholaistorjuja tai vastaava, joka kävi katsomassa paikkoja). Sitten alkoi kuulua öisin että hiiret tai rotat, jokin suuri juoksentelee rapistellen lattioilla, valot päälle, äänet lakkasivat ja mitään ei näkynyt. Sitten kerran jokin alkoi koputtaa ikkunaani, ja avasin verhot, ketään ei näkynyt, mutta ruutu värähteli koputusten mukaan, se lakkasi kun kävin pihalta kävin katsomassa ja tupakan polttamassa, niin ei mitään, mutta sisällä se alkoi taas. Nyt on sitten ollut suhteellisen hiljaista, mutta olen viime aikoina huomannut miten musta "pallomainen" varjo liikkuu huoneeni seinillä. Ikkunani on metsään päin joten mistään ulkoa se ei tule, ja tuskin jos olen paikoillani niin mistä se varjo voi tulla, kulkee seinää pitkin kuin oman tahdon omaama. Ai niin nämä tapaukset tulevat vielä mieleeni, kun olin entisen heilani kanssa yhdessä, väitti äitini yhtenä yönä nähneeni minut tulleen kotiin, ja kurkanneen silmät suurina makuuhuoneeseen, ja mukanani oli ollut kaksi vaaleatukkaista naista, joilla ei ollut kasvoja, sitten olimme äänettöminä menneet silloiseen entiseen huoneeseeni. Äitini nousi välittömästi katsomaan että kenen ihmeen kanssa tulin, ja ketään ei taas näkynyt, eikä pitäisikään näkyä olin silloin tyttöystäväni luona helsingissä. Tämä tapahtui kesän aamuyöstä jolloin talon käytävillä on jo valoisaa, siksi äitinikin näki "minut" kunnolla. Minulle nousi kylmät väreet, äitini näki minun näköiseni tyypin, joka äänettömästi liikkui tuijottaen vanhempieni makuuhuoneeseen silmät suurina, hyi... heh. Kaikki nämä ovat täyttä totta kuin tässä istun, että en tiedä mitä täällä talossa tapahtuu. Vuoden aikana itselleni on vahvasti alkanut näitä juttuja tapahtua, onneksi pääsen kohta taas oman asuntoni rauhaan. :) Mutta sitä ihmettelen että miten talossa jossa ei ole kuollut ketään voi mitään tapahtua?
VARJOT
böömies
2827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
täysin uusi voi siellä kummitella...
Minäkin yleensä miellän kummittelun sinne missä on tapahtunut henkirikos tai pelattu spiritismiä! Kun olin pieni me kuitenkin muutettiin täysin uuteen kerrostalo huoneistoon ja siellä kummitteli...mutta jälkeenpäin olen kuullut juttua että talo rakennettiin suoalueelle jossa oli joskus aikoinaan tapahtunut henkirikos...
Samoin serkkuni uudessa omakotitalossa on kummitellut...siitä tosin on puhuttu että se omakotialue on kaavoitettu entisen kaatopaikan päälle ja siellähän voi olla tapahtunut tai löytynyt ties mitä...
Kun tätini kuoli omakotitalossa ja jälkeenpäin olimme tekemässä siellä muuttoa niin päiväsaikaan kun muut olimme ulkoan, juoksi äitini pihalle kertoen pelokkaana kuinka ikäänkuin joku olisi ryskyttänyt ullakon lukittua ovea ja "ulvonut". Epäilimme tuulta ja mielialaa, tarkastus ullakolle ei tuottanut tulosta. Toki lattia nitisi ja narskui seuraavana yön mutta talohan oli jo vanha puutalo. Silti tapahtunut jäi askarruttamaan.