Aion antaa kissalleni(1,5v) Axilur matokuuri pillerin.Olen yrittänyt antaa,mutta se ei onnistunut. Miten saan annettua pillerin?
Matokuuri
kissan omistaja
145286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että se yksi pilleri ei riitä vaan on annettava kolmena päivänä peräkkäin.
Meillä homma tapahtuu näin. Joko itse tai kaveri pitää kissaa sylissä, mielellään kaksin käsin (kiltin kissan kanssa pärjää yksinkin). Toinen käsi etutassujen ulkopuolella niin ettei tassut pääse raapimaan. Sitten kissan leuat auki napakalla sormiotteella leukaperistä, tabletti heittämällä kurkkua kohti ja suu kiinni. Kissan päätä pidetään vielä hetki naama kohti kattoa ja silitellään kurkusta. Ja sinne meni. Kiitokseksi joku herkkupala.
Itse annan vastaavan Axilurin seuraavasti: murskaa pilleri ja liota pieneen määrään vettä, että tuleee helposti ruiskusta ulos ja imaise liuos kahden tai viiden millin ruiskuun. Sitten ota kissa vaikka lattialla polvien väliin ja toisellä kädellä aukaset suun ja toisella sujautat liuoksen suuhun.
onnistu lopulta parhaiten toisella kissalla murskaamalla pilleri ja laittamalla murut kinkun palasen sisään. Toisella kissalla, joka on nirsompi (ei siis syö kinkkua), laitoimme vaan pillerin suoraan sen suuhun, mahdollisimman syvälle. Sitten pidettiin päätä kohti kattoa ja siliteltiin kaulasta ja puhallettiin hellästi kuonoon ni johan meni pilleri alas. Jos kissa rimpuilee kovasti, sen voi myös kääriä pyyhkeeseen...
Lääkkeen anto ruiskeella on kaikkein kätevintä. Kissaa ei tarvitse edes ottaa syliin, tukea vaan toiselta kyljeltä kun toiselta puolelta ruiskauttaa lääkkeen ruiskun kanssa hampaitten välistä suun sivulta!
Aina tähän asti lääkkeen anto on ollut hirveetä ruljanssia, mut nyt viime matolääkkeen annon yhteydessä kun keksin ettei sitä tarvi kuin ruiskauttaa sivuhammpaitten välistä, menee homma ilman väkivaltaa ja raapimisia.
Axilur hyvin hienoksi ja sekoita se ruokaan. Näyttää kamalalta harmaalta mössöltä, mutta ei maistunut ainakaan meidän kissan suussa ja kolme madotuskertaa meni tuosta vaan.
Itse laitan sen samalla lailla kun koirillenikin. Liotan pieneen tilkkaan vettä ja sekoitan myös ruokaan. Tosin sellaiseen herkkuun ja pieneen määrään sitäkin että syö varmasti. Sen jälkeen vasta laitan loput ruuat.
Yleensä aamulla koska silloin kisullani on paras nälkä. :)
Ei tarvitse mitän ruiskuja ja kiinni pitämistä kun menee ihan luonnollisesti.
Lääke ei myöskään maistu millekään. Maistan itse aina ensin sormella vähän että tiedän miten sen laittaa. Koirille jonkun lääkkeen joutuu välillä laittamaan esim. lihapullan sisään jonka ne hotkaisee melkein kokonaisena. Eivät niin huomaa mitään.
Muistathan sitten varmasti sylkäistä sen maistetun ruuan kunnolla pois, sillä noi eläinten matolääkkeet ovat ihmiselle vaarallisia.
en ole tiennytkään että tabletin saa murskata ihan pieneksi. olen yhdesti onnistunut antamaan tabletin puolikkaina taistelun jälkeen. eilen oli taas matokuurin aika ja yritin antaa tällä kertaa kahdelle kissalleni, rupesivat rimpuilemaan, kuolaamaan ja melkein oksentelemaan. ei mennyt ruoan seassa eikä makkaran palan sisällä. päädyin sitten että annan lääkärillä rokotteella.
mutta muut valmisteet voi.
http://www.animalhealth.orion.fi/valmisteet/drontal.cfm
ei kielletä murskaamasta...lukee että voi puolittaa,ja kun noin sen tekee miten tossa lukee,niin kyllä murskaantuu.
ei kai se kiellettyä ole, muttei kovin järkevääkään. Murskattuna se aiheuttaa kovan kuolaamisreaktion ja suurin osa lääkkeestä menee hukkaan. Puolikkaana voi tietenkin antaa, jos saa kissan nielemään sen nopeasti.
Sori, on vaan pakko pistää tää tähän. Ohjeita kannattaa noudattaa varauksella. :)
A) Kui katil anneta pilleri
1. Nost katti sylisses ja pirä sitä vasemmal käsivarrel niinku pitäsisit last. Pist oikke etusormi ja peukalo kati suu molemmil pualil ja pain helläst poskii samal ku pirät pillerii oikees käres. Ku katti ava suus, purota pilleri suuhu. An kati sulkke suus ja nielast.
2. Nosta pilleri lattialt ja katti soffan takka. Pirä kattii vasemmal käsivarrellas ja toist rosessi. Haje sit katti makuuhuaneest ja heit
pehmenny pilleri pois.
3. Ota uus pilleri pakkauksest ja pitele kattii vasemmal käsivarrellas ja sit pirä kiinni takajaloist lujast vasemmal kärel. Pakota kati leuat auki ja tyännä pilleri suu takaossaa oikeel etusormellas. Pirä kissan suut kiinne
ja laske samal kymmenee.
4. Poimi pilleri akvaariost ja katti vaatekaapi päält. Huura pualiso sissää pihalt.
5. Polvistu lattial ja kiilaa katti lujast polvittes välli ja pirä kii etu- ja takatassuist. Älä välitä kati matalast mouruamisest. Käske pualiso pittää kiinni kati pääst lujast yhrel kärel, samal ku tunkee puist viivotint kati suuhu. Liu´uta pilleri kati suuhu viivoitint pitki ja hiaro kati kurkkuu voimakkaast.
6. Hae katti verhotankolt ja ota uus pilleri paketist. Pist muistii uuren viivottime osto ja verhoitte korjaus. Lakase rikki mennee
koriste-esineet takast ja lait ne syrjään myähempää kokkooliimaust varte.
7. Kääri katti issoo pyyhkeesse ja pyyrä pualisoo makkaamaa kati pääl nii, et sen pää just ja just näkkyy pualiso kainalo alt. Pist pilleri mehupilli päähä, pakota kati suu auki ja puhalla mehupillii.
8. Varmista lääkepaketist, et pilleri ol vaaralline ihmisel. Jua klasi vettä, et saat maun pois suustas. Laita laastari pualison käsivartte ja pese veri pois matost kylmäl verel ja saippual. Hae sit katti naapurin halkoliiterist.
9. Ota uus pilleri. Lait katti kaappii ja paa ovet kaulan kohralt kiin simmottis et pää vaa jää näkyvil. Pakota kati suu auki jälkiruakalusikal. Ammu pilleri kati kurkku kumirenksul.
10. Hae skruuvmeisseli tyäkalupakist ja kiinnitä ovi takas saranoilles.
Simmottos sit vaa lait kylmäkompressi poskellesi ja tarkist rokotuskortistas viimese jäykkäkouristusrokotukse päivämäärä. Heit T-paita roskii ja haje uus paita makuuhuaneest. Soit sit palokunta hakema katti puust tien
toiselt pualelt. Pyyrä viäl antteeks naapurilt, ku törmäs aitaan ku piti katti väistä.
11. Ota viimene pilleri paketist. Siro kati etu- ja takakäpälät yhtee puutarhalankal ja siro häne kiinni ruakapöyrän jalkaa. Etti paksut
näppylähanskat vajast. Pakota kati suu auki pienel jakoavaimel. Tyännä pilleri suuhu ja iso fileepihvinpala perään. Pirä päätä pystyasennos ja kaara pual litra vettä kurkku niiet pilleri huuhtoutu alas.
12. Pyydä pualisoa viemää sinu ensappu ja sit vaa istu rauhallisest hilja
kun tohtor tikkaa sormet ja käsivarre ja sit poista pilleri jämät oikeest silmäst. Poikke sit kotimatkal huanekalukauppaan ostama uus pöytä.
13. Soit eläinlääkäril ja pyyrä kotikäyntii.
B) Nonni, kui sit koiral se pilleri anneta:
1. Rulla pilleri pekonisiivusse.
2. Se siin sit.
miks annat juuri pillerinä? meille eläinlääkäri suositteli Flubelon nimistä tahnaa. Eilen kun ostettiin toi ja huomattiin että siinä ruiskussa on kätevä "mutteri" mistä voi säätää oikean annos määrän. ettei tuu vahingossa liikaa. kissoille lääkkeen anto oli helppoa. kun pidin sitä sylissä ja avasin suun ja vaimo ruuttas annoksen kielen loppu päähän. ja avot lääke oli annettu. kisun ilmeestä päätellen se ei vissiin ees maistunut hirveen pahallekkaan :D
annan kaikki mahdolliset lääkkeet sekoitettuna ravintogeeliin tai kissanmallakseen. Sitten vain sivelen kissan turkkiin sitä ja avot siitähän se nuoleskelee pois.