Mieheni oli antanut kissoillemme hetki sitten raakaa kanaa (siipipaloja), joten onkohan ihan turvallista????? Oma järkeni sanoo, että raakaa kanaa ei saa missään nimessä syöttää kissalle, vaan se pitää ensin paistaa uunissa tai keittää ennen kuin sen tarjoilee kisuille. Onko näin? Johan siitä raaásta kanasta voi kissa saada vaikka mitä tauteja ja pöpöjä... Tai jopa matoja?
Kertokaa olenko väärässä!
Raakaa kanaa kissalle??????
6
17654
Vastaukset
- Kati-74
Niin...itse en antaisi raakaa kanaa kissoille sen sisältämän salmonellariskin takia. Ja kun kysyin nuoremman kissan kasvattajalta asiasta niin hänkin neuvoi antamaan kananlihaa ainoastaan kypsennettynä. Mutta olen kyllä kuullut että jotkut kyllä antavat. Ja muistan että joskus on opetettu ettei kananluita saisi missään tapauksessa antaa kissoille eikä koirille niiden säröitymisvaaran takia. Käsittääkseni kuitenkin jotkut anatvat kananlihaa myös luineen päivineen.
- kissulit*2
jostain olen lukenut että kissan vatsa/suolikanava on niin hapokas ettei salmonellasta ole sille vaaraa?oliskohan näin. että kaikkea lihaa voi antaa raakana. paitsi ei riistaa missä on trikiinivaara.
- Viiru
Minä keitän aina kanan. Jauhelihaa ja possunsuikaleita annan raakana.
- Tabby
Raakana vaan niin kauan kuin kotimaista broileria voi raakana huoletta syöttää :) Kissa on lihansyöjä, sille on luonnollista syödä raakaa lihaa. Kuka kissalle luonnossa kypsentää linnut ja hiiret ;)? Koska kissa on lihansyöjä, sillä on lyhyt ja hapokas suolisto, johon esim. salmonella ei pesiydy kun kissa on terve. Matoja tulee enemmänkin raa'asta järvikalasta (petokaloista) kuin raa'asta lihasta.
Kananluita saa antaa kissalle raakoina, muttei missään nimessä kypsennettyinä. Kananluun rakenne muuttuu kypsennettäessä niin, että se hajoaa kissan suussa neuloiksi. Raa'at kananluut eivät näin tee ja ovat täysin turvallista - ja terveellistäkin - pureskeltavaa. - Kitty^
Kyllä se kana kuuluu antaa kissalle raakana, aivan kuten Tabby tossa jo selittikin!!!!;)
- phoolan
Kuulemani mukaan suomalaisesta kanasta ei ole tavattu salmonellaa pitkiin aikoihin, mutta brasialialaisesta, marinoidusta on. Omat kissani syövät kanaa, kalkkunaa, lihaa, maksaa, munuaisia ja kaloja aina raakana. Ja söisivät vispattua kananmunaakin, mutta kun ei kelpaa.
Trikiinivaaraa suomalaisessa possussa ei myöskään nykyään enää ole.
Kissan tarvitsema tauriini häviää kypsennettäessä. Siksikin kypsennys on turhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961