Onpas taas joillakin elämäntehtävänä etsiä teksteistä krijoitusvirheitä ja mainita joka asiasta erikseen ja koittaa haastaa riitaa. Onkos teillä käynyt mielessä, että joillakin voi olla lukihäiriökin? Lisäksi on ihan luonnollista konekirjoituksessa, jos sattuu tipahtaa kirjain pois tai vahingossa painaa toista kirjtain tms.
Taitaa puuttua elämältä sisältö joiltakin.
Eikös kuitenkin voitaisiin keskittyä puhuttaviin asioihin eikä alkaa riitelee ihan pikkuasioista
Taitaa puuttua elämältä sisältö joiltakin.
Eikös kuitenkin voitaisiin keskittyä puhuttaviin asioihin eikä alkaa riitelee ihan pikkuasioista
Vastaukset 20
Vanhimmat
Noin käy aina joskus joillekkin, kun vastaukset loppuu, niin takerrutaan johonkin sivuseikkaan.
riidelläänkin. Ja tiedätkö miksi? No siksi että aivokapasiteetti ei riitä mihinkään laajempaan komfliktiin.
Unohditkos?
Tässä oma palautteesi ;
**** pilkkua sitten
Kirjoittanut: serop1 6.3.2006 klo 17.48
Ehkäpä tiedät opettajna, että eri aloilla on oma slangi-sanostonsa ja madoitus kuuluu tähän koira-slnagii. Jos et sitä tiedä, mene takaisin opiskeleen. Ja opettele pilkutus samalla.
Että näin toimii serop1 - ihan samoin kun tuo haukku-mikälie; arvostelevat muita ja itse kuvittelevat olevansa arvostelun ulkopuolella ! Ehei, ei ei !
Montakohan virhettä tuossakin seropin kirjoituksessa oli?
Joten, kukahan haastaa riitaa? Ainakin serop1 aukoo päätään sujuvasti.
Tarkoitinpa vaan sitä, että ei se mikään täydellinen ole. Ja luitko kunnolla aloituksen. Entäs jos itsellä on lukihäiriö ja käydään kimppuun. Ehkäpä äikän maikankin pitäisi se tajuta.
Mikä olet arvostelemaan kenenkään oikeinkirjoituksia, kun omasi on mitä sattuu?
Ja kuten aloituksessasi mainitset, se on riidanhaastamista. Tajusitkos?
Eli vielä kerran; Millä oikeudella sinä arvostelet muita, kun et itse pysty parempaan ? Tajusitkos?
Samalla oikeudella kuin sinä hyökkäät minun kimppuuni. Lukihäiriöisen.
Vielä vähemmän sinuna arvostelisin muiden kirjoitusta, jos tuollainen häiriö sinulla on !
Silloin sinuna pitäisin mölyt mahassa ja olisit ihan hiljaa.
Lue tuo aloituksesi tuolta ylhäältä uudelleen ja mieti, mitä olet kirjoittanut. Tajusitkos ?
Vai onko häiriöitä ?
Minä saan arvostella ja minun oikeinkirjoitustanikin saa arvostella, ihan vapaasti !
Et näköjään tajunnut edes rautalankamallia !!
Voi voi !
Etköhän sinä juuri itse haasta sitä riitaa koko ajan.Ei sua kukaan jaksa. mene jonnekin muualle haastaa riitaa. kehtaat alkaa arvostella muita.
Minulla on aivan sama oikeus kirjoittaa täällä kun kaikilla muillakin. Minun kirjoituksestani saa selvän.
En ole täällä riitaa haastamassa suinkaan. Yritän vain tuolle serop1:lle tehdä selvällä äidinkielellä selväksi; ettei arvostele muita, koska tuo serop1:n kirjoitus nyt ei kyllä arvostelua kestä.
Eli vain vastaus siihen, millä oikeudella hän arvostelee muiden kirjoitusta?
Minä en suinkaan ole ko. äidinkielen opettaja, jota arvosteltiin. Olen vain koulussa oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, sekä korjaamaan virheeni.
en kylläkään näe serop1 :n teksteissä mitään sinulle tarkoitettua negatiivista. joten lopetappa se peen jauhaminen tai mene peen jauhanta palstalle jos se on hankala lopettaa.
sulle!!
mieltä! raivostuttavaa kun pikkuisista kirjoitusvirheistä tehdään iso juttu.kun kirjottaa nopeasti niin ainakin minulle tulee todella usein kirjoitusvirheitä ja en aina jaksa tekstiäkään tarkistaa..!
kirjoitusvirheistäsi. Huomattavasti enemmän mua vaivaa sun muistamattomuutesi.
jos pitäis kirjoittaa
Suomen ajokoira ja kirjoittaakin
Kultainennoutaja ÜÜ
ole vielä lukenut tota haukku24 ketjua niin lueppas nyt. en taas jaksa koko soppaa uudelleen selittää..
Menkää muualle riitelemään! Kuten jo tuossa lukeekin niin täällä puhutaan koirista! Mitä sitte vaikka olisikin kirjotusvirhe? Sattuuhan sitä.
Koirat yleistä-palstalla puhutaan koirista: tässä yp:n ohje, et näköjään tiedä:
Koiramaiset pulinat
Päästä koira hetkeksi irti ja keskustele muiden koiraihmisten kanssa maailman menosta ja vaikka ihmissuhteista.
ei aina jaksa koirista jauhaa..xD minäkin ensin ihmettelin miksi täälä puhutaan ihan muusta kunnes älysin lukea palstan kuvauksen. sellaista sattuu.
Et ole sitten vieläkään ymmärtänyt, että satuilupalstat ovat ihan muualla.
Minua ei tarvitse mielistellä eikä säestää. varsinkaan sinua en kaipaa hännäkseni! kiitos !
enkä varsinkaan mielistelemässä. yritätkö häätää minua? jos et vielä tiedä, juttu on sovittu eikä siitä enään tarvitse muistuttaa. turhaan siinä kiittelet.