Ennen lukulomaa mulla oli huomattavasti korkeammat tavoitteet kuin mitä nyt, kun aikaa on yksi viikko. Tulee sellainen fiilis, että ihan sama kirjoittaako esim. maantiedosta M:n vai C:n. Okei, yksi syy voi olla se, että en lähde jatkossa opiskelemaan maantietoa, mutta eihän siitä kuitenkaan mitään haittaa olisi yo todistuksessa.
Englantia olen taas aika hyvin lukenut, kun sillä on jotain merkitystäkin..
Kellään samanlaista asennetta?
Englantia olen taas aika hyvin lukenut, kun sillä on jotain merkitystäkin..
Kellään samanlaista asennetta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotenkin tuntuu koomiselta, että on edes koskaan haaveillut mistään laudatureista tai eximioista. Elikä kirjoitan bilsaa ja mantsaa. Bilsaa olen lukenut - vähän - samoin mantsaa. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu, että nuo kokeet menevät omalla painollaan, jos ylipäätänsä menevät. Kun ei enää vain jaksa kiinnostaa mitkään polttiaiseläimet tai rapautumiset. Matikka on jäänyt kokonaan lukematta ts. sille viime viikon kolmen erilliskuulustelun varaan. Kieliä en ole vielä muuten vilkuillut kuin tehnyt muutaman harjoituksen abitreenien sivuilta. Välipäivinä sitten... Kuvittelen ilmeisesti tekeväni kaiken välipäivinä. Mielestäni olen kuitenkin ollut kaikesta huolimatta suhteellisen ahkera omaan tasooni nähden. Hieman ketuttaa, kun lukion päättötoikkarin ka. jotain yli 9,5, mutta kirjoitukset menevät päin peetä. Olen huomannut olevani säälittävän keskitasoa, eikä lukio-opinnoilla ole kijoitusten kanssa oikeastaan yhtään mitään tekemistä.
Ensimmäinen viikko meni ihan vaan miettiessä, että nyt pitää aloittaa pänttäys. Loppujen lopuksi sain itseäni niskasta kiinni vasta toisen viikon maanantaina, vähän harmittaa. Maantietoa pitäisi lukee kunnolla, sillä osa asioista ihan unholassa... enkkuakin pitäisi vielä varman päälle lukea, sillä preli meni tyhmistä virheistä liian tiukoille, pistettä vailla E, ja kaiken lisäksi tiedän osaavani paremmin!! Ja kaiken kukkuraksi ranskan sanoja on valtavasti opeteltavana. Tuntuu, että välipäivinä on pakkoluku edessä. Ja arvosanoissa tavoitteeni ovat; reaalista C, ja enkusta se E. Joskus haaveeni oli L, mutta se on ehkä mahdotonta. Nyt vain toivon, että pääsen kunnialla läpi ja että kirjoitukset olisivat pian ohi! Koitetaan jaksaa!
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi?board=suolistovaivat_area;action=print;num=1141803059
sama juttu täälläkin! Lukio on menny hyvin ja välillä jopa paremmin kuin yläaste! Karu totuus vaan on iskeny nyt kun oon lukenu kirjotuksiin: en osaa enkä muista enää mitään. Surkuhupaisaa. Tavoitteet on laskenu, vaikka en oikeesti halua sitä edes itselleni myöntää, tiiättekö? :D
Vedän tästä stressiä, koska ne arvosnat vaikuttaa opiskelupaikan saantiin. Syksyn kirjotuksiin pitää muistaakseni ilmottautua jo kesäkuun alussa, eikä sillon tuloksia pääsykokeista ole vielä julkaistu, tai niitä ei ole edes ollu vielä.
En oo vielä edes lukenu muuta kun reaalia! Laskutunneilla oon myös käyny, mutta matikkaa en välttämättä edes pääse läpi, joten motivaatioon huipussaan.
Ja matematikkaa on täälläkin niin tiukilla että parin viikon päästä voi vituttaa melkoisesti. No vielä on aikaa jotain tehdä..