"Eli en tiedä minkälainen on alkuperäinen tilanne ollut mutta onko kenelläkään kommenttia mikä olisi paras aukko, iso, suljin, yms asetukset tuollaiselle kohteelle jotta tulisi mahdollisimman hyvä kuva? Kiinnostaisi tietää."
Tuo "Canonin käyttäjän" kysymys liittyi MikroBitin järjestelmäkameratestiin, jota "Katsokaa ja ihmetelkää"-ketjussa on myös allekirjoittaneen toimesta kritisoitu. Kun kysymykseen liittyen tulin kynäilleeksi enemmänkin, katsoin aiheelliseksi avata uuden ketjun niistä yleisistä suuntaviivoista, joita olen itse noudattanut. Tietenkään tämä ei ole loppuun saakka mietittyä, mutta ehkä tästä on jotain apua kysyjälle ja ehkä muillekin. Korjaamista varmaan riittää, mutta oma näkemykseni alla. Ehkä tästä saa vähän asiallisempia neuvoja, joiden täydentäminen myös muiden toimesta voisi olla aiheellista.
Mikäli ihan yleisiä juttuja ajattelee, ensimmäisen kuvasarjan tarkoitus oli ymmärtääkseni kuvata kohde, jossa on paljon yksityiskohtia. Silloin voisi aloittaa ISO-arvosta. Lähtökohtahan on, että mitä pienempi arvo, sitä paremmin yksityiskohdat toistuvat. Ennen vuoden 2005 loppua filmipuolella yksi suosikkifilmejäni oli Fujin Velvia 50, joka kuitenkin lakkautettiin Velvia 100:n korvattua sen (itse suosin tuota aikoinani kuvatessani värikkäämpiä ympäristöjä, mutta tämä on toki osin makuasia). Tuossa testissä osa noista kameroista lienee sellaisia, että pienin mahdollinen ISO-arvo on 200, joten sitä olisi ollut hyvä käyttää. Tai mikäli oltaisiin ajateltu enemmän sitä mihin nuo kameram rungot pystyvät, olisi kaikissa tietenkin voinut käyttää pienintä mahdollista ISO-arvoa. Miten vain. Kumpikin noista olisi ollut hyväksyttävä menettely, kunhan sen taustalla oleva ajatus olisi tuotu selvästi esille.
Seuraavaksi olisi voinut arvioida järkevän aukon, jolla voisi määrittää kuinka laaja syväterävyysalue on. Lähtökohtahan on, että mitä pienempi arvo (suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyysalue. Käytännössä tuon valintaan vaikuttaa kuitenkin pari asiaa, kuinka kaukaa kohdetta kuvataan ja mitkä ovat optiikan ominaisuudet. Jos nyt oletetaan, että kohde on ollut vaikkapa 15 metrin päässä, ja kohteen oma syvyys on luokkaa 10-15 metriä, olisi aukoksi pitänyt valita sellainen, jonka syväterävyysalue riittää piirtämään tarkasti kohteen lähimmän yksityiskohdan ja toisaalta ulottuu tarkkana myös kauimmaiseen kohteen kohtaan. Kun tuossa polttoväli on ollut luokkaa 50 mm, näppituntumalta ja tuntematta tarkemmin kaikkia noista optiikoista olisin valinnut aukoksi varmaan ysin tai seiskan. Sillä arvolla olisi varmaan saanut kohteen piirtymään lähimmästä ja kauimmaisesta kohdastaan tarkasti. Noille kieppeille näyttävät nuo ohjelmatkin valinneet aukon.
Noiden aukkojen osalta pienempi aukko tietenkin päästää vähemmän valoa kennolle, jolloin suljinaika kasvaa. Yhtälailla, kun ISO-arvo on pieni, myös se kasvattaa suljinaikaa. Nuo oli kuitenkin kuvattu jalustalta, joten tuolla ei mielestäni olisi ollut suurempaa merkitystä. Yhtälailla, on huomattava että kohde on paikallaan ja kuvat oli ymmärtääkseni otettu jalustalta. Tällöin suljinajalla ei ole käytännössä kovin suurta merkitystä. Hyvää jälkeä pitäisi saada millä tahansa suljinajalla jostain 1/XXX sekunin ja muutaman sekunin väliltä. Parilla varaumalla, joista myöhemmin.
Tuo aukon valinta ei kuitenkaan ole ihan niin simppeli juttu. Siihen vaikuttaa pari asiaa. Ensinnäkin yleensä "kuluttaja"-objektiiveissa paras kuvanlaatu saadaan suunnilleen keskivaiheilla kaikista käytettävissä olevista aukoista. Useimmiten siis jossain aukon 7-11 välillä. Toki tästä on poikkeuksia. Koska olet ilmeisesti Canon-kuvaaja, "L"-sarja lienee tuttu. Ne on suunniteltu niin, että suurimmallakin aukolla (siis pienimmällä aukon numerolla) kuvat ovat teräviä. Klassinen esimerkki tästä on urheilukuvaajille tehty "Sports Illustrated"-klassikko 200/1.8 L, joka tunnetaan myös tarkimpana Hasselbladin laboratorioiden koskaan kokeilemana objektiivina (tarkempi kuin yksikään Zeiss, Scheneider, Hasselbladin omat optiikat yms. Yksinkertaisesti tarkin koskaan kokeiltu objektiivi.). Em. optiikalla jo aukolla 1.8 otetut kuvat ovat häkellyttävän tarkkoja (Tämä oli aikoinaan "Sports Illustraded"-lehden vaatimus. Syväterävyys piti olla pieni, mutta terävyyden suuri. Idea oli, että esim. voimistelija tai koripallon pelaaja piirtyi tarkasti, mutta taustalla oleva yleisö pehmeni kauniiksi taustaksi. Toki tuo objektiivi on yksityiselle kallis, luokkaa 5.000 euroa, mutta hyvät objektiivit eivät ole koskaan halpoja. Kiva yksityiskohta tuossa on laatikko, joka on alumiinista tehty enemmänkin sotilaskäyttöön valmistetun näköinen viritelmä.) Mutta mennään takaisin perusoptiikoihin.
Enemmän kuluttajille suunnatuissa optiikoissa tarkkuuden osalta käy nimittäin niin, että aukon mennessä pienemmäksi (siis aukon arvoa ilmaisevan numeron kasvaessa), jossain vaiheessa erottelukyky alkaa laskea. Tennis-termiä lainaten, jokaisella optiikalla on "sweet spot". Parhaan kuvanlaadun saamiseksi aukon ei pitäisi siis olla liian suuri, eikä liioin liian pieni. Canon käyttäjälle sopiva sivusto tuosta on varmaan tämä:
http://www.photozone.de/8Reviews/index.html
Sieltä voit eri objektiivien tietoja tutkimalla huomata, että pienempi aukko alkaa jossain vaiheessa vähentää terävyyttä. Vastaavasti voit arvioida, miten omalla objektiivillasi kannattaa kuvata.
Niin.
Aukon ja ISO:n valinnan jälkeen olisi aika mennä suljinaikoihin. Minusta sen valinta paikallaan olevaa kohdetta kuvatessa vasta em. asioiden käsittelyn jälkeen. Niillä kuitenkin valitset millainen kuvan pitäisi olla. Liikkuvan kohteen osalta asia on toki toinen, mutta siihen myöhemmin.
Tuota ensimmäisen sarjan kohdetta kuvattaessa en vetäisi kameraa täydelle manuaalille, vaikka se toki testien vertailtavuuden vuoksi voisi olla paikallaan (Ja tähän vaikuttaa useampikin asia, kuten se, että Canonin ISO:t ovat vähän väljemmin laskettuja kuin vaikkapa Nikonin. Nikonissa ISO-arvo on useimmiten se, mitä valitsimessa lukee. Canonissa lähtökohtaisesti herkempi, eli Canonin ISO 100 on helposti Nikonin ISO 125 tms.), vaan keskittyisin aukkoon ja ISO:on.
Suljinajalla voi toki kikkailla eri tavoilla. Mutta otetaan nyt muutama. Toki valotuksen on osuttava kohdalleen ja digeillä kuvattaessa olen huomannut, että vähän alivaloittunut kohde on helpompi saada julkaisukelpoiseksi, kuin ylivalottunut versio.
Suljinajan osalta lähtökohta on tietenkin sekunti/polttovälin lukema. Jotkut ovat sitä mieltä, että jakajan pitäisi olla objektiivin oikea polttoväli, toiset sitä, että jakajan vaikutuksellinen polttoväli (i.e. polttoväli x rajauskerroin). Itse edustan jälkimmäistä koulukuntaa. Takaapahan varmemmin tärähtämättömiä kuvia.
Mutta suljinaika riippuu siitä, mitä kuvalla tahdotaan ilmaista, kuten hienosti sanotaan. Tuo yllä oleva on vain nyrkkisääntö yleiseen kuvaamiseen. Mikäli tahdot vaikkapa kuvata veden peilityyneksi, muutaman sekunin suljinaika auttaa tässä kummasti (jolloin tarvitset tietenkin jalustan ja suureksi eduksi on, jos kamerassa on peilin lukitus, jota tuossa tai TM:n vertailemissa edullisemmissa järjestelmäkameroissa ei ole kaikissa. Tuon ominaisuuden puuttuminen on merkittävä haitta vaikkapa yömaisemia kuvattaessa.). Mikäli tahdot pysäyttää urheilijan lentävät hikipisarat tai vaikkapa motocross-pyörän pinnat hypyn aikana, 1/1000 sekunti on hyvä suljinaika (1/640 ei yleensä ihan riitä jälkimmäiseen). Toisaalta, mikäli tahdot vaikkapa kuvata lumenluojia niin, että lumi sekoittuu ilmassa, mutta luomenluoja on suunnilleen paikoillaan, kokeilisin 1/15 sekuntia tms.
Edellisillä on kuitenkin vaikutuksensa valotukseen. Valotusta voit taas hallita aukolla, i.e. mitä suurempi aukko, sitä lyhyempi suljinaika ja toisaalta herkkyydellä, eli mitä suurempi herkkyys sitä vähemmän yksityiskohtia mutta sitä pienempi suljinaika. Itse teen usein niin, että päätän aukon valinnalla millainen kuvan pitää olla syväterävyyden osalta ja järjestän suljinajan kohdalleen säätämällä herkkyyttä (siis kasvattamalla ISO-arvoa).
Nuo siis yleispiirteinä. Kannattanee lukea kuitenkin joku valokuvauksen yleisiä perusteita käsittelevä teos. Niitähän riittää, mutta perustiedoista ei ainakaan koskaan ole haittaa.
Toki tämä kirjoitus voi antaa aihetta enempäänkin kommentointiin. Varmasti aiheesta. Monesta noista yksityiskohdista voi olla eri mieltä aivan perustellusti. Nuo ovat kuitenkin yleisiä suuntaviivoja, joita itse noudatan. Toivottavasti niistä on sinullekin apua. Eikä tämä ole mitenkään loppuun saakka mietitty ohjeistus.
PS. Ennen kuin joku ottaa sen esille, ehkä yksi asia joka voi kiinnostaa, mutta joka ei sovi oikein luontevasti tuonne ylemmäs, on diffraktiona tunnettu ilmiö. Eli erilaisista valon taittumiseen liittyvistä fyysistä seikoista johtuen, pienempi aukko aiheuttaa epäterävyyttä myös tästä johtuen. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että 350D:n yms. n. 1,5 polttovälikertoimen kameralla kuvattaessa 30 x 20 cm kokoisia kuvia, aukosta 16 alkaen tarkkuus alkaan laskea jo fyysisistä seikoista johtuen. Katso vaikka tuosta (osin tästä, osin edellä mainitusta "sweet spotista" johtuen, esimerkiksi MB:n vertailussa ollut yökuva aukolla 22 oli minusta älytön idea):
http://www.cambridgeincolour.com/tutorials/diffraction-photography.htm
PPS. Canonin objektiivien ominaisuuksista, mistä terävyys alkaa ja mihin se päättyy, saat tietoa tästä:
http://www.canon.com/camera-museum/camera/lens/f_lens.html
PPPS. Hyvää yleistietoa löytyy Canonin ammattilaispalvelusta:
http://public.cps.canon-europe.com/Issue_15/index.asp
PPPPS. Mikäli tahdot kuvata "edustasta äärettömään" terävän maisemakuvan, kaksi vaihtoehtoa. "Lintsaamalla" tarkennuspiste on 1/3 syvyydestä ja pienin mahdollinen aukko, jonka järjestelmäsi sallii ilman kuvanlaadun heikentymistä objektiivin ominaisuuksista johtuen ja diffraktiota. Vaihtoehtoisesti, voit laskea hyperfokaalisen etäisyyden, johon tarkennat (tämä oli MB:ssäkin) vaikkapa tuosta:
http://www.dofmaster.com/dofjs.html
Tuo "Canonin käyttäjän" kysymys liittyi MikroBitin järjestelmäkameratestiin, jota "Katsokaa ja ihmetelkää"-ketjussa on myös allekirjoittaneen toimesta kritisoitu. Kun kysymykseen liittyen tulin kynäilleeksi enemmänkin, katsoin aiheelliseksi avata uuden ketjun niistä yleisistä suuntaviivoista, joita olen itse noudattanut. Tietenkään tämä ei ole loppuun saakka mietittyä, mutta ehkä tästä on jotain apua kysyjälle ja ehkä muillekin. Korjaamista varmaan riittää, mutta oma näkemykseni alla. Ehkä tästä saa vähän asiallisempia neuvoja, joiden täydentäminen myös muiden toimesta voisi olla aiheellista.
Mikäli ihan yleisiä juttuja ajattelee, ensimmäisen kuvasarjan tarkoitus oli ymmärtääkseni kuvata kohde, jossa on paljon yksityiskohtia. Silloin voisi aloittaa ISO-arvosta. Lähtökohtahan on, että mitä pienempi arvo, sitä paremmin yksityiskohdat toistuvat. Ennen vuoden 2005 loppua filmipuolella yksi suosikkifilmejäni oli Fujin Velvia 50, joka kuitenkin lakkautettiin Velvia 100:n korvattua sen (itse suosin tuota aikoinani kuvatessani värikkäämpiä ympäristöjä, mutta tämä on toki osin makuasia). Tuossa testissä osa noista kameroista lienee sellaisia, että pienin mahdollinen ISO-arvo on 200, joten sitä olisi ollut hyvä käyttää. Tai mikäli oltaisiin ajateltu enemmän sitä mihin nuo kameram rungot pystyvät, olisi kaikissa tietenkin voinut käyttää pienintä mahdollista ISO-arvoa. Miten vain. Kumpikin noista olisi ollut hyväksyttävä menettely, kunhan sen taustalla oleva ajatus olisi tuotu selvästi esille.
Seuraavaksi olisi voinut arvioida järkevän aukon, jolla voisi määrittää kuinka laaja syväterävyysalue on. Lähtökohtahan on, että mitä pienempi arvo (suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyysalue. Käytännössä tuon valintaan vaikuttaa kuitenkin pari asiaa, kuinka kaukaa kohdetta kuvataan ja mitkä ovat optiikan ominaisuudet. Jos nyt oletetaan, että kohde on ollut vaikkapa 15 metrin päässä, ja kohteen oma syvyys on luokkaa 10-15 metriä, olisi aukoksi pitänyt valita sellainen, jonka syväterävyysalue riittää piirtämään tarkasti kohteen lähimmän yksityiskohdan ja toisaalta ulottuu tarkkana myös kauimmaiseen kohteen kohtaan. Kun tuossa polttoväli on ollut luokkaa 50 mm, näppituntumalta ja tuntematta tarkemmin kaikkia noista optiikoista olisin valinnut aukoksi varmaan ysin tai seiskan. Sillä arvolla olisi varmaan saanut kohteen piirtymään lähimmästä ja kauimmaisesta kohdastaan tarkasti. Noille kieppeille näyttävät nuo ohjelmatkin valinneet aukon.
Noiden aukkojen osalta pienempi aukko tietenkin päästää vähemmän valoa kennolle, jolloin suljinaika kasvaa. Yhtälailla, kun ISO-arvo on pieni, myös se kasvattaa suljinaikaa. Nuo oli kuitenkin kuvattu jalustalta, joten tuolla ei mielestäni olisi ollut suurempaa merkitystä. Yhtälailla, on huomattava että kohde on paikallaan ja kuvat oli ymmärtääkseni otettu jalustalta. Tällöin suljinajalla ei ole käytännössä kovin suurta merkitystä. Hyvää jälkeä pitäisi saada millä tahansa suljinajalla jostain 1/XXX sekunin ja muutaman sekunin väliltä. Parilla varaumalla, joista myöhemmin.
Tuo aukon valinta ei kuitenkaan ole ihan niin simppeli juttu. Siihen vaikuttaa pari asiaa. Ensinnäkin yleensä "kuluttaja"-objektiiveissa paras kuvanlaatu saadaan suunnilleen keskivaiheilla kaikista käytettävissä olevista aukoista. Useimmiten siis jossain aukon 7-11 välillä. Toki tästä on poikkeuksia. Koska olet ilmeisesti Canon-kuvaaja, "L"-sarja lienee tuttu. Ne on suunniteltu niin, että suurimmallakin aukolla (siis pienimmällä aukon numerolla) kuvat ovat teräviä. Klassinen esimerkki tästä on urheilukuvaajille tehty "Sports Illustrated"-klassikko 200/1.8 L, joka tunnetaan myös tarkimpana Hasselbladin laboratorioiden koskaan kokeilemana objektiivina (tarkempi kuin yksikään Zeiss, Scheneider, Hasselbladin omat optiikat yms. Yksinkertaisesti tarkin koskaan kokeiltu objektiivi.). Em. optiikalla jo aukolla 1.8 otetut kuvat ovat häkellyttävän tarkkoja (Tämä oli aikoinaan "Sports Illustraded"-lehden vaatimus. Syväterävyys piti olla pieni, mutta terävyyden suuri. Idea oli, että esim. voimistelija tai koripallon pelaaja piirtyi tarkasti, mutta taustalla oleva yleisö pehmeni kauniiksi taustaksi. Toki tuo objektiivi on yksityiselle kallis, luokkaa 5.000 euroa, mutta hyvät objektiivit eivät ole koskaan halpoja. Kiva yksityiskohta tuossa on laatikko, joka on alumiinista tehty enemmänkin sotilaskäyttöön valmistetun näköinen viritelmä.) Mutta mennään takaisin perusoptiikoihin.
Enemmän kuluttajille suunnatuissa optiikoissa tarkkuuden osalta käy nimittäin niin, että aukon mennessä pienemmäksi (siis aukon arvoa ilmaisevan numeron kasvaessa), jossain vaiheessa erottelukyky alkaa laskea. Tennis-termiä lainaten, jokaisella optiikalla on "sweet spot". Parhaan kuvanlaadun saamiseksi aukon ei pitäisi siis olla liian suuri, eikä liioin liian pieni. Canon käyttäjälle sopiva sivusto tuosta on varmaan tämä:
http://www.photozone.de/8Reviews/index.html
Sieltä voit eri objektiivien tietoja tutkimalla huomata, että pienempi aukko alkaa jossain vaiheessa vähentää terävyyttä. Vastaavasti voit arvioida, miten omalla objektiivillasi kannattaa kuvata.
Niin.
Aukon ja ISO:n valinnan jälkeen olisi aika mennä suljinaikoihin. Minusta sen valinta paikallaan olevaa kohdetta kuvatessa vasta em. asioiden käsittelyn jälkeen. Niillä kuitenkin valitset millainen kuvan pitäisi olla. Liikkuvan kohteen osalta asia on toki toinen, mutta siihen myöhemmin.
Tuota ensimmäisen sarjan kohdetta kuvattaessa en vetäisi kameraa täydelle manuaalille, vaikka se toki testien vertailtavuuden vuoksi voisi olla paikallaan (Ja tähän vaikuttaa useampikin asia, kuten se, että Canonin ISO:t ovat vähän väljemmin laskettuja kuin vaikkapa Nikonin. Nikonissa ISO-arvo on useimmiten se, mitä valitsimessa lukee. Canonissa lähtökohtaisesti herkempi, eli Canonin ISO 100 on helposti Nikonin ISO 125 tms.), vaan keskittyisin aukkoon ja ISO:on.
Suljinajalla voi toki kikkailla eri tavoilla. Mutta otetaan nyt muutama. Toki valotuksen on osuttava kohdalleen ja digeillä kuvattaessa olen huomannut, että vähän alivaloittunut kohde on helpompi saada julkaisukelpoiseksi, kuin ylivalottunut versio.
Suljinajan osalta lähtökohta on tietenkin sekunti/polttovälin lukema. Jotkut ovat sitä mieltä, että jakajan pitäisi olla objektiivin oikea polttoväli, toiset sitä, että jakajan vaikutuksellinen polttoväli (i.e. polttoväli x rajauskerroin). Itse edustan jälkimmäistä koulukuntaa. Takaapahan varmemmin tärähtämättömiä kuvia.
Mutta suljinaika riippuu siitä, mitä kuvalla tahdotaan ilmaista, kuten hienosti sanotaan. Tuo yllä oleva on vain nyrkkisääntö yleiseen kuvaamiseen. Mikäli tahdot vaikkapa kuvata veden peilityyneksi, muutaman sekunin suljinaika auttaa tässä kummasti (jolloin tarvitset tietenkin jalustan ja suureksi eduksi on, jos kamerassa on peilin lukitus, jota tuossa tai TM:n vertailemissa edullisemmissa järjestelmäkameroissa ei ole kaikissa. Tuon ominaisuuden puuttuminen on merkittävä haitta vaikkapa yömaisemia kuvattaessa.). Mikäli tahdot pysäyttää urheilijan lentävät hikipisarat tai vaikkapa motocross-pyörän pinnat hypyn aikana, 1/1000 sekunti on hyvä suljinaika (1/640 ei yleensä ihan riitä jälkimmäiseen). Toisaalta, mikäli tahdot vaikkapa kuvata lumenluojia niin, että lumi sekoittuu ilmassa, mutta luomenluoja on suunnilleen paikoillaan, kokeilisin 1/15 sekuntia tms.
Edellisillä on kuitenkin vaikutuksensa valotukseen. Valotusta voit taas hallita aukolla, i.e. mitä suurempi aukko, sitä lyhyempi suljinaika ja toisaalta herkkyydellä, eli mitä suurempi herkkyys sitä vähemmän yksityiskohtia mutta sitä pienempi suljinaika. Itse teen usein niin, että päätän aukon valinnalla millainen kuvan pitää olla syväterävyyden osalta ja järjestän suljinajan kohdalleen säätämällä herkkyyttä (siis kasvattamalla ISO-arvoa).
Nuo siis yleispiirteinä. Kannattanee lukea kuitenkin joku valokuvauksen yleisiä perusteita käsittelevä teos. Niitähän riittää, mutta perustiedoista ei ainakaan koskaan ole haittaa.
Toki tämä kirjoitus voi antaa aihetta enempäänkin kommentointiin. Varmasti aiheesta. Monesta noista yksityiskohdista voi olla eri mieltä aivan perustellusti. Nuo ovat kuitenkin yleisiä suuntaviivoja, joita itse noudatan. Toivottavasti niistä on sinullekin apua. Eikä tämä ole mitenkään loppuun saakka mietitty ohjeistus.
PS. Ennen kuin joku ottaa sen esille, ehkä yksi asia joka voi kiinnostaa, mutta joka ei sovi oikein luontevasti tuonne ylemmäs, on diffraktiona tunnettu ilmiö. Eli erilaisista valon taittumiseen liittyvistä fyysistä seikoista johtuen, pienempi aukko aiheuttaa epäterävyyttä myös tästä johtuen. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että 350D:n yms. n. 1,5 polttovälikertoimen kameralla kuvattaessa 30 x 20 cm kokoisia kuvia, aukosta 16 alkaen tarkkuus alkaan laskea jo fyysisistä seikoista johtuen. Katso vaikka tuosta (osin tästä, osin edellä mainitusta "sweet spotista" johtuen, esimerkiksi MB:n vertailussa ollut yökuva aukolla 22 oli minusta älytön idea):
http://www.cambridgeincolour.com/tutorials/diffraction-photography.htm
PPS. Canonin objektiivien ominaisuuksista, mistä terävyys alkaa ja mihin se päättyy, saat tietoa tästä:
http://www.canon.com/camera-museum/camera/lens/f_lens.html
PPPS. Hyvää yleistietoa löytyy Canonin ammattilaispalvelusta:
http://public.cps.canon-europe.com/Issue_15/index.asp
PPPPS. Mikäli tahdot kuvata "edustasta äärettömään" terävän maisemakuvan, kaksi vaihtoehtoa. "Lintsaamalla" tarkennuspiste on 1/3 syvyydestä ja pienin mahdollinen aukko, jonka järjestelmäsi sallii ilman kuvanlaadun heikentymistä objektiivin ominaisuuksista johtuen ja diffraktiota. Vaihtoehtoisesti, voit laskea hyperfokaalisen etäisyyden, johon tarkennat (tämä oli MB:ssäkin) vaikkapa tuosta:
http://www.dofmaster.com/dofjs.html
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiivistä, lyhennä.
Kukaan jaksa tuollaista lukea kokonaan.
No minä luin kokonaan ja hyvää asiaa oli. Jos keskustelee muustakin kuin vaahtokarkeista niin kaikkea asiaa ei saa tiivistettyä muutamaan lauseeseen.
Hyvä jos tästä oli sinulle apua. Toivottavasti vastaava linja jatkuu täällä enemmänkin.
Kiitokset jutusta. Parasta oli se, ettei siinä haluttukaan kertoa mitään absoluuttista totuutta, vaan "näin minä teen"
Juttua jos vielä kehittäisi, niin jonkinlainen taulukko erilaisista liikkuvista kohteista (lapset, juoksija, auto tms) ja valotusajoista (haarukka) joilla liike pysäytetään voisi olla hyvä ohjenuora aloittelijalle (niinkuin esim. minä).
Pitkään aikaan en ole tätä palstaa seuraillut, mutta näemmä täällä joku viitsii välillä kirjoittaa asiaakin. Hyvää tekstiä. Luvalla annan kuitenkin pari kommenttia:
"Suljinajan osalta lähtökohta on tietenkin sekunti/polttovälin lukema. Jotkut ovat sitä mieltä, että jakajan pitäisi olla objektiivin oikea polttoväli, toiset sitä, että jakajan vaikutuksellinen polttoväli (i.e. polttoväli x rajauskerroin). Itse edustan jälkimmäistä koulukuntaa. Takaapahan varmemmin tärähtämättömiä kuvia."
Oleellinen pointti mielestäni on se, että tällä tavoin saatu kyseinen lukema (siis. valotusaika) on pisin suositeltava valotusaika käsivaralta, eikä suinkaan nyrkkisääntö suositeltavaksi valotusajaksi yleiseen käyttöön => liikaa tärähtäneitä kuvia. Asiaa toki auttaa juuri se, että ottaa laskuihin mukaan rajauskertoimen, vaikka sillä sinänsä ei itsessään olekaan merkitystä.
Toinen kommentti koskee valotusajan pituutta. Mainitsit jossain kohdin sinänsä mainiota tekstiäsi, että hyvää jälkeä pitäisi saada millä tahansa valotusajalla väliltä 1/x - useita s, tai jsp. Olen kokemuksen myötä tullut hieman eri tulokseen: valotusajan pidentäminen useisiin sekunteihin tahtoo softata kuvaa kauttaaltaan. Ilmiö on voimakkaampi digikennolla kuin filmillä.
Lisäksi kirjoitit ali/ylivalotuksesta ja siitä miten alivalottuneista usein saa kelvollista kuvaa aikaan vielä myöhemminkin. Lisään tähän vielä yhden ohjeen: vaikka RAW-formaattia ei muuten käyttäisi, sen kayttöä kannattaa vakavasti harkita huonoissa valaistusolosuhteissa, koska RAW-formaatissa kuvan digitaalinen syvyys on JPG-formaattia parempi. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että yli- ja varsinkin alivalottuneista kuvista ja kuvien osista saa kaivettua yllättävän paljon sävyjä ylös vielä jälkikäteenkin.
Kiitos kommenteistasi. Toivottavasti tämä asiallisempi linja tosiaan jatkuu. Ja nuo täsmennykset ovat ihan paikallaan. Pidemmistä valotusajoista en ehkä ole ihan samaa mieltä, mutta nämähän ovat juuri niitä aste-eroja. Toki tuo voi myös olla kalustosta riippuvainen, mutta turha tässä hiuksia halkoa. Varmasti tuosta huomiosta on joillekin hyötyä.
Oleellisin huomio kirjoituksessasi on kuitenkin mielestäni tuo RAW-formaattia koskeva näkemys. Juuri näin. Tulin itseasiassa jutelleeksi tuossa yhden tuttavan kanssa, jolla on nyt pariin otteeseen ollut aika huonoa tuuria messukuvien kanssa. Ja messukuvathan ovat tärkeitä niiden ottajille. Tuskinpa kukaan messuilla käy, jos ei ole asiasta kiinnostunut. Itsekin kun olen erinäisillä messuilla ollut kuvaamassa, olen aina käyttänyt RAW-formaattia. Kun huomioi miten eri osastoilla on varsin erilaisia valotusjärjestelyjä, valkotasapainon automaattinen säätö saattaa helposti tehdä tepposet. RAW:ssahan tuo on (helposti) korjattavissa. Ja muutenkin, hankalammissa olosuhteissa suurempi jälkikäsittelyvara on aina paikallaan.