Yllätys!

eli tilanne on tämä:

6 hengen perheryhmä olsi ostamassa nöffi-pentua eräälle perheen jäsenelle. Hän on juuri muuttanut maalle meren ääreen ja pihalla on oma-tekoinen uima-allas ja peltoa/metsää niin paljon kuin sielu sietää. Tämä olisi ideaalinen ympäristö hauvalle. Ko.henkilö on itse halunnut juuri tätä rotua mutta ei ole tietoinen tulevasta rodusta.

Mutta koska emme tiedä nöffien hintatasosta mitään, olisi hienoa saada vihiä siitä mikä on se kultainen keskilinja? Kuka tahansa kasvattaja saattaa ajatella että lypsää isolta porukalta paljon rahaa, mutta koska koira ei tule meille, meille riittää että koira on terve ja ja myös näyttää siltä. Siis koska ajattelimme myös soittaa ihan lähiläänit läpi ja hakea ihan peruskoiraa, ei näyttelytasoista , niin olisi hienoa saada jonkin ns. ihan perus kotinöffin "hinnasto"?
3754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nöffin hinta on se rotuyhdistyksen suosittelema 1000€,poikkeuksena kives,väri,purenta,häntämutka ym. jolloin normaalihinnasta vähennetään se 30%
suosittelen että ostatte kuitenkin pentunne rotuyhdistyksen pentuvälitys listalla olevilta kasvattajilta.Pentuvälitykseen kun pääsee vain terveys tutkittujen ja näyttelytuloksen omaavien vanhempien pennut.Rotuyhdistyksen nettisivu on www.newfoundland.fi ja sieltä löytyy linkki pentuvälitys.
Ja ei muuta kuin soittelemaan kasvattajia läpi ja juttelemaan ja kyselemään rodusta lisää!
Toivottavasti löydätte kasvattajan joka tuntuu teistä siltä että haluatte pennun juuri häneltä.
Onnea pennun etsintään!

Äänestä
  • Juu, harvoinpa noista nöffinpennuista luovutusikäisenä kukaan osaa sanoa, tuleeko niistä kehäkettuja vai ei. Kaikki pennut kun ovat niitä "tavallisia" nöffejä.

    Eli kannattaa aina lähteä siitä, että ottaa parhaan pennun minkä saa! Paras taas ei tarkoita parasta näyttelymielessä, vaan sitä että pentu on terveistä ja testatuista vanhemmista, sellaiselta kasvattajalta joka on sitoutunut hyviin kasvatustapoihin yleisesti ja myös rodunomaisesti.

    Jos jostain saakin pennun 200-300 euroa halvemmalla, se sama raha holahtaa eläinlääkäreiden yms. taskuun jos/kun hommat ei sitten olekaan hanskassa.

    Esim. ruokinnan suhteen ja isokokoisen rodun kasvun suhteen on nk. ei-näyttelykoiran tai "tavallisen nöffin" kanssa oltava aivan yhtä tarkka kuin sen Priima-pennun :)

    Onnea pennun etsintään,
    suosittelen aloittamaan osoitteesta www.newfoundland.fi ja siellä pentuvälittäjä.

    Äänestä

mun nöffini maksoi 800€
ja se on ihan tavallinen.. minä huomasin sen siitä kuinka lepposa ja "laiska" se oli.. käytin sitä kerran sellaisessa leikkimielisessä näyttelyssä ja se pärjäsi hyvin (muutaman kepposen lisäksi). jos näettene pennut niin vertailkaa niitä toisiinsa niin kyllä sieltä sopiva pentu löytyy...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukulaiset kirjoitti:

eli tilanne on tämä:

6 hengen perheryhmä olsi ostamassa nöffi-pentua eräälle perheen jäsenelle. Hän on juuri muuttanut maalle meren ääreen ja pihalla on oma-tekoinen uima-allas ja peltoa/metsää niin paljon kuin sielu sietää. Tämä olisi ideaalinen ympäristö hauvalle. Ko.henkilö on itse halunnut juuri tätä rotua mutta ei ole tietoinen tulevasta rodusta.

Mutta koska emme tiedä nöffien hintatasosta mitään, olisi hienoa saada vihiä siitä mikä on se kultainen keskilinja? Kuka tahansa kasvattaja saattaa ajatella että lypsää isolta porukalta paljon rahaa, mutta koska koira ei tule meille, meille riittää että koira on terve ja ja myös näyttää siltä. Siis koska ajattelimme myös soittaa ihan lähiläänit läpi ja hakea ihan peruskoiraa, ei näyttelytasoista , niin olisi hienoa saada jonkin ns. ihan perus kotinöffin "hinnasto"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu