Joskus täällä oli kuumia juttuja mihin pystyi kaikki halukkaat osallistumaan. Kimppakivaa sen olla pitää. =) Jokin aika sitten yritin käynnistää piiitkää ja huolellista usean kirjoittajan seksiromaania mutta ei irronnut. Kokeillaanpa uudestaan mutta tiukempaa settiä, eli kaikki halukkaat mukaan kappaleella parilla (enemmänkin saa, totta kai). Kertojan vaihtumien tekisi terää, samoja/edeltäviä tapahtumia saa kertoa toisen henkilön silmin jne. mutta tämänkin hahmon saa napata, ihan miten vain.
--
Sami 26v, Juhannustorstain iltana, saaressa jossa on telttailijoita, veneitä, muutama mökki ....
--
Tulin takaisin veneelle, ja huomasin että oli jo aika hämärää. Missä helvetissä Jukka oli? Juhannusviikonloppu oli alkanut paremmin kuin hyvin, veden haku veneelle oli vaihtunut kahden parikymppisen herkkupalan teltan pystytyksessä auttamiseen. Vaalea uhkea Anu, ja tumma upeapeppuinen Niina. Koko päivän kestäneen aina yhtä selittämättömällä logiikalla iskevän kovan panetuksen jälkeen oli melkein sietämätöntä olla edes vähän avuliasta herrasmiestä samalla kun mieli leikittelee väkisin ajatuksella Anun huulista leikkimästä nupillani, vain hypähtääkseen siitä saman tien kuvittelemaan minkälaisia ääniä Niinan huulilta pääsisi kun kädet rinnasta ja pepusta puristaen työntelisin hartaasti omaa kivikovaa asettani takaa sisään märkään vakoon.
Mutta ensin piti löytää Jukka, kahdestaanhan tänne oli tultu. Ja voisihan sitä neljästäänkin kokeilla kaikkea, ujo Jukkakin saattaisi innostua jos saisi vähän rohkaisua.
Vene oli tyhjä. Palasin kannelle ja katselin ympärilleni, kun taustan normaalin juhannusmelun seasta kuului selvä voihkaisu paljon lähempää. Hetken ihmeteltyäni katsahdin alaviistoon viereen kiinnittyneen veneen pienestä ikkunasta. Ei helvetti. Kannen alla naisellisen pyöreä peppu, reidet levällään pystyssä sohvalla tai vuoteella, tyynyn päällä. Ja jonkun kädet leikkimässä ahnaasti, toinen hieromassa pakaraa, toinen sormittamassa ahnaasti vakoa.
Kumarruin nähdäkseni enemmän. Jukka. Pakko olla vaikka olikin osin selin, ylävartalo paljaana. Samanlainen tumma tukka, sama koko, paljas ylävartalo ja farkut. Mutta kuka oli nainen, jonka voihkaisi jälleen kuuluvasti. Pienestä ikkunasta ei saanut veneemme kannelta sellaista näkymää, josta olisi nähnyt kasvoja, tai edes hiuksia takaa. Peppu keinahteli Jukan käsien armoilla, vavahteli ja kiemurteli. Sitten se löysi sormittavan käden kanssa yhteisen tahdin, ja heilahti aina taaksepäin Jukan etu- ja keskisormen edetessä, rytmikkäästi, aivan kuin takaapäin naitaessa. Voihkaisut kovenivat, muuttuivat jatkuviksi, samassa tahdissa kuin peppu vastaanotti sormia. "mmm ... mmm ... amm ... aam ... aaa ....".
Suoristauduin. Pienestä luukusta rajattu näkymä olisi voinut olla kiihottavakin mutta ei tänään. Nappasin kannelta maihinnousulankun, asetin sen hiljaa veneiden väliin ja tasapainoilin sen yli naapurin kannelle. Hiljaa oviaukon suuntaan hiipien kuuntelin ääniä edestäni kannen alta. Voihkaisujen tahti kiihtyi ja ne muuttuivat melkein jatkuvaksi vaimeaksi ulinaksi. Kurkistin sisään. Äänet lakkasivat. Jähmetyin paikalleni. Huomattiinko tuloni? Enkä edes nähnyt vielä juuri mihinkään kannen alla, Jukka ja nainen olivat vielä kulman takana. Samassa naisen ääni kuitenkin jatkoi.
" mmm ... riisu farkut kokonaan ... sulla on ihanan kova ... tuu mun sisään ... heti ...."
Uskaltauduin liikahtamaan eteenpäin. Laskeuduin pienen portaan. Toisen. Kumarruin hieman eteenpäin kulman taakse kurkistaakseni. Siellä odotti tumma lasiseinä mutta siitä näki onneksi läpi, sillä juuri samalla hetkellä, katseelleni juuri sopivassa kulmassa Jukka ohjasi kalunsa häpyhuulille ja siitä yhdellä hitaalla työnnöllä syvälle sisään. Ja siinä edessäni, hieman kulmittain minuun, vieraan veneen sohvalla ystäväni Jukka alkoi naimaan hartaasti. Aiemmin päivällä veneen kannella näkemäämme reilun kolmekymppisen pienen mutta muodokkaan naisen pyöreästä pepusta kaksin käsin kiinni pitäen, työntelemään kovana sojottavaa aisaansa tämän odottavaan vakoon. Nainen painoi päätään sohvatyynyyn joka vaimensi hänen voihkaisujaan tukahdutetuksi yninäksi. Jukan kädet leipoivat peppua ja katse vaelsi naisen vartalolla. Parin kiihkeää panoa katsellessani tunsin kuinka veri virtasi omaan aseeseeni, mieleni kuvitellessa automaattisesti itseni Jukan asemaan. Samassa näin että Jukan selän takana kulman takaa pilkisti siro jalkaterä. Veneessä oli siis kolmaskin henkilö. Ja seuraavalla sekunnilla erotin vaimean mutta selvän kolahduksen ulkoa, oman veneemme kannelta...

Vastaukset 4
Vanhimmat
äitinousi veneestä ja sanoi pojat kotiin ja heti
tää sai kaluni heräämään... ;)
Mutta mutta, mies souti lähemmäkisi.. on ilmeisesti kiinostunut...
ja heti! joku!
(helppo huutaa kun ei itse osaa/viitsi mut silti ihan hyvä idea)