Olen kohta 23-vuotias mies kaikin puolin terve mies. Johtuukohan testotasoista(minkälainen prosessi on muuten mittauttaa testot?) tai sitten vaan väsymyksestä ja stressistä, että välillä ei seksi kiinnosta pätkän vertaa vaikka virikkeitä olisikin? Toisaalta tulee taas touhuttua naiseni kanssa 3-4 kertaakin päivässä.
Suunnittelematon seksi onnistuu yleensä paljon paremmin kuin suunniteltu, vaikka suunnittelemattomassa jääkin esileikit aika vähille ja homma hoituu vähän turhankin nopeasti. Välillä seisoo ilman mitään hyväilyjä, mutta toisaalta silloin kun pitäisi harrastaa ja nainen hyväilee, ni on välillä hankala saada pikkukaveria ylös.
Puoli vuotta ollaan porukoissa pyöritty, enkä usko enää jännittäväni, mutta toisaalta haluan aina tyydyttää hänet täydellisesti, sillä hän on melko vaativa seksin suhteen. Tulee yhdynnässäkin mietittyä monesti, että "nyt se kohta kuitenkin lerpahtaa ja homma jää kesken". Liekkö sillä vaikutusta halukkuuden määrään ja seisokin määrään ja laatuun? Ehkäpä.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja ratkaisuja samankaltaisissa tilanteissa. Kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
että kaikki johtuu siitä että kumppanisi on vaativa seksin suhteen ja pelkäät ettet pysty tyydyttämään häntä (ehkä alitajunnassa) ja siksi kaverisi tekee näin. kannattaa kokeilla kerrankin sellaista seksiä että kumppanin!!!haluilla/orgasmilla ei ole merkitystä vaan kokeilet kuinka kauan sinä pystyt harrastamaan seksiä (hyväilyt/esileikit mukaanlukien) ja katsot mikä on loppu tulos.myös ja tehkää näin joka toinen kerta kun harrastatte seksiä. runkkaaminen kumppanin kanssa ilman seksiä ja kosketteluja on myös hyvä harrastaa silloin tällöin.
paineet poistuu vähitellen --->poistuu ongelmatkin seksistä...toivottavasti neuvoistani oli apua..saman olen meinaan kokenut yhden poikaystäväni kanssa ja näillä keinoilla pääsimme ongelmista yli ja asialle kannattaa tehdä jotain sekä sinun että kumppanisi mielenrauhan takia. onnea jatkossa!