Kummallista, kun porojen annetaan toikkaroida kylän pinnassa. Kirkonkylälle mennessä Ämmänsaaresta niitä toikkaroi tiellä tai Kajaanin suuntaan mennessä keskellä viitostietä. Porot työntyvät ihmisten pihoillekin.
Kesäaikaan ei ole asiaa uimarannalle ainakaan Ruomasianpuistoon, kun porot ovat vallanneet rannan ja kakanneet rannan mustaksi. Itse en ainakaan uskalla tehdä kävelylenkkiäkään tietyille suunnille, koska siellä on poroja. Ovat nimittäin joskus lähteneet tulemaan päin tai eivät ainakaan väistä. Porot kuuluvat kyllä pohjoisempaan tai ainakin metsiin!
Kesäaikaan ei ole asiaa uimarannalle ainakaan Ruomasianpuistoon, kun porot ovat vallanneet rannan ja kakanneet rannan mustaksi. Itse en ainakaan uskalla tehdä kävelylenkkiäkään tietyille suunnille, koska siellä on poroja. Ovat nimittäin joskus lähteneet tulemaan päin tai eivät ainakaan väistä. Porot kuuluvat kyllä pohjoisempaan tai ainakin metsiin!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Perhanan porot, kävelivät muutama vuosi sitten pihamme poikki, asutaan sentään aika keskellä asutusaluetta!! Otin muutaman kuvankin ja toimitan tarvittaessa Ylä-Kainuuseen.
valittaa. Ampukaa lihoiksi talavenvaralle. Kyllä ne omistajat hakee elukkasa kun huomaavat että ne vähenee. Meille kun tulee niin heti kopsahtaa.
Poronhoitolaki antaa poroille VAPAAN laiduntamisoikeuden valtion ja YKSITYISTEN maille, lukuunottamatta piha-aluetta ja viljelyksiä. Niinpä poromiehet ovat näitä alueita aidanneet, jotta ne eivät häiritsisi asukkaita. Taajamissa käyskenteleviä poroja he ovat asukkaiden vaatimuksista siirtäneet muille laitumille.
Tämä kyseinen vapaa laiduntamisoikeus onkin pahasti ristiriidassa yksityisen omaisuuden suojan kanssa.
Minun piha on aidattu toistakymmentä vuotta sitten. Aidantolpat ja rautalangat katkeilevat tiuhaan ja olen joutunut joka kerta soittamaan poroisännälle korjaustarpeesta. Pisin korjausviive on ollut yli vuoden pituinen. Joka kesä tulee n. 60-100 kpl:n tokka asumaan mailleni. Pihaan kulku on myös hankalaa, kun joka kerta täytyy avata ja sulkea portti mennessä ja tullessa. Usein vieraat luulevat pihan olevan yksityisaluetta, kun portti on kiinni, he kääntyvät pois.
Poronomistajien ASENNE on porottomiin hyvin ylimielinen. Asiallisesta keskustelusta ei tahdo tulla mitään, vaikka vetoaisi poronhoitolakiin ja asetukseen. Asetuksen mukaan heidän tulee ilmoituksen saatuaan VIIPYMÄTTÄ tulla ajamaan porot pois pihasta.
Olen sitä mieltä, että Hallan paliskunta pitäisi lopettaa. Poroja on n. 2500 kpl. Paliskunnassa ei taida olla montakaan sellaista poronomistajaa, jolla on PÄÄELINKEINONA porotalous. He ovat myöntäneetkin, että tämä on heille vain harrastutoimintaa.
Kyllä porot kuuluisivat Kuusamo- Kemi linjan yläpuolelle.
Lukekaapa poronhoitolaki -ja asetus, niin tiedätte mistä on kysymys!!! Netistä löytyy.
Minusta kans tuo porohomma on aevan älytöntä. Aeka omituista, että talot ja tilukset pittää aijata, että porot soapi vappaasti liikkuo. Eikös se oesi paljo parempi homma, että NE POROT oesi siellä aetaoksessa, ja poromiehet ruokkisi niitä sinne.Ihmiset joutuu sitten asumaan aetaoksissa.Sukulaesen tila on nimittäen aijattu, lehmie on, ni ne p:leet porot oli siellä jatkuvasti paskomassa ja syömässä laijunmaella ja koaputtamassa pihoja.Tämä hommahan on keäntyny ihan äen päen. Ja sitä paetsi ei tulis niitä petovahinkojakaan niin paljo valtion korvattavaksi. Melekossie summie vuosittaen, kun kuuluu niitä sussie, karhuja ja ahmoja olevan niin paljo, että hulluna syövät nuita poroja ja vasoja. Ei kuulema jeä mittää jälelle, ku syövät koko elukan karvoneen päevineen...
Niin, kun muistelen sitä aikaa, kun lehmiä sai vielä laiduntaa vapaasti. Sitten Suomussalmellekin tuli rautatie ja maantieverkosto kasvoi kovaa vauhtia. Kun lehmiä alkoi jäädä liikenteen jalkoihin haitaksi asti, niin lailla kiellettiin niiden vapaa laiduntaminen, mutta silloin unohdettiin porot tästä laista ilmeisesti tarkoituksella pois. Poroille tehtiin oikein oma uusi laki, joka salli edelleen vapaan laiduntamisoikeuden. Kysyn vaan, että miksi? Porokolarit vaan jatkuvat ja lisääntyvät!!
Kyllä mielestäni nykyistä poronhoitoa voitaisiin verrata EU ajan maatilatalouden harjoittamiseen. Porotkin voidaan aivan hyvin aidata ja ruokkia niitä, kuten lehmiäkin. Annettaisiin niillekin samat EU tuet. Ongelmat porottomien kanssa ratkeaisivat kertaheitolla. Porotiloja voidaan nyt määrätyin ehdoin perustaa.
Onhan se selvää, että nykyinen poronhoito on halpaa ja helppotöistä toimintaa, varsinkin ruokinnan suhteen, kun ne saavat suurimman osan ravinnosta vapaasti luonnosta. Sivutoimisena ansiona todella vähätöistä. Erotteluaikana on lyhyt jakso vähän kiireenpää. Poromiehet valittavat kovasti myös petovahingoista ja suurentelevat niitä puheillaan. He puhuvat useista sadoista kappaleista. Takavuosina puhuivat jopa 500 porosta. Sehän olisi Hallan paliskunnan poromäärästä n. neljännes!! En usko tuohon alkuunkaan. Nythän lasketaan petokannat joka vuosi ja hyvinkin tarkasti. Todistetuista petojen tappamista poroistahan valtio korvaa aika mukavasti. Myöskin aitojen korjauksista ja muistakin töistä he saavat avustuksia valtiolta. Siis meidän veronmaksajien rahoja.
Nyt pitäisi verrata naudan -ja poronlihakilon tuotantokustannuksia ja tiskihintaa keskenään, niin sitten selviäisi niiden kannattavuus. Minä en siihen kykene, mtta löytyy varmasti ammattilaisia, jotka tämänkin todistaisivat. Käytetyt työtuntimäärät kiinnostaisivat, mutta poromiehet varmaan niitäkin liioittelisivat.
Olen edelleenkin sitä mieltä, enkä tule sitä koskaan muuttamaan, että Hallan paliskunta pitäisi lopettaa. Porot kuuluvat Lappiin.
Niin, porokolareita sattuu vähän väliä ja varmaan melkein jokainen kainuulainen tiellä liikkuja on joutunut ainakin läheltä piti tilanteeseen.
Sitä olen ihmetellyt, kun pedoista meuhkataan vähän väliä ja niiden vaarallisuudesta, mutta poroista ei puhuta mitään! Koen kyllä nämä vapaasti laiduntavat porot paljon suuremmaksi ongelmaksi.
Sattuipa kerran juoksuisen koirani kanssa kulkiessa taajaman tuntumassa, että kolmen sarvipään lauma lähti vauhdilla tulemaan kohti. En tiedä haistoivatko koiran juoksuajan ja tästä innostuivat, mutta tuli siinä kiire itsellekin!
No se nyt vielä puuttuu, että poron uhkaavat jo ihmisiä. Jos siinä on todellinen vaaratilanne, niin ilman muuta ilmoitus POLIISILLE. Ei suinkaan poroisännälle. Poliisi voi kehottaa poromiehiä siirtämään häirikköporot muille laitumille ja kauas asutuksista. Muistelenkohan oikein, että takavuosina Ämmänsaaressa joutuivat ampumaan jonkun häirikön?
rohkeasti kantaa tähän poroaiheen keskusteluun. Poromiehet myös, HALOO, että saadaan teidänkin näkökulma esiin.
Kevät ja kesä on taas edessä ja aivan takuuvarmasti 70 kpl tokka tulee aidantausta kiertämään ja kun on lahot tolpat, niin laihoon tulevat varmasti. Puhelin kuluja tulee, kun joka kerta pitää soittaa poroisännälle (jos vastaa) että tulisivat ajamaan ne pois. Itse olen koettanut myös ajaa pois, mutta kun samalla pitäisi korjata aitakin. Ja se työhän kuuluu asetuksenkin mukaan paliskunnalle. Tokka tulee asumaan lähimaastossa koko kesän. Olen joskus esittänyt, että porot siirrettäisiin kauas asutuksista, mutta ei kuulemma auta, palaavat kuitenkin takaisin. Tietenkin, kun kylvetty laiho on parasta ruokaa luonnosta saatavaan ravintoon verrattuna.
Miksi muuten puhelinluettelossa ei ole Hallan paliskuntaa, eikä poroisännän nimellä numeroa? Kuinka moni tietää, minkä niminen on isäntä ja missä hän asuu?
En suinkaan halua haastaa riitaa poromiesten kanssa, mutta ASIALLISTA KESKUSTELUA kylläkin.
Eipä kuulu poromiehiä tänne? Ilmeisesti ovat niin kiireisiä, kun joutuvat elukoitansa susien ja ahmojen suusta pelastamaan. On niitä sen verran paljon niitä susia ja ahmoja (hahaa...)
Tänään näkyi toikkaroivan muutamia yksilöitä Kiannonkadun päässä saaren eteläosassa.
voinut aloittaa uutta keskustelua loppuunkalutusta aiheesta, 3.5 vuotta aloituksesta... Voi vittu!!