masentunut

haluasin hakea amk ,mut mun keski arvo on vain 6,5 joten en sit varmaann pääse mihinkään. ylioppilasta musta ei koskaan tullut, ku en päässyt matikasta läpi
51052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pidä välivuosi ja mene jonnekin töihin. Rupea samalla harrastamaan matematiikkaa ja mene vaikka iltalukioon petraamaan.

Saattasit ehkä päästäkin jonnekin AMK:uun, mutta mitä se vaikuttaa, luultavasti kuuluisit siihen 40 %:n joukkoon joka ei sieltä koksaan valmistu.
Vuosi pari työelämässä tekee ihmeitä opiskelumotivaatiolle.

Äänestä
  • Ei se elämä mene aina valmiin kaavan mukaan. Olet luultavasti ollut masentunut aiemminkin, koska opintosi eivät ole sujuneet. Mielipiteeni on, että jokainen tasapainoinen nuori saa hyvät paperit peruskoulusta ja lukiosta, jos vain on perusasiat kunnossa. Eli nuori saa aikuisten tukea ja rakkautta. Tämä tietenkään ei ole aina mahdollista, koska monilla vanhemmilla on henkilökohtaisia ongelmia, jotka sitten kasaantuvat lapsien niskoille kannettavaksi.

    Itse valmistuin 32-vuotiaana AMK:sta insinööriksi ja sitä ennen onkin tullut sekoiltua elämässä riittävästi. Minullakin oli samantasoiset todistukset kuin sinulla. Tietenkin tekniikan aloille on niin paljon helpompi päästä sisään kuin monille muille aloille, joten sain hieman anteeksi huonoja todistuksiani.

    Olet kuitenkin vielä nuori, joten kannattaa hakea eri kouluihin vaan ahkerasti, ja voi olla ,että et pääse juuri siihen lähimpään AMK:n, mutta jos haet ympäri Suomea, niin varmasti johonkin pääset.

    Opiskelija-asuntoja on monissa paikoissa, ja se on hyvä tapa opetella asumaan itsenäisesti ja voi asua edullisesti.

    Tiedän monia, joilla on ollut hyvät todistukset ja ovat onnistuneet räveltämään elämänsä perusteellisesti, ja taas huonoilla todistuksilla on päästy elämässä hyvin eteenpäin.

    Pääasia on tiedostaa se, että pitää alkaa tekemään enemmän töitä, jotta saa paremmat arvosanat tulevaisuudessa.

    Tänä päivänä on niin paljon kouluja mihin voi hakea, että varmasti pääset johonkin, mikä voisi sopia sinulle.

    Älä anna masennuksen pilata päiväääsi, vaan päätä, että sinua ei nujerreta.

    Äänestä

  • Insinööri kirjoitti:

    Ei se elämä mene aina valmiin kaavan mukaan. Olet luultavasti ollut masentunut aiemminkin, koska opintosi eivät ole sujuneet. Mielipiteeni on, että jokainen tasapainoinen nuori saa hyvät paperit peruskoulusta ja lukiosta, jos vain on perusasiat kunnossa. Eli nuori saa aikuisten tukea ja rakkautta. Tämä tietenkään ei ole aina mahdollista, koska monilla vanhemmilla on henkilökohtaisia ongelmia, jotka sitten kasaantuvat lapsien niskoille kannettavaksi.

    Itse valmistuin 32-vuotiaana AMK:sta insinööriksi ja sitä ennen onkin tullut sekoiltua elämässä riittävästi. Minullakin oli samantasoiset todistukset kuin sinulla. Tietenkin tekniikan aloille on niin paljon helpompi päästä sisään kuin monille muille aloille, joten sain hieman anteeksi huonoja todistuksiani.

    Olet kuitenkin vielä nuori, joten kannattaa hakea eri kouluihin vaan ahkerasti, ja voi olla ,että et pääse juuri siihen lähimpään AMK:n, mutta jos haet ympäri Suomea, niin varmasti johonkin pääset.

    Opiskelija-asuntoja on monissa paikoissa, ja se on hyvä tapa opetella asumaan itsenäisesti ja voi asua edullisesti.

    Tiedän monia, joilla on ollut hyvät todistukset ja ovat onnistuneet räveltämään elämänsä perusteellisesti, ja taas huonoilla todistuksilla on päästy elämässä hyvin eteenpäin.

    Pääasia on tiedostaa se, että pitää alkaa tekemään enemmän töitä, jotta saa paremmat arvosanat tulevaisuudessa.

    Tänä päivänä on niin paljon kouluja mihin voi hakea, että varmasti pääset johonkin, mikä voisi sopia sinulle.

    Älä anna masennuksen pilata päiväääsi, vaan päätä, että sinua ei nujerreta.

    kiitos teille kun kannustatte mua

    Äänestä

Oletko varma, ettei sinulla ole matemaattista hahmoitushäiriötä? Se nimittäin on lähestulkkon aina syynä huonoihin matematiikan koearvosanoihin. Mikäli on, niin lain mukaan hahmoitushäiriö tulee ottaa huomioon ja sinun tulee päästä kokeesta läpi ainakin mikäli pääset muutaman pisteen päähän hyväksytystä. Olisithan matematiikan sijaan voinut kirjoittaa reaalinkin, mikä ainakin minun mielestäni oli aika helppo. Itselläni on keski vaikea matemaattinen hahmoitushäiriö ja kirjotin näin ollen reaalin yo-kokeissa ja läpikin pääsin kevyesti (b), vaikka kirjoitin 3 vuotta lukion käymisestä! (keskeytin aikoinani).

Äänestä
  • Tuo hahmotushäiriö on varmasti vakava asia niille joilla se on ja valitettavan ei-tunnettu asia, toisin kuin esim. lukihäiriö joka saa osakseen paljon ymmärrystä.

    Tuli vain mieleen ylihuomisia lääkelaskun kokeita odotellessa, josko sitä omallakin luokalla olis muutama tommonen... miten asiaa testataan?

    Sillä se on jo nähty ja todettu että toiset ei vaan sanallisesta tehtävän annosta ymmärrä mtn eikä siis osaa lähteä laskemaan siitä mtn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


n20 kirjoitti:

haluasin hakea amk ,mut mun keski arvo on vain 6,5 joten en sit varmaann pääse mihinkään. ylioppilasta musta ei koskaan tullut, ku en päässyt matikasta läpi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu