Miesten vaihdevuodet

Tällä palstalla keskustellaan näköjään vain naisten vaihdevuosista, mutta nykyisten tutkimusten mukaan myös miehillä todetaan olevan vastaavanlaisia vaihdevuosiongelmia. Toivoisinkin, että myös miesten vastaavista alettaisiin puhua täällä.
Tässä linkki verkkolehden sivulle, jossa hieman asiaan liittyvää tekstiä.
http://www.mehilainen.fi/verkkolehti.php?act=getArticles&article_id=104&magazine_id=6
2754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toivon, että kaikki miehet ja myös vaimot/naisystävät lukevat tarjomasi linkin.

Olemme vielä sen verran nuoria, että kummallekin meistä tulee "vaihdevuodet" vasta aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua, mutta ei haittaa yhtään tietää vähän mitä on tulossa. Myös parisuhteen ja miehen kannalta.

Äänestä

Katselin hiljattain tutkimusta, jossa sanottiin, että myös miehillä voi olla estrogeenidominanssia.

Varsinkin lihavuus tekee sitä, eikä tarvitse olla mitenkään hirveän lihava, vaan "riittää" kun painoindeksi on ylipainon puolella.

Huonoa estrogeenia tulee mieheenkin (niinkuin naiseenkin) myös ympäristöstä, sitä tulee muoveista ja teknokemian tuoteista kuten pesuaineista ja kosmetiikasta.

Ilmeisesti myös eturauhasen liikakasvu johtuu osittain estrogeenista.

Estrogeenidominanssi tarkoittaa siis sitä, että estrogeenia on liikaa suhteessa muihin aineisiin. Huonoa estrogeenia vähentää, kun syö kuituja, ne sitovat estrogeenia, ja pitää painonsa kurissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mökin ukko kirjoitti:

Tällä palstalla keskustellaan näköjään vain naisten vaihdevuosista, mutta nykyisten tutkimusten mukaan myös miehillä todetaan olevan vastaavanlaisia vaihdevuosiongelmia. Toivoisinkin, että myös miesten vastaavista alettaisiin puhua täällä.
Tässä linkki verkkolehden sivulle, jossa hieman asiaan liittyvää tekstiä.
http://www.mehilainen.fi/verkkolehti.php?act=getArticles&article_id=104&magazine_id=6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu