En ymmärrä näitä "Hullut otatte noin paljon lainaa" ja "Ei mitään järkeä ostaa asuntoa jos ei ole omarahoitusta reilusti" ihmisiä. Mitä teidän mielestänne sitten pitäisi tehdä? Säästää hamaan tulevaisuuteen ja kuluttaa elämäänsä "kituuttaen"? Me olemme 30/32 v. pariskunta, asumme Helsingissä. Tulotaso aika hyvä, normaalisti n. 5000 euroa nettona kuussa (itselläni vakio n. 2400 netto/kk ja vaimolla vaihtelee). Opiskelimme kauan ja olemme olleet työelämässä vasta muutaman vuoden. Kumpikin on duunariperheestä, eikä mitään vanhempien apuja tai rahoituksia ole saatu. Omaisuutta ei meillä ole.
Emme me ainakaan hetkeäkään aikoneet jäädä kituuttelemaan, jos meidän tuloillamme sai ison lainan, jolla mahdollistaa tietyt mukavat, itselle tärkeät jutut. Me ostimme kesämökin järven rannalta ennen kuin meillä oli edes omistusasuntoa. Vuosi sitten ostimme myös asunnon, joka tosin on vain pieni kerrostalokaksio Helsingissä, sillä mökkilainaa oli jo sen verran ettei mikään omakotitalo ollut mahdollinen tässä vaiheessa pääkaupunkiseudun hinnoilla. Sekä mökin että asuntomme hankimme 100% lainalla, sillä eipä meillä ollut mitään merkittäviä säästöjä ehtinyt kertymään. Mutta en minä ainakaan olisi mitenkään voinut odottaa päälle nelikymppiseksi, että olisi voinut alkaa harkitsemaan "olisikohan jo nyt mahdollisesti aika alkaa suunnitelemaan mökin hankkimista kun on jonkinverran jo pesämunaa saatu säästettyä". Miksi pitäisi elää koko ajan haikeana mökkeilyä kaivaten kun sellaisen voi hankkia jo nyt lainan avulla. En ymmärrä. Eikä mikään vuokramökki ole ainakaan minulle mikään vaihtoehto.
Eli me halusimme elämästämme sellaisen kuin halusimme jo nyt. Ja emme halunneet siirtää tärkeitä hankintoja kauas tulevaisuuteen kun lainaa kerran sa ja uskomme myös takaisinmaksun onnistuvan. Nyt lainaa on n. 220.000 luotokorttivelkaa muutama tonni, ja niihin menee minun palkkani kokonaan. Mutta vaimon palkalla pärjätään muuten, ja vaikka "huonompina" kuukausina rahat onkin tiukilla, niin ei kaduta yhtään tekemämme hankinnat.
Emme me ainakaan hetkeäkään aikoneet jäädä kituuttelemaan, jos meidän tuloillamme sai ison lainan, jolla mahdollistaa tietyt mukavat, itselle tärkeät jutut. Me ostimme kesämökin järven rannalta ennen kuin meillä oli edes omistusasuntoa. Vuosi sitten ostimme myös asunnon, joka tosin on vain pieni kerrostalokaksio Helsingissä, sillä mökkilainaa oli jo sen verran ettei mikään omakotitalo ollut mahdollinen tässä vaiheessa pääkaupunkiseudun hinnoilla. Sekä mökin että asuntomme hankimme 100% lainalla, sillä eipä meillä ollut mitään merkittäviä säästöjä ehtinyt kertymään. Mutta en minä ainakaan olisi mitenkään voinut odottaa päälle nelikymppiseksi, että olisi voinut alkaa harkitsemaan "olisikohan jo nyt mahdollisesti aika alkaa suunnitelemaan mökin hankkimista kun on jonkinverran jo pesämunaa saatu säästettyä". Miksi pitäisi elää koko ajan haikeana mökkeilyä kaivaten kun sellaisen voi hankkia jo nyt lainan avulla. En ymmärrä. Eikä mikään vuokramökki ole ainakaan minulle mikään vaihtoehto.
Eli me halusimme elämästämme sellaisen kuin halusimme jo nyt. Ja emme halunneet siirtää tärkeitä hankintoja kauas tulevaisuuteen kun lainaa kerran sa ja uskomme myös takaisinmaksun onnistuvan. Nyt lainaa on n. 220.000 luotokorttivelkaa muutama tonni, ja niihin menee minun palkkani kokonaan. Mutta vaimon palkalla pärjätään muuten, ja vaikka "huonompina" kuukausina rahat onkin tiukilla, niin ei kaduta yhtään tekemämme hankinnat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lähes minun tarinani eli kaksi aika hyvin toimeentulevaa jotka olemme lähteneet "tyhjästä liikkeelle" eli ei rikkaita vanhempia tms. Lainaa oli otettava 100% mutta toisaalta meillä oli selkeä plääni ottaa heti se kunnon asunto ettei tartte muutella ja vaihdella. Olisi tuntunu älyttömältä alkaa säästämään asuntoon ja maksaa samalla 700 euroa kuussa vuokraa kun yhtä hyvin voitiin saman tien alkaa makselemaan lainaa pois. Hyvin on pärjätty, isommat hankinnat maksetaan osissa mutta normaalielämässä ei ole ollut mitään ongelmia eikä ole ollut tiukkaa.
Odottakaas sitten kun tulee avioero. Toivottavastí teillä on kaikki omistus 50-50 ja tämä tuomareiden kirjoissa ja kansissa.
Vai luulitko eläväsi onnellisena elämäsi loppuun asti nykyisen vaimosi kanssa?
SE VAAN EI NÄY TILASTOISSA.
Hei mutta jos KAIKKI omistusasujat eroaisivat niin sinäkin pääsisit omaan, ALE-hintaan tietty!
Puhut paljon mutta asiaa.
Itse olen ollut huono säästämään, mutta lainat hoitanut tunnollisesti.
Enkä ymmärrä, miksi sitä lainaa pitää jonkun muka vielä itkeä. Jos ei pysty jonain päivänä hoitamaan, niin kämppä myyntiin - ei se sen kummempaa ole. Minä en ainakaan ota mitään stressiä.
Kerrankin jotain fiksua viestiä tälle idioottien valloittamalle palstalle. Itse olen jo yli viisikymppinen, ja talo ja mökkikin on jo maksettu mutta todennäköisesti tekisin samalla lailla jos nyt olisin nolla-rahoituspohjalta ponnistava kolmekymppinen. Jos takaisinmaksukykyä piisaa, niin mitä järkeä on siirtää kaikki mukavat asiat pitkälle pitkälle keski-ikään.
No joo. Kyllä mulla ainakin olisi melkoinen ahdistus jos olisi kolmekymppisenä yli 220.000 euroa lainaa. Se on kuitenkin yli 1.3 miljoonaa markkaa. Mielummin asun vaatimattomasti kuin otan suuret lainat ja näännyn taakan alle.
Varmaan siinä ahdistuisikin jollei olisi varaa lainaansa hoitaa. Mutta jos työllisyys on 100% varma ja omat + puolison nettotulot 4000-5000€ jo 30-vuotiaana, ja nousua vain odotettavissa, niin mikä on lainaa maksaessa? 1/4 tuloista menee asumiseen ja loput mukavaan elämiseen.
Näillä tuloilla meillä on varaa asua isossa ok-talossa, isolla tontilla, kasvattaa kahta lasta, pitää kahta hevosta, ajaa keskitasoa paremmilla autoilla ja matkustella. Ja velkaa on vieläkin yli 200000€. Kannattaa toki muistaa että lainaa on vain rapiat 100000€ per pää.
Ei laina sinänsä ole mörkö. Mieluummin maksan pankille korkoa ja siinä sivussa lyhennän lainaa kuin maksan samat taksat vuokranantajalle. Kun talo on eläkeiässä maksettu pois, nostan eläkevakuutusrahat, muut sijoitukset, myyn kämpän ja elän loppuelämäni syljeskellen kattoon.