Pelkotiloja

Onko samanlaisia kokemuksia tai tuntemuksia ollut kellään?

Pelottaa, että jos imetys ei onnistukaan jostain syystä. Omalla äidillä ei onnistunut ollenkaan, ja syntymästä asti sain äidinmaidon korviketta. Silti oon ollut ihan terve lapsena ja koko elämän oikeestaan, ei ees mitään allergioita. Ja nykyään korvikkeet on hurjasti parempia kuin 20 v. sitten...

Silti pelottaa, että jos ei pystykään vaikka näiden omien tyhmien palkojen takia imettämään, niin vika onkin korvien välissä, kun jännittää tulevaa liikaa.. Millä ihmeellä näistä peloista pääsee, kun tuntuu, ettei uskalla edes yrittää.

Onko muilla ollu samanlaisia fiiliksiä?
3319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinun ei kannata stressata asian takia koska se voi olla suuri tekijä imetyksen epäonnistumisessa. Hyvä asia ei ole myöskään se että ajattelee kokoajan epäonnistuvansa.
Nämä ovat asioita jotka tyrehdyttävät maidon herumista ja sittenhän oravanpyörä onkin valmis. Itse imetin kohta kolme kuukautista poikaani vain noin kolme viikkoa ja silloinkin annettiin jo lisänä korviketta. J
oskus kun imetysasia on vaivannut, olen vain ajatellut että tärkeintä lapselle on ravinnon saanti, saipa se sitä millä tavalla hyvänsä.
Sen lisäksi lapselle on parempi myös "rauhallinen" äiti eikä sellainen jolla on kokoajan kamala stressi päällä maidon herumisesta jne.
Maailma ei siis todellakaan kaadu imettämisen epäonnistumiseen, kaikesta huolimatta olet paras äiti lapsellesi!
Eikä ole ihme vaikka monet stressaa imetyksen takia kun nykyään siitä vouhotetaan todellakin aivan liikaa!!!
Usko pois, se on ihan liian ylimainostettua, itsehän olet oivallinen esimerkki siitä että korviketta saanut vauva voi olla ihan yhtä terve kuin imetettykin!
Ja eiköhän niissä sairastelujutuissa ole pitkälti kyse myös tuurista!

Äänestä

Hanki tietoa imetyksestä markkinoilla on vasta ilmestynyt uusi kirja imetyksestä. Lue se!
Mene jo raskaana olessasi imetystukiryhmään.
Turha jossitella.
Imetyksessä on ongelmia kaikilla, mutta kun niistä tietä, niin kaikki on mahdollista.

p.s. toi imetysopus oli muistaakseni Minni Niemelän kirjoittama ja varsin hyvä luettavaa myös äidillesi, ettei hän kasaa paineita sinulle lisää...

Äänestä

sinua sen verran, että kun oma lapseni syntyi puoli vuotta sitten, minulta ei tullut aluksi tippaakaan maitoa. Kesti kolme päivää, että lapseni sai ne ensimmäiset tipat suuhunsa, ja vasta viidentenä päivänä maitoa tuli riittävästi. Lapseni sai siis ensimmäiset 4 päivää kohdun ulkopuolella toisen äidin maitoa ja korviketta. Lisäksi lapseni ei osannut imeä suoraan rinnasta, vaan jouduin käyttämään rintakumia. Monet itkut väänsin sairaalassa yksikseni kenellekään kertomatta huolistani.

Hoitajat vain kantoivat minulle lisämaitoa, että sain lapseni ruokittua. Tärkein asia minulle oli onnistunut imetys. Ja niin se lopulta myös onnistui, kun vaan jaksoin uskoa siihen.

Siitä viidennestä päivästä saakka oma maitoni on todellakin riittänyt. Rintakuminkin sain opetettua lapselta pois hänen ollessa kuukauden ikäinen. Ja nyt ongelmani on se, että kun pitäisi vähentää pikkuhiljaa imetyskertoja en haluaisikaan luopua siitä ihanasta hetkestä oman lapseni kanssa kun saan ruokkia hänet itse omasta rinnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matkalla äitiyteen kirjoitti:

Onko samanlaisia kokemuksia tai tuntemuksia ollut kellään?

Pelottaa, että jos imetys ei onnistukaan jostain syystä. Omalla äidillä ei onnistunut ollenkaan, ja syntymästä asti sain äidinmaidon korviketta. Silti oon ollut ihan terve lapsena ja koko elämän oikeestaan, ei ees mitään allergioita. Ja nykyään korvikkeet on hurjasti parempia kuin 20 v. sitten...

Silti pelottaa, että jos ei pystykään vaikka näiden omien tyhmien palkojen takia imettämään, niin vika onkin korvien välissä, kun jännittää tulevaa liikaa.. Millä ihmeellä näistä peloista pääsee, kun tuntuu, ettei uskalla edes yrittää.

Onko muilla ollu samanlaisia fiiliksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu