Hei kaikki. Onko teillä unettomilla sydän muljahdellut, pitkän valvomisen jälkeen?
Minulla on outoja tykytyksiä, todella pitkä valvominen takana, tänään saan lääkkeen ottaa, onneksi, ennen kun pään tyynyyn laitan.
Minulla on outoja tykytyksiä, todella pitkä valvominen takana, tänään saan lääkkeen ottaa, onneksi, ennen kun pään tyynyyn laitan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joku aika sitten luulin ihan oikeasti kuolevani. Ei passaa taas alkaa noihin kofutabletteihin, ettei käy huonosti.
On ollut itselläkin samoja oireita. Älä ymmärrä väärin kun sanon, että itseäni hieman lohdutti se että tuota näyttää tapahtuvan muillekkin. En missään nimessä halua niin tapahtuvan kenellekkään, mutta useampana iltana on tuota tapahtunut, ja se jos mikä on säikäyttänyt oikein kunnolla.
En tiedä mitä tämän unettomuuden kohdalla pitäisi oikein tehdä. Kaikkea muuta olen kyllä melkein jo mielestäni kokeillut, mutta sen olen päättänyt, että lääkelinjalle en aio lähteä. Syitä ongelmaan olen yrittänyt etsiä, mutta mitään selkeää ja ainoaa en ole löytänyt. Paikoittainen työstressi saattaa olla ehkä voimakkain aiheuttaja, mutta en usko että sekään koko ajan vaivaa.
Nuo sydämen ylimääräiset tykytykset eivät silti tapahdu säännöllisesti, vaikka nukutuksi ei olekkaan saanut. Sydäntutkimuksissakin olen käynyt, ja niissä ei ole mitään vikaa löydetty. Yläverenpaine saisi kyllä olla hieman matalampi (tällä hetkellä 150), mutta en usko tuonkaan yksin selittävän noita tykytyksiä.
Joten... tänäkin yönä kuunnellaan yöradiota!
Mulla on taas sellaista tykytystä, kun tuntuu, että sydän olisi selässä eli jumputtaa patjaa vasten ja tuntuu kyllä tosi kurjalta. Nuku siinä nyt sitten, kun ei muutenkaan tahdo uni tulla. Kummallista kun sen pitää alkaa aina silloin, kun yrittää mennä nukkumaan !?
Onkos tällaista muilla?