Lauantaiaamuna minä heräsin siihen että ulko-ovi kolahti. Ja kohta toistamiseen. Ensin ajattelin, että poika tuli kotiin, mutta sitten muistin sen tulleen jo ennen puolta yötä. Äitinsä yleensä valvoi pojan tuloon, ei osannut käydä nukkumaan ennen kuin kuopus oli turvallisesti pesässä. Ei osannut, vaikka poika oli jo iso, lukiolainen, ja hyvätapainen. Nyt kello oli hieman yli viiden ja Johannan puoli sängystä oli tyhjä. Tämä minun piti nousta selvittämään.
Johanna oli apukeittiössä. Seisoi keittiötikkailla ja kolusi kaapin ylähyllyjä. Pitkässä palloyöpaidassa. Harteilleen se oli heittänyt minun toppatakin ja jalassa sillä oli pörröiset eläinaiheiset aamutossut, jotka se oli saanut esikoispojan morsiamelta. Silloiselta morsiamelta, pari joulua sitten, joita minä luulin sen vihaavan, niitä aamutossuja meinaan.
- Mitä sinä tähän aikaan aamusta, aloitin.
- Missä meidän hehkulamput on, yöpöydän lamppu on palanut.
Johannan ilme oli vakava, se katseli kaappia kädet puuhkassa, mielessään rakenteli jotain jolla torua minua siitä, että viimeistä ehjää hehkulamppua ei löytynyt. Sellaisen aavistaa, eleistä ja ilmeistä, kun on oltu kaksikymmentäviisi vuotta yhdessä. Minä taputin sitä pyllylle ja rauhoittelin:
- Mennään nyt nukkumaan, selvitetään se päivänvalolla.
Minä tykkäsin vaimon takapuolesta. Joskus töissä minä menin vessaan vetämään käteen ja ajattelin oman vaimon takapuolta. Miten minä lähestyisin sitä takaapäin, koettelisin ja hyväilisin, ja kun se olisi valmis, pylly pystyssä, työntäisin sisään pimppiin ja naisin. Ja takaapäin naidessa sen pylly hytkyisi, Johanna ynisisi ja vikisisi syvään eteenpäin kumartuneena. Ajattelivatkohan ne toiset miehet omia vaimojaan runkatessaan vai olinko minä joku saakelin luonnonoikku.
- Minä en saa unta, kun en saa luetuksi.
Siinä se seisoi keittiötikkailla ja minä painoin poskeni sen vatsaa vasten. Kymmenet pesut olivat tehneet puuvillasta pehmoista, untuvaista, värikin oli jo haalistunut, liekö tuota aina ollut ihan ohjeen mukaan edes pesty. Minä kiedoin kädet sen ympärille ja puristin oikein kunnolla poskea vasten, minun Johannani.
- Tulehan nyt Jossu-kulta, mennään nukkumaan vielä.
- Minun tekee mieli lukea sitä kirjaa.
- Minun tekee mieli antaa sinulle nyt sellainen pieni uniruiske.
Minä pistin kädet helman alle, puristelin pakaroita käsissäni. Ihana takapuoli ja muutenkin käsittämättömän ihana nainen, parasta mitä minulle oli tapahtunut koskaan. Pöksyjen vyötärön minä pyöritin sormissani, vasemmassa ja oikeassa etusormessani ja kun ote oli pitävä, minä kiskaisin pöksyt alas polviin.
- Minä putoan.
Turha huoli, minä en kultaa päästäisi putoamaan. Pääni vänkäsin helman alle. Otsa lepäsi siihen pieneen kumpuun, joka Johannalla oli navan alla. Suulla minä en vielä koskenut, minä pidin irti, silmät kiinni, minä kuvittelin miten hengitykseni väristi sen karvoja. Johanna huokasi ja sen kädet puristi päätäni paidan läpi. Vaikka minulla oli silmät kiinni, minä tiesin miltä sen tavara näytti, miten sen nupukka oli poimussaan, siinä jossain jossa karvat loppuu ja iho taittuu punaan. Kohta minä lirputtelisin sitä kielelläni, kaivaisin sen esiin.
Minä annoin syljen herua kielelleni, painoin sen kouruna siihen ja nuolaisin. Niin että loiskahti. Johanna vinkaisi ja sen sormet tukistivat kankaan läpi.
- Herra jumala.
Minä en ole jumala, enkä hierarkiassa herranakaan kovin kummoinen, mutta tämän minä olin oppinut tietämään. Ja panemaan todeksi. Märällä kielellä minä livoin, kaiken suolaisen ja kuola juoksi, vaikka jossakin vaiheessa minä en enää tiennyt mikä oli minusta ja mikä liistettä Johannasta. Tässä minä tankkasin feromoneja itseeni.
Siinä vaiheessa kun se oli niin suuri, että sain sen huulieni väliin, kuvittelin Johannan ilmeen. Miten se veti keuhkonsa täyteen ja päästi henkeään katkoen, pidätellen, huulta purren, ettei huutaisi. Sisään hengittäessä se vähän vapisi kauttaaltaan ja piti sellaista tukahdutettua yninää. Johannan iho kävi kuumaksi ja tuoksu vahvaksi. Minä näykin sitä. Se tuntu, se tuoksu ja sen koko olemus kiihottivat minua niin, että hetken kuluttua minun oli pakko painaa päätäni alemmas ja sovittaa kielenkärkeä sisään.
- Herra jumala, minä putoan.
Kun minä sain kieltä sisään, se on niin kuin bensaa liekkeihin. Tämän minä tiesin, sain tutaja taas. Minä tunsin kun vaimo sai, tunsin kuinka se tuli, ennen kuin kerkisi minua siitä varoittaa. Huohottaen Johanna hihkaisi.
- Oioi, tulee, tulee, pidä minusta kiinni.
Johanna väänteli ja horjui, minä tuin minkä kykenin. Kieltä minä vielä sovitin sen rakoon, kunnes se kerjäsi:
- Älä enää, auta minut alas!
Huojuvin jaloin Johanna tuli tikkailta ja nakkasi takin harteiltaan. Minua olisi himottanut kääntää se nelinkontin ja tulla takaapäin, katsella naidessa miten sen takapuoli tutisee ja vatkaa, mutta ajattelin, että se on ansainnut saada valita ja annoin sen tulla päälle. Pöksynsä se potkaisi nilkoistaan ja minä omistani. Kävin sillä sijoin selälleni lattialle, kanki pystyssä ja Johanna könysi päälleni hajareisin. Silmät puoliummessa, sormillaan häpyään raottaen se ohjasi minut sisään. Hitaasti, huultaan purren, ynisten.
Minä vain makasin ja nautin, annoin Johannan keinuttaa omaa tahtiaan. Alkuun se kävi vähän etukenossa, silmät edelleen puoliummessa, pohkeitaan kylkiini painaen. Miten kostea se olikaan, liukas ja kostea, ihanainen. Sitten se käänsi vartaloaan takakenoon, otti käsillään tukea reisistäni, tukeutui aavistuksen taaksepäin ja minä laitoin kämmeneni naiseni alavatsalle. Kumpareelle navan alle. Koskin sormillani napaa, painelin ja sivelin. Sitten tunsin karvat, harasin niitä sormissani. Käänsin kämmeneni auki, peukalon alaspäin, painoin kumpua kädessäni niin että peukalo kosketti nypykkää. Johanna värähti, äännähti, lanteet lakkasivat keinumasta. Painoin kovemmin ja pyöritin. Pyöritin. Kohta minä tunsin vain Johannan sormien puristuksen reisissäni, sitten Johannassa kouraisi, suukin päästi pienen parkaisun.
Johanna veti liisteisen kalun ulos itsestään ja alkoi runkata sitä kaksin käsin. Nyt minä en pystynyt enää pidättelemään. Rähmät lähtivät, niitä lennähti Johannan silmien korkeudelle, ropisi vaatteille ja lattialle. Hiljalleen ja hellästi hän puristeli kutistuvaa kaluani tyhjäksi. Minä nostin käteni niskan taakse, makasin liikkumatta raukeana, olin nukahtamaisillani. Johanna kumartui ja silitti poskeani:
- Kuule, minua ei nukuta yhtään, voisitko sinä katsoa, onko meillä jossain ehjiä hehkulamppuja.
Johanna oli apukeittiössä. Seisoi keittiötikkailla ja kolusi kaapin ylähyllyjä. Pitkässä palloyöpaidassa. Harteilleen se oli heittänyt minun toppatakin ja jalassa sillä oli pörröiset eläinaiheiset aamutossut, jotka se oli saanut esikoispojan morsiamelta. Silloiselta morsiamelta, pari joulua sitten, joita minä luulin sen vihaavan, niitä aamutossuja meinaan.
- Mitä sinä tähän aikaan aamusta, aloitin.
- Missä meidän hehkulamput on, yöpöydän lamppu on palanut.
Johannan ilme oli vakava, se katseli kaappia kädet puuhkassa, mielessään rakenteli jotain jolla torua minua siitä, että viimeistä ehjää hehkulamppua ei löytynyt. Sellaisen aavistaa, eleistä ja ilmeistä, kun on oltu kaksikymmentäviisi vuotta yhdessä. Minä taputin sitä pyllylle ja rauhoittelin:
- Mennään nyt nukkumaan, selvitetään se päivänvalolla.
Minä tykkäsin vaimon takapuolesta. Joskus töissä minä menin vessaan vetämään käteen ja ajattelin oman vaimon takapuolta. Miten minä lähestyisin sitä takaapäin, koettelisin ja hyväilisin, ja kun se olisi valmis, pylly pystyssä, työntäisin sisään pimppiin ja naisin. Ja takaapäin naidessa sen pylly hytkyisi, Johanna ynisisi ja vikisisi syvään eteenpäin kumartuneena. Ajattelivatkohan ne toiset miehet omia vaimojaan runkatessaan vai olinko minä joku saakelin luonnonoikku.
- Minä en saa unta, kun en saa luetuksi.
Siinä se seisoi keittiötikkailla ja minä painoin poskeni sen vatsaa vasten. Kymmenet pesut olivat tehneet puuvillasta pehmoista, untuvaista, värikin oli jo haalistunut, liekö tuota aina ollut ihan ohjeen mukaan edes pesty. Minä kiedoin kädet sen ympärille ja puristin oikein kunnolla poskea vasten, minun Johannani.
- Tulehan nyt Jossu-kulta, mennään nukkumaan vielä.
- Minun tekee mieli lukea sitä kirjaa.
- Minun tekee mieli antaa sinulle nyt sellainen pieni uniruiske.
Minä pistin kädet helman alle, puristelin pakaroita käsissäni. Ihana takapuoli ja muutenkin käsittämättömän ihana nainen, parasta mitä minulle oli tapahtunut koskaan. Pöksyjen vyötärön minä pyöritin sormissani, vasemmassa ja oikeassa etusormessani ja kun ote oli pitävä, minä kiskaisin pöksyt alas polviin.
- Minä putoan.
Turha huoli, minä en kultaa päästäisi putoamaan. Pääni vänkäsin helman alle. Otsa lepäsi siihen pieneen kumpuun, joka Johannalla oli navan alla. Suulla minä en vielä koskenut, minä pidin irti, silmät kiinni, minä kuvittelin miten hengitykseni väristi sen karvoja. Johanna huokasi ja sen kädet puristi päätäni paidan läpi. Vaikka minulla oli silmät kiinni, minä tiesin miltä sen tavara näytti, miten sen nupukka oli poimussaan, siinä jossain jossa karvat loppuu ja iho taittuu punaan. Kohta minä lirputtelisin sitä kielelläni, kaivaisin sen esiin.
Minä annoin syljen herua kielelleni, painoin sen kouruna siihen ja nuolaisin. Niin että loiskahti. Johanna vinkaisi ja sen sormet tukistivat kankaan läpi.
- Herra jumala.
Minä en ole jumala, enkä hierarkiassa herranakaan kovin kummoinen, mutta tämän minä olin oppinut tietämään. Ja panemaan todeksi. Märällä kielellä minä livoin, kaiken suolaisen ja kuola juoksi, vaikka jossakin vaiheessa minä en enää tiennyt mikä oli minusta ja mikä liistettä Johannasta. Tässä minä tankkasin feromoneja itseeni.
Siinä vaiheessa kun se oli niin suuri, että sain sen huulieni väliin, kuvittelin Johannan ilmeen. Miten se veti keuhkonsa täyteen ja päästi henkeään katkoen, pidätellen, huulta purren, ettei huutaisi. Sisään hengittäessä se vähän vapisi kauttaaltaan ja piti sellaista tukahdutettua yninää. Johannan iho kävi kuumaksi ja tuoksu vahvaksi. Minä näykin sitä. Se tuntu, se tuoksu ja sen koko olemus kiihottivat minua niin, että hetken kuluttua minun oli pakko painaa päätäni alemmas ja sovittaa kielenkärkeä sisään.
- Herra jumala, minä putoan.
Kun minä sain kieltä sisään, se on niin kuin bensaa liekkeihin. Tämän minä tiesin, sain tutaja taas. Minä tunsin kun vaimo sai, tunsin kuinka se tuli, ennen kuin kerkisi minua siitä varoittaa. Huohottaen Johanna hihkaisi.
- Oioi, tulee, tulee, pidä minusta kiinni.
Johanna väänteli ja horjui, minä tuin minkä kykenin. Kieltä minä vielä sovitin sen rakoon, kunnes se kerjäsi:
- Älä enää, auta minut alas!
Huojuvin jaloin Johanna tuli tikkailta ja nakkasi takin harteiltaan. Minua olisi himottanut kääntää se nelinkontin ja tulla takaapäin, katsella naidessa miten sen takapuoli tutisee ja vatkaa, mutta ajattelin, että se on ansainnut saada valita ja annoin sen tulla päälle. Pöksynsä se potkaisi nilkoistaan ja minä omistani. Kävin sillä sijoin selälleni lattialle, kanki pystyssä ja Johanna könysi päälleni hajareisin. Silmät puoliummessa, sormillaan häpyään raottaen se ohjasi minut sisään. Hitaasti, huultaan purren, ynisten.
Minä vain makasin ja nautin, annoin Johannan keinuttaa omaa tahtiaan. Alkuun se kävi vähän etukenossa, silmät edelleen puoliummessa, pohkeitaan kylkiini painaen. Miten kostea se olikaan, liukas ja kostea, ihanainen. Sitten se käänsi vartaloaan takakenoon, otti käsillään tukea reisistäni, tukeutui aavistuksen taaksepäin ja minä laitoin kämmeneni naiseni alavatsalle. Kumpareelle navan alle. Koskin sormillani napaa, painelin ja sivelin. Sitten tunsin karvat, harasin niitä sormissani. Käänsin kämmeneni auki, peukalon alaspäin, painoin kumpua kädessäni niin että peukalo kosketti nypykkää. Johanna värähti, äännähti, lanteet lakkasivat keinumasta. Painoin kovemmin ja pyöritin. Pyöritin. Kohta minä tunsin vain Johannan sormien puristuksen reisissäni, sitten Johannassa kouraisi, suukin päästi pienen parkaisun.
Johanna veti liisteisen kalun ulos itsestään ja alkoi runkata sitä kaksin käsin. Nyt minä en pystynyt enää pidättelemään. Rähmät lähtivät, niitä lennähti Johannan silmien korkeudelle, ropisi vaatteille ja lattialle. Hiljalleen ja hellästi hän puristeli kutistuvaa kaluani tyhjäksi. Minä nostin käteni niskan taakse, makasin liikkumatta raukeana, olin nukahtamaisillani. Johanna kumartui ja silitti poskeani:
- Kuule, minua ei nukuta yhtään, voisitko sinä katsoa, onko meillä jossain ehjiä hehkulamppuja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerrankin jotain elävästä elämästä, mainiosti kirjoitettu, täynnä lämmintä elämäniloa! Hyvä!
Voi kun suhde omaan naiseenkin olisi 20v päästä noin hyvä.
Oli todella suuri ilo lukea. Paras teksti vähään aikaan. Kirjoita ihmeessä lisää.