Lähetin tämän kirjeen kansanedustajille 12 maaliskuuta 2005 kun köyhyyskeskustelu Eduskunnassa oli edellisenä päivänä päättynyt:
Päiväys: Sat, 12 Mar 2005
Otsikko: HYVÄÄ HUOMENTA SUOMI HYVIN PYYHKII
Hyvät Suomen kansanedustajat
Lisää vinkkejä teille, että miten Suomi saadaan voimaan hyvin ja tunnette onnistuneenne tehtävissänne. Osahan on jo toteutunut:
Säästöjä sosiaali- ja terveysmenoissa: Sairaalaan joutuneet dementikot, vanhuksen jne, voimakkaan lääkityksen, nestehukan, aliravitsemuksen sekä makuuttamisen avulla hautaa. Kunnat säästävät, kela säästää. Hautaustoimistot menestyvät. (Huom. Yksityisyrittäjiä. Lisäys tehty 3.9.) Tämähän on jo pitkälle toteutunut Suomessa.
Työttömiltä yksinhuoltajilta lapset huostaan. Siinä vaiheessa yksinhuoltaja sekoaa,joutuu sairaalaan, saa lääkityksen päälle, muuttuu apaattiseksi ja jää vuoteen omaksi. On valmis kuolemaan. Kunnat säästävät, Kela säästää. Sijoituspaikat varsinkin laitokset tienaavat, pääsevät pörssiin. Ja sijaisperheet saavat lisätuloja. Osaksi jo toteutunut.
Jos yritykset muuttavat ulkomaille ja paljon jää työttömäksi ihmisiä, niin yli 40-kymppisille vahva lääkityspäälle - ei ne kuitenkaan töihin pääse ja sitten eivät halua eikä joka paikassa ole edes töitä tarjolla-. Kunnat säästävät, Kela säästää, Ay-liikkeet säästävät, jne.
Perintövero EHDOTTOMASTI pois. Näin monet ikääntyvät ihmiset pääsevät joutuisasti ikuiseen lepoon, kun perilliset haluavat osingoille.
Kohta ei tarvita julkisia palveluita. Kunnat säästävät, valtio säästää. Ja sittenhän voi alkaa työttömien kuntatyöläisten eliminoiminen, sitten valtion työntekijöiden eliminoiminan jne.
Ja kukaan ei ole "jurputtamassa" hyvin työnsä tehneille ministereille ja kansanedustjille golf-, Amerikan- ja muistakaan matkoista.
Pitkäaikaistyötön, opintovelkainen, kahden huostaanotetun ja yhden pienen pojan äiti, vanhempieni lapsi ja Suomen kansalainen.
Aiheesta lisää:
Työnorjat Zorron yöstä nouskaa. SDP työläisten asialla
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=653

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vittu mikä takapajulan urpo oot :D
Oikee kylähullu :)
Mee hoitoo tjtn.
Niinpä niin taitaa SDP piiloporvari porukka keskustan kanssa häärätä ja Suomen asiat päin persettä.
Lipponen se vaan eduskunnassa Tiitisen johdolla tuhlaa kuvakirjan 1 miljoonan mutta ei haitta.
Suomen SDP maksaa ja maksattaa muilla.
Eduskunta juhlii ja tuhlaa pressa korottelee palkkaa.
Sitten puhuvat joo ollaan pienituloisten ja eläkeläisten asialla. Pirunmoisia huijareita ja valehtelijoita, humpuukki mestareita joita herkkä uskoiset uskoo Lipponen ja Halonen nauraa päälle.
Heh heh kyllä nää Suomalaiset on tolloja !
Hyvä SDP uusi Euronismin arkkitehdit= Kommunismi johtajille kaikki edut ja kansa maksaa.