Mitä voi etävanhempi tehdä lapsen koulukiusaamistilanteessa?

Mitä etä voi tehdä kun tapaajalasta kiusataan koulussa?

Ex kertoi tarinan joka oli sattunut jo ennen Joulua. Tyttö myös syksyllä kertoi minulle miten koulumatkalla poikajoukko yritti estää tyttöä kulkemasta ohi. Tyttöä on hakuttu kaverinsa kanssa lesboiksi. Ja pahin oli kun tyttö itkien talutti pyörää kotiin koska se oli syljetty täyteen rakaklimppejä. Koulusta oli tullut ensin lappu exälle jossa kerrottiin kiusaamisesta, ja sen jälkeen exä alkanut kuulemma seuraamaan tytön koulumatkaa aamuisin että tyttö uskaltaa mennä kouluun.

Ex oli tästä tuohtunut ja kertoi perustavansa keskustelutilaisuuden jonne tulee koko koulun väki kuulemaan. ( Varauksella tosin otan tämän tiedon kanssa koska hänellä on tapana ollut satuilla asioista).

Mutta tyttö jutteli asiasta hiihtolomallaan kanssani ja kertoi isän puuttuvan asiaan. Yritin lohduttaa ja olen lohduttanutkin ja tukenut lasta kertomaan opettajalle ja isälleen asioistaan koulussa. Ehkä tässä on myös syy huonoon koulumenestykseensä.

Miten etävanhempi voi auttaa lastaan joka tarvitsee kipeästi vanhempiaan tässä asiassa?
8821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Etähän voi tehdä kaiken mitä lähivanhempikin. Soittaa kouluun, kiusaajien vanhemmile, vaatia asioihin muutosta. Ole sitkeä ja muista että sinulla on yhtäläiset oikeudet keskustella lapsesi asioista kuin äidilläkin.

Äänestä
  • Lainaus:"Ole sitkeä ja muista että sinulla on yhtäläiset oikeudet keskustella lapsesi asioista kuin äidilläkin. "

    Hihihihihihi! Minä olen etä-äiti. eli pitäisi kai puhua samanlaiset oikeudet kuin lähi-ISÄLLÄ. Mutta kiitos ymmärsin kuitenkin viestisi. ;-)

    Tosin se on joskus ollut vaikeaa sekin kun en ole saanut välttämättä eron jälkeen aikoinani tietää lapsen asioista ellei lapsi itse kerro.

    Erosta on jo 6 vuotta että alkaa ne asiat suttaantua mutta varovainen saan olla että en mene lähin varpaille.

    Äänestä

  • Raijuli kirjoitti:

    Lainaus:"Ole sitkeä ja muista että sinulla on yhtäläiset oikeudet keskustella lapsesi asioista kuin äidilläkin. "

    Hihihihihihi! Minä olen etä-äiti. eli pitäisi kai puhua samanlaiset oikeudet kuin lähi-ISÄLLÄ. Mutta kiitos ymmärsin kuitenkin viestisi. ;-)

    Tosin se on joskus ollut vaikeaa sekin kun en ole saanut välttämättä eron jälkeen aikoinani tietää lapsen asioista ellei lapsi itse kerro.

    Erosta on jo 6 vuotta että alkaa ne asiat suttaantua mutta varovainen saan olla että en mene lähin varpaille.

    Paha moka! ;) Hetken mietinkin että onko tässä kyse etä-äidistä vai -isästä, mutta oletin sitten näin. Sorry! No, pääasia että pointti tuli selväksi.

    En oikein ymmärtänyt missä asioissa voisit astua lähin varpaille? Hoitamalla lapsen asiota? Selvittämällä näitä kiusaamis tapauksia?

    Ja toi on kyllä hanurista, jos ei lapsen asioista kerro. Mielestäni lähivanhemalle pitäis saada jonkinlainen tidottamisvelvollisuus.

    Äänestä

  • sissi kirjoitti:

    Laitoin nyt sähköpostia asian tiimoilta opettajalle. Pelottaa vähän mitä siitä seuraa.

    Äänestä

Itse olin siinä tukijäsenenä monta vuotta.
Ekaks sen nimi oli muistaakseni koulukiusatut ry mutta kun kiusaamista paljastui myös aikuisilla työpaikoissaan niin nimikin muutettiin Kiusattujen Tuki ry:ksi.

Niillä on niin monen vuoden kokemus eriasteisista kiusaamistapauksista ja asiallista neuvontaa, sekä tietoja oikeista yhteyksistä, että suosittelen todella!
Täs on sulle linkki niiden puhelimeen ja kato nyt tuo toinenkin:

Kiusattujen Tuki ry
Auttava puhelin - tukea koulukiusatuille.
0800-974 74 (Ma-pe 12-16)
www.kiusattujentuki.fi

Vanhempainpuhelin
Kriisitilanteissa ja arkisissa asioissa.
06001-2277 (Ma-ke 9-12 ja 17-20, to-pe 9-12 ja 17-22, su 17-20.)
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Äänestä

sitten kunhan minustakin tulee etä-äiti, kuin jos jäisin väsähtäneeksi lähiäidiksi. Silloinhan sitä vasta jaksaakin taistella lapsensa puolesta.

Äänestä
  • ... vai v'''''lua? sitä ei aina ota tällä pastalla selvää. Mutta jos se oli kehu niin kiitos ja jos ei niin kannattaa kokeilla yrittää pärjätä tappeluhaluisen lähivanhemman kanssa. Sellaista se meillä on ollut näihin aikoihin asti. Valehtelua ja v'''''lua lapsen isältä.

    Ne etä-äidit jotka pääsee sopimuksin jakamaan vanhemmuutta ovat helpommassa asemassa kuin ne jotka tappelevat lapsen omimisesta.

    Ole siinä suoraviivainen ja energinen ja puolusta lasta kun et tiedä mitä siitä seuraa.

    Pallo on nyt heitetty ja katotaan mihin se vierii.

    Äänestä

Minun tyttöäni (asuu äitinsä luona) kiusattiin yläasteella poikien taholta. Otin selvää pahimmista huligaaneista ja ihan vanhanaikaisesti nostin ne yksi kerrallaan seinälle (vaati vähän vaivannäköä hoitaa homma niin että kukaan ei nähnyt) ja läpsin avokämmenellä poskille. Sanoin että jos kuulen kiusaamisen jatkuvan, seuraavan kerran käytän nyrkkiä. Ei siinä muuta tarvittu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Raijuli kirjoitti:

Mitä etä voi tehdä kun tapaajalasta kiusataan koulussa?

Ex kertoi tarinan joka oli sattunut jo ennen Joulua. Tyttö myös syksyllä kertoi minulle miten koulumatkalla poikajoukko yritti estää tyttöä kulkemasta ohi. Tyttöä on hakuttu kaverinsa kanssa lesboiksi. Ja pahin oli kun tyttö itkien talutti pyörää kotiin koska se oli syljetty täyteen rakaklimppejä. Koulusta oli tullut ensin lappu exälle jossa kerrottiin kiusaamisesta, ja sen jälkeen exä alkanut kuulemma seuraamaan tytön koulumatkaa aamuisin että tyttö uskaltaa mennä kouluun.

Ex oli tästä tuohtunut ja kertoi perustavansa keskustelutilaisuuden jonne tulee koko koulun väki kuulemaan. ( Varauksella tosin otan tämän tiedon kanssa koska hänellä on tapana ollut satuilla asioista).

Mutta tyttö jutteli asiasta hiihtolomallaan kanssani ja kertoi isän puuttuvan asiaan. Yritin lohduttaa ja olen lohduttanutkin ja tukenut lasta kertomaan opettajalle ja isälleen asioistaan koulussa. Ehkä tässä on myös syy huonoon koulumenestykseensä.

Miten etävanhempi voi auttaa lastaan joka tarvitsee kipeästi vanhempiaan tässä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu