200 parasta

Minä muitten mukana olen silloin tällöin hehkuttanut Istabulin ihanuutta. Nyt kaupunki on rankattu sijalle 10 kahden sadan kaupungin listalla. Kevät eli huhti-toukokuu on mukavaa aikaa ja samoin syys-lokakuu. Edes keskikesällä ei aina ole tuskaista koska kaupunki on kahden meren ja salmen ympäröimä.
Tutkikaa opaskirjoja ja lueskelkaa vanhoja viestejä, vinkkejä löytyy paljon. Suosittelen lämpimästi matkaa Istanbuliin, jonne nyt kohta pääsee suorallakin lennolla vain kolmessa tunnissa ja vartissa.
Helsinki muuten oli Pekingin jälkeen sijalla 64.
2673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen ollut 90-luvulla istanbulissa, ja se talvi aikaa kun olin viikon kaupunkilomalla siellä. kaupunki oli pakokaasun peitossa ja en oikein saanut koko kaupungista mitään selvää, liian iso kun on. ehkä olisi toinen juttu jos menisi kevät tai kesä aikaan lomailemaan, en tiedä. pysyttelen kuitenkin marmariksen puolella....))

Äänestä
  • Onhan se talvi tietysti kehnompaa aikaa ja toki vaikuttaa ilman laadussakin se missä päin olet ollut. Kaupunki on kuitenkin kahden meren välissä ja tuulet sen mukaisia, että ilma ei kauaan paikoillaan pysy.
    Istanbul on mielestäni parhaimmilaan keväällä ja syksyllä. Kaupunki on iso ja viikkossa siitä ei kovin hyvää kuvaa ehdi saada. Vaikka Marmariksessa aiotkin pysytellä, suosittelen harkitsemaan toisen viikon viettämistä Istanbulissa vaikkapa syys-lokakuun vaihteessa:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Istanbul 10. kirjoitti:

Minä muitten mukana olen silloin tällöin hehkuttanut Istabulin ihanuutta. Nyt kaupunki on rankattu sijalle 10 kahden sadan kaupungin listalla. Kevät eli huhti-toukokuu on mukavaa aikaa ja samoin syys-lokakuu. Edes keskikesällä ei aina ole tuskaista koska kaupunki on kahden meren ja salmen ympäröimä.
Tutkikaa opaskirjoja ja lueskelkaa vanhoja viestejä, vinkkejä löytyy paljon. Suosittelen lämpimästi matkaa Istanbuliin, jonne nyt kohta pääsee suorallakin lennolla vain kolmessa tunnissa ja vartissa.
Helsinki muuten oli Pekingin jälkeen sijalla 64.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu