Suomessamme.

tulenlieskat

Lottovoitto olla suomalainen. Syntyä kauniiseen maahan. Kuulua upeaan kansaan. Rehelliseen ja iloiseen. Suomalaiset ovat aina olleet hyviä työntekijöitä ja ovat yhä. Mutta...arvostus on muuttunut. Työt viedään muualle. Ihmisiä lomautetaan, tehtaat suljetaan. Onko suomesta tulossa takamaa. Miten suomalaiset pärjää kymmenen vuoden kuluttua tätä menoa. Mikä mahtaa olla ennuste. Rahako määrää,miten näin on käynyt. Paljon työtä pienellä palkalla, tai työt muualle. Missä todellinen syy?

12

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyn vaan

      mieleen viime kesäinen paperimiesten lakko?
      Oliskohan sillä vaikutuksia?
      Oliskohan kannattanut antaa periksi ulkoistamiselle?

      • ettei

        Kysytä mihin kuulut. Se koskea mitä alaa ilman lakkojakin. Johan on jo poistunut eri aloja.

      • Katleija

        Tuli toki tuo lakko mieleen. Ennen Euroa metsäteollisuuden kustannusten nousu korvattiin devalvaatiolla. Ei käy enää. Jouko Ahonen voi kuitenkin paksusti ja uhmaa riittää miehellä eikä varmaan tunnusta, että liitollansa olisi osaa eikä arpaa mihinkään. Paperin teko on kuitenkin Suomessa kallista esim.Saksaan verrattuna, muistamme.

      • Katleija kirjoitti:

        nyt vääristellä asioita vastoin parempaa tietoanne.
        Ei se lakko ollut vaan työsulku.
        Ellette eroa tiedä, olkaa hiljaa ja selvittäkää se ero ja sitten vasta jaelkaa milipiteitänne. Muuten nolaatte vain itsenne.

      • katleijaevk
        sitroen kirjoitti:

        nyt vääristellä asioita vastoin parempaa tietoanne.
        Ei se lakko ollut vaan työsulku.
        Ellette eroa tiedä, olkaa hiljaa ja selvittäkää se ero ja sitten vasta jaelkaa milipiteitänne. Muuten nolaatte vain itsenne.

        Kalliit tehtaitten alasajot muistaakseni pakottivat siihen työsulkuun.

      • reetta2
        katleijaevk kirjoitti:

        Kalliit tehtaitten alasajot muistaakseni pakottivat siihen työsulkuun.

        Olosuhteet ja suhdanteet muuttuvat kaiken aikaa maailmassa, jos aikoo olla mukana maailman markkinoilla on tehtävä ikäviäkin ratkaisuja.

        On selvää teollisuutta on vietävä sinne missä on pienemmät, materiaali-, valmistus-,kuljetus-ja ylläpito kustannukset. Onko järkeä rahdata Siperiasta, Kiinasta tai Brasiliasta saakka raaka aine jalostettavaksi Suomeen, ei ne sieltä ilmaiseksi tule samaten kun valmis tuote tilaaja maihin.

        Tällä välillä palaa rahaa ja paljon, osakkeen omistajat haluavat sijoituksilleen katetta, ei ne Ameriikan kukkahattutädit ole hyväntekeväisyys tätejä.Mitä sitten tapahtuisi jos suurin osa osakkeen omistajista ottaisivat osakkeensa ulos kannattamattomasta firmasta? Toivottavasti näin ei tapahdu.

        Yhteiskunta rakenne muuttuu ja on muututtava, muuttuvan maailmantilanteen mukana. Kuka sitä globalisaatiota vaahdottikaan joku aika sitten?
        Asia vain on näin ja ikävä kyllä, yleinen etu menee yksilön edun edelle

      • reetta2 kirjoitti:

        Paperitehtaan irtisanomiset vaikuttavat pienen kaupungin elämään tavalla, jota en edes osaa kuin arvailla. Kuusankoski on pieni, n. 20 000 asukkaan "paperikaupunki". Kerralla jää n.1000 ihmistä työttömäksi. Mitä se vaikuttaa yksityisen ihmisen ja koko kaupungin elämään?

      • tietty väärinkin,
        katleijaevk kirjoitti:

        Kalliit tehtaitten alasajot muistaakseni pakottivat siihen työsulkuun.

        mutta kyllä ne lakkkoilemalla aloitti ja siitä sitten tuli se työsulku.

      • Ihanainen

        Paperimiehet ovat pelinappuloita näissä pippaloissa mitä pörssiyhtiöiden omistajat pelaa. Heidän lakkoilu ei merkitse mitään, vaan se missä on orjatyövoimaa, lähes palkatta työtätekeviä ihmisiä. Sinne menee isoraha ja paisuu vielä isommaksi.

        Meidän ikäiset voi nähdä vasta pieniä palopesäkkeitä syttyvän tämän toiminnan tuloksena, esm. kiinalaiset alkavat huomata mikä on homman nimi ja levottomuudet alkavat. Olisi mielenkiintoista nähdä tappaako "keltainen vaara" pörssiyhtiöiden synnyttämän kvarttaalikapitalismin.

        Meitä suomalaisia on niin pieni porukka tällä pallolla ja meillä on jalkojemme alla maata mistä ottaa elantomme tiukan paikan tullen.
        Elintasomme voi laskea huimastikin, mutta leipä ei lopu jos tänne ei tule isoja kansanvaelluksia.
        Olemme sitkeä kansa, joka on aikojen saatossa säilynyt hengissä, vaikka hallitsijat ovat vaihtuneet.
        Näin minä uskon historiaamme nojaten.

    • sehän on nähty.
      Ahneus on saanut mittavan otteen, voittoa ja voittoa, optioita jaetaan, mistä ne kerätään.
      Jos työntekijät yrittävät pitää puoliaan, työpaikat siirretään ulkomaille ja työntekijät kyykytetään.
      Työmies on palkkansa ansainnut, joka työssä.

      • raasu

        rikas on palkkansa ansainnut on ihanaa maksaa veroja tietää tekevänsä jotain köyhien hyväksi

    • Suvi2

      tää Suomi on sit kymmene vuoje pääst EU:laiste sussii ja muihe petoloihe valtakunta. Eihä tääl ihmiset voi ellää.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      96
      2159
    2. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      129
      1398
    3. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1360
    4. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      29
      1308
    5. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      68
      1223
    6. Introverttinä osastolla

      Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s
      337
      1038
    7. Toivotko, että

      hän tulisi juttelemaan sinulle, vai lähestytkö mieluummin itse?
      Ikävä
      89
      965
    8. Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?

      Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?
      Ikävä
      56
      914
    9. 122
      787
    10. VIELÄKIN NAURATTAA

      Seurustelua haluais. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      786
    Aihe