Sattuu... kohtuullisen pitkän elämänkokemuksen jälkeen jo, kerta toisensa jälkeen ihastua mahdottomaan, lukea niin pitkään merkkejä vastakaiusta, jota lopulta ei ollutkaan kuin omassa mielikuvituksessa, odottaa hänen tapaamistaan, kuunnella kerta toisensa jälkeen ihastusta miestä kohtaan. Laskeutua maan tasolle, noustakseni jälleen ja pettyäkseni taas. Miksi tapaan vain heteroita?
Miksi aina ja aina
Non-straight
71898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pus .!!!, kulta ymmärrän sua!!!!
Siis samassa veneessä ollaan. Antaa ymmärtää jne... Kyllä ihmisluonto on outo, kun sattuu rakastumaan vain vääriin tyyppeihin. Voisiko joku vaihtaa hieman järkeä tunteeseen?
On tuo ongelma, nimimerkillä "kokemusta". Sitten vain päätin olla tapaamatta heteroita! Siis näkeehän niitä - koulussa, kirjakaupassa, kaikkialla.. Mutta ei anna itsensä mennä retkuun, ei sitä mene ellei anna itselleen lupaa unelmoida. Mulla on puol vuotta menny kerran elämästä hukkaan kun ihastuin pomooni!;) Siis reippahasti sinne missä lesboja luuraa. Vaihtoehdot on vaan surkean kapeat, netti ja bileet.. Lesbokahvila ois kiva? Perustetaan!
näin toimitaan kun kyllästyy rakastumaan heteroihin. Se juju on siinä että elämäntapaa pitää muuttaa jos kokoaika on ongelmissa. Tai sitten tietty voi olla piilohetero, ja haluaa hengaa siksi heteroiden kanssa jotta olisi muka normaali.
Vaihtoehdot on aina pienet, joka asiassa, mutta pienetkin on paremmat kuin ei lainkaan.
Jep. Näin kai se on. Kaiken lisäksi on viime päivinä tullut tajuttua, miten turhaan elättelin jonkinlaisia toiveita ja olin löytävinäni merkkejä vastakaiusta monen vuoden ajan. Tajusin, että olen tainnut itse kuvitella kaiken ihastuksissa, tulkinnut toisen ystävällisyyden ja vitsiniekkailun joksikin mitä se ei ollut. Tulipahan käytettyä muutama vuosi turhaan uneksimiseen :/
perustetaan ihan oma kahvila meille, jotka olemme ihastuneet nyt/aiemmin heteronaisiin ja kuvittelemme asiassa olevan jotain muutakin?
Mua ahdistaa se 1) miten paljon ihmiselämää tähän kaikkeen kuluukaan 2) miksi en ikinä opi tajuamaan eroa.
Siinä ois kaiketi oppimisen paikka kollektiivisesti.
Yhdyn täysin tuohon edelliseen kirjoitukseen. Ja tänään näin ihastukseni varmaan viimeisen kerran enää koskaan. Eli elämä jatkuu. Pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä ja unohtaa tuollaiset toivottomat ihastukset.