Noustuani kukkulalle, istahdin kukkakimpun ja suuren kiven eteen.Tuuli leikki hiuksillani.Kostea ruoho tuntui kylmältä paljaiden jalkojeni alla.Katselin taivaalle ja sen jälkeen kiveen jossa luki;
"Anna tuulten kuljettaa,
ohjata,löytää uusi
sateenkaaresi,aarteesi.
Lepää rauhassa."
Tuijotin sitä kuin lumottua.
"Ikävöin sinua.Kerrothan äidille terveisiä.Kerro että rakastan häntä.Ja on minulla sinullekkin kerrottavaa.Tänään,syntymäpäivänäni, pääsen vihdoin isän kanssa kylään ja näen valkoisen hiekkarannan."
"Nuura!Kiirehdi!Nyt on aika lähteä!"Isä huusi aasi lastattuna vierellään.
Laskin kiven päälle tummanpunaisen ruusun ja juoksin isän perään.
Aikamme käveltyämme ja auringon jo laskiessa maisema alkoi muuttua tasaisemmaksi ja jokapuolella näkyi suuria palmuja.
"Luulenpa, että on aika leiriytyä.Aamulla jatkamme matkaa aamun koitteessa ja jos jatkamme samaa vauhtia, olemme perillä jo huomenillalla."
Isä sanoi hymyillen ja ryhtyi purkamaan makuualustoja aasin selästä.
Siinä sitten makasimme.Isä kuorsasi jo sikeästi, mutta jostakin syystä en saanut unta.Jännistystä kai.Katselin taivaalle ja haaveilin kaikesta.Tuijotellessani tähtiä silmäluomeni alkoivat tuntua raskailta.Nukahdin.
Oli kauhean pimeää.Yritin aukaista silmiäni,mutta ne eivät auenneet.Sitten yhtäkkiä jokin tarttui minua kädestä.Kiljaisin ja iskin sitä nyrkillä niin lujaa kun sirosta kädestäni suinkin pystyin.
"Aih!Hyvää huomenta vain sinullekkin nuppuseni."
"Oi!Sinäkö se olitkin..ei kai sattunut kovin pahasti?"Sanoin purskahtaessani nauruun."Luulin että se oli jokin..jokin..kuhea!"Virnistin.
Isä nauroi myös."No,nouseppas nyt ylös ja syö jotain.Olen pakannut jo."hän sanoi hieroan hieman arastavaa leukaansa.
Kaivoin yhdestä repusta sämpylän, jonka olin leiponut meille mukaan.Napostelin sen hyvällä ruokahalulla ja jatkoimme matkaa.
Päivän kuluessa alkoi pieniä mökkejä ilmestyä maisemaan ja pian jo kuljimme suuren kylän läpi kohti rantaa.Kylässä oli paljon hälinää, toreilla kauppiaat huutelivat tarjouksiaan ja tuotteitaan.Se oli hienoa!
Taivas alkoi jo tummua ja oli jo hämärää kun saavuimme pienelle majatalolle.
"Roberto!"Isä huusi iloisesti ja tiskin takaa kurkisti pulskan mallinen mies jolla oli kukallinen t-paita ja farkkushortsit.
"Oooh!ANTONIO!"Pulska mies huudahti, lyllersi isän luo ja rutisti tätä todella voimaa säästämättä.
Katselin vähän kumman näköisenä heitä ja isän huomattuaan ilmeeni hän esitteli meidät toisillemme.
"Roberto.Tässä on rakas tyttäreni, josta olen niin kovasti puhunut.Nuura,Roberto,Roberto,Nuura."Isä sanoi ja näytti hyvin ylpeältä,"Olemme Roberton kanssa olleet ystäviä iät ja ajat.Ihan pikku natiaisista saakka.Saamme yöpyä täällä ilmaiseksi."
Iso mies nimeltä Roberto lyllersi eteeni, väänsi naamalleen todella huvittavan näköisen, suuren hymyn ja herrasmiesmaisesti suuteli kättäni,"Oletpa kovin äitisi näköinen, mutta ihan selvästi sinulla on isäsi silmät!Ja kauniit ovatkin."Hän hörähti nauraen ja vinkkasi silmää.
Vedin vaivautuneena käteni varovasti pois ja hymyilin.
"Kuule isä.."aloitin,"mitäs jos menisin tässä ihastelemaan rantaa?"Sanoin ja katsoin häntä toivekkaana.
"Tottahan toki nuppuseni.Mene vain.Sitähän sinä ole jo kauan odottanut.Minä puolestani olen niin uupunut matkasta, että otan mielelläni pedin vastaan."
"Kiitos!"Hihkaisin, halasin isää, niiasin nopeasti Robertolle ja juoksin rantaan.
Se oli kuin paratiisi.Sanatkaan eivät riitä kuvaamaan sitä kauneutta.Hiekka kutitti pehmeästi varpaitteni välissä ja se todellakin hohti valkoisena yön pimeydessä tähtien rinnalla.Vesi oli kirkasta ja tyyntä.Kahlasin veteen päälläni hentoinen riepu vyötärölläni ja yli lyhyeksi käynyt hihaton kangaspaita.
Kahlasin syvemmälle ja syvemmälle.Ja kun kosketin vettä, alua jossa käteni oli, hohti kuulasta valoa.Pisarat juoksivat kilpaa vartalollani kuin pienet valkoiset helmet."Ihmeellistä!"Huokaisin itselleni.
"Eikö olekkin!"Takaani kuului lempeä ääni."Se on joka yö yhtä kaunis ja joka yö olen sitä ihaillut ihan pienestä asti, enkä ole koskaan nähnyt mitään yhtä kaunista.Ennen kuin nyt."
Käännähdin ympäri yllättyneenä ja näin nuoren pojan.Ei paljoakaan vanhempi kuin minä.Heti sillä silmäyksellä aloin nopeasti vertailemaan tämän ulkonäköä.Ruskeat, suuret silmät..vangitsevat.Tummanruskeat lyhyehköt hiukset, otsalle eksyy muutama luonnonkiharaan taipuvaa suortuvaa..upeat.Poika oli ilman paitaa, joten tottakai silmäni eksyivät sillekkin osastolle.
Suuni levisi pieneen hymyyn..ihan hyvä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Tässä olis tämä..jatkan taas jahka kokeitten lukemisesta kerkiän.
Edelleen saa kommentteja kirjotella!Ja kiitos niille edellisille jotka kirjoittivat!
Mitä mieltä tästä olitte..olikohan vähän parempi kuin ensimmäinen osa..?(mun mielestä on! :)
"Anna tuulten kuljettaa,
ohjata,löytää uusi
sateenkaaresi,aarteesi.
Lepää rauhassa."
Tuijotin sitä kuin lumottua.
"Ikävöin sinua.Kerrothan äidille terveisiä.Kerro että rakastan häntä.Ja on minulla sinullekkin kerrottavaa.Tänään,syntymäpäivänäni, pääsen vihdoin isän kanssa kylään ja näen valkoisen hiekkarannan."
"Nuura!Kiirehdi!Nyt on aika lähteä!"Isä huusi aasi lastattuna vierellään.
Laskin kiven päälle tummanpunaisen ruusun ja juoksin isän perään.
Aikamme käveltyämme ja auringon jo laskiessa maisema alkoi muuttua tasaisemmaksi ja jokapuolella näkyi suuria palmuja.
"Luulenpa, että on aika leiriytyä.Aamulla jatkamme matkaa aamun koitteessa ja jos jatkamme samaa vauhtia, olemme perillä jo huomenillalla."
Isä sanoi hymyillen ja ryhtyi purkamaan makuualustoja aasin selästä.
Siinä sitten makasimme.Isä kuorsasi jo sikeästi, mutta jostakin syystä en saanut unta.Jännistystä kai.Katselin taivaalle ja haaveilin kaikesta.Tuijotellessani tähtiä silmäluomeni alkoivat tuntua raskailta.Nukahdin.
Oli kauhean pimeää.Yritin aukaista silmiäni,mutta ne eivät auenneet.Sitten yhtäkkiä jokin tarttui minua kädestä.Kiljaisin ja iskin sitä nyrkillä niin lujaa kun sirosta kädestäni suinkin pystyin.
"Aih!Hyvää huomenta vain sinullekkin nuppuseni."
"Oi!Sinäkö se olitkin..ei kai sattunut kovin pahasti?"Sanoin purskahtaessani nauruun."Luulin että se oli jokin..jokin..kuhea!"Virnistin.
Isä nauroi myös."No,nouseppas nyt ylös ja syö jotain.Olen pakannut jo."hän sanoi hieroan hieman arastavaa leukaansa.
Kaivoin yhdestä repusta sämpylän, jonka olin leiponut meille mukaan.Napostelin sen hyvällä ruokahalulla ja jatkoimme matkaa.
Päivän kuluessa alkoi pieniä mökkejä ilmestyä maisemaan ja pian jo kuljimme suuren kylän läpi kohti rantaa.Kylässä oli paljon hälinää, toreilla kauppiaat huutelivat tarjouksiaan ja tuotteitaan.Se oli hienoa!
Taivas alkoi jo tummua ja oli jo hämärää kun saavuimme pienelle majatalolle.
"Roberto!"Isä huusi iloisesti ja tiskin takaa kurkisti pulskan mallinen mies jolla oli kukallinen t-paita ja farkkushortsit.
"Oooh!ANTONIO!"Pulska mies huudahti, lyllersi isän luo ja rutisti tätä todella voimaa säästämättä.
Katselin vähän kumman näköisenä heitä ja isän huomattuaan ilmeeni hän esitteli meidät toisillemme.
"Roberto.Tässä on rakas tyttäreni, josta olen niin kovasti puhunut.Nuura,Roberto,Roberto,Nuura."Isä sanoi ja näytti hyvin ylpeältä,"Olemme Roberton kanssa olleet ystäviä iät ja ajat.Ihan pikku natiaisista saakka.Saamme yöpyä täällä ilmaiseksi."
Iso mies nimeltä Roberto lyllersi eteeni, väänsi naamalleen todella huvittavan näköisen, suuren hymyn ja herrasmiesmaisesti suuteli kättäni,"Oletpa kovin äitisi näköinen, mutta ihan selvästi sinulla on isäsi silmät!Ja kauniit ovatkin."Hän hörähti nauraen ja vinkkasi silmää.
Vedin vaivautuneena käteni varovasti pois ja hymyilin.
"Kuule isä.."aloitin,"mitäs jos menisin tässä ihastelemaan rantaa?"Sanoin ja katsoin häntä toivekkaana.
"Tottahan toki nuppuseni.Mene vain.Sitähän sinä ole jo kauan odottanut.Minä puolestani olen niin uupunut matkasta, että otan mielelläni pedin vastaan."
"Kiitos!"Hihkaisin, halasin isää, niiasin nopeasti Robertolle ja juoksin rantaan.
Se oli kuin paratiisi.Sanatkaan eivät riitä kuvaamaan sitä kauneutta.Hiekka kutitti pehmeästi varpaitteni välissä ja se todellakin hohti valkoisena yön pimeydessä tähtien rinnalla.Vesi oli kirkasta ja tyyntä.Kahlasin veteen päälläni hentoinen riepu vyötärölläni ja yli lyhyeksi käynyt hihaton kangaspaita.
Kahlasin syvemmälle ja syvemmälle.Ja kun kosketin vettä, alua jossa käteni oli, hohti kuulasta valoa.Pisarat juoksivat kilpaa vartalollani kuin pienet valkoiset helmet."Ihmeellistä!"Huokaisin itselleni.
"Eikö olekkin!"Takaani kuului lempeä ääni."Se on joka yö yhtä kaunis ja joka yö olen sitä ihaillut ihan pienestä asti, enkä ole koskaan nähnyt mitään yhtä kaunista.Ennen kuin nyt."
Käännähdin ympäri yllättyneenä ja näin nuoren pojan.Ei paljoakaan vanhempi kuin minä.Heti sillä silmäyksellä aloin nopeasti vertailemaan tämän ulkonäköä.Ruskeat, suuret silmät..vangitsevat.Tummanruskeat lyhyehköt hiukset, otsalle eksyy muutama luonnonkiharaan taipuvaa suortuvaa..upeat.Poika oli ilman paitaa, joten tottakai silmäni eksyivät sillekkin osastolle.
Suuni levisi pieneen hymyyn..ihan hyvä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Tässä olis tämä..jatkan taas jahka kokeitten lukemisesta kerkiän.
Edelleen saa kommentteja kirjotella!Ja kiitos niille edellisille jotka kirjoittivat!
Mitä mieltä tästä olitte..olikohan vähän parempi kuin ensimmäinen osa..?(mun mielestä on! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
hienoa!! upea tarina :) mun mielestä paljonki parempi ku aikasempi! mutta miinuksia tulee tosta lopusta... tuo pojan ulkonäön kuvaus ei oikein sovi muuhun tarinaan.. olisi ehkä pitänyt kuvailla poikaa "kauniimmin" (herkemmin)
-enemmän fantasiamaisesti..
mutta muuten kaikin puolin hyvä tarina!! jatka ihmeessä pian!! =)
saanko muuten kysyä kuinka vanha oot..?
//Gabriel
Niin tässä lukiessani kertaalleen tätä..taidat olla oikeassa.No mutta osaanpahan jatkossa varautua. ;)
Olen 14 v. :) Kuinka niin?
Mutta!Toivottavasti pidät jatkostakin...
Olisiko jotain ehdotuksia nimeksi?
ei uskois että olet vasta 14v. noin nuori ja kirjoitat erittäin hyvin! mä ainaki tykkään noista tarinoista :)
en mä itekään oo kovin vanha... oon vasta 15v poika... mut kumminkin harvat 14vuotiaat tytöt kirjottavat noin hienosti =)
meinaatko että nimi sille jatkolle vai kokonaan uudelle tarinalle?
pieni vinkki ton edellisen tarinan jatkoa varten.. elä laita tyttöä rakastumaan poikaan lopullisesti.. vaan esim. jotain että tyttö rakastuu poikaan ensin, mutta suuttuu/loukkaantuu jostain eikä halua nähä poikaa enää..tms. :) ja sit lopulta tapahtuu jotain....---
toi oli vaan ehdotus että jotenkin noin mutta kirjoita ihmeessä niinkuin itse haluat.... =)
hyvät jatkot ja onnea jatko-osaa varten.... nähään!!! :)
//Gabriel
Ei yhtään hassumpi! En vain oikein ymmärtänyt tarinan luonnetta; oliko se fantasiaa vai tosielämää, vai noiden sekoitusta. Tämä jäi vain vaivaamaan mieltäni.
Jos saan antaa vinkin, niin pyri kirjoittamaan vielä hiotummin ja korjaa parit kielelliset jutut, -vaikka korjattavaa onkin erittäin vähän- niin tekstiä on paljon mukavampaa lukea. Se tuo uskottavuutta ja antaa lukijan keskittyä itse aiheeseen eikä muotoseikkojen vahtaamiseen. (Esim. "olekkin" kirjoitetaan "olekin".)
Mutta aiheesi on kiinnostava. Ja erottuva. Minä pidin noista hienoista kuvailuista yhdistettynä muuhun tarinankerrontaan. Tarkoitan, että sanoja on riittänyt muuhunkin kuin vain yksiviivaiseen kirjoittamiseen. Ja tuo toisen osan lopetuslause oli hyvä. Miten stoori jatkuu? Kirjoita jatkoa!