Paha mieli

Muistelinpa tuossa näin yötuurin ratoksi kun oman koiranpennun aikanaan kotiin sain ja sitä sitten ensimmäisen kerran rokottamaan lähdin! Olin ihan innoissani suloisesta kääpiökoiran pennustani, mutta vastaan otto muiden koiran omistajien taholta oli aika tyly! Naureskeltiin tyyliin että tuo nyt ei ole koira eikä mikään, samalla kun oman hihnan päässä 50 kilonen koira räyhäsi ja yritti kiskoa olkapään sijoiltaan! Tuntui että se joidenkin mielestä oli ns. ylpeyden aihe kuinka voimakas ja hankala oma koira on! Aika outoa kyllä sellaisesta ylpeillä... Ajattelin siinä sitten että siinäkös riehutte, minun koira ainakin sievästi sylissä istuu! Jos tästä nyt jotain pointtia yrittää hakea tästä kirjoituksesta niin se olisi vaikka tämä: Itse tykkään kaikenlaisista koirista, ja olen myös isosta haaveillut. Kuinka moni tunnustaa olevansa ehdottomasti pienten taikka isojen ystävä?
261309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Samanlaiset tyypit ovat ylpeitä ylinopeussakoistaankin. Sinä varmaan osaat kasvattaa koirastasi kiltin, tuo ison riehujan omistaja ei ehkä ole osannut. Itselläni on sellainen n. 20-kiloinen rauhallinen ja kiltti sakemannin ja pystykorvan risteytys. Odottelemme jo suunnistuskauden alkua:)

Äänestä

on se vastapuoli mitä taas pienten rotujen ihmiset ajattelevat isojen koirien omistajista:
"Naureskeltiin tyyliin että tuo nyt ei ole koira eikä mikään, samalla kun oman hihnan päässä 50 kilonen koira räyhäsi ja yritti kiskoa olkapään sijoiltaan!"
Eli yleistystä ja moitetta itseltäsi toiseen suuntaan,sinun koiraa naurettiin pikkupiskiksi ja itse pidät isoja koiria hallitsemattomina tappajina suurinpiirtein.
Jos haluaa itse kunnioitusta niin kyllä se lähtee omasta itsestä myös,minä en väheksy esim uman griffoneita mutta itse omistan ja olen omistanut monia jättejä,mielestäni kyse ei ole koosta vaan opetuksesta ja siitä mitä sammakoita omasta suustaan päästää.
Joten palataan asiaan kun todella pidät kaikenlaisista koirista kuten sanoit.

Äänestä

saa kuvaa,että olet kaikkien koirien ystävä,vaan asenteellinen riidanhaastaja...sinun koirasi niin sievästi sylissä,isot koirat ympärillä räyhäämässä...niin kauniisti aloitettu,että...

Minä olen saksanpaimenkoira ihminen,niin kauan kun noin aktiivinen koira sopii(ikä tuo rajotuksia),mutta ei se tarkoita että muita rotuja tai koiria harrastajineen ei kunnioiteta tai ne leimataan tiettyyn muottiin.

Ja koko ajan tässä katsellaan ja tutustutaan johonkin pikkurotuun,jotta sitten vanhuudenpäivillä olisi joku pienempi "sakemanni" tuossa odottamassa omistajan aktiviteettia(tuo toinen tuijotta "lähdetään jäälle"-tuijotusta).

Kun asetat aloituksen noin asenteellisesti,et saa kuin riitaa aikaiseksi,vai sekö sinulla on tarkoituskin?!

Äänestä
  • on kokenut, että hänen pieneen koiraansa suhtaudutaan halveksivasti, vähintäinkin vähättelevästi, niin eikös tuo ole aivan luonnollinen reaktio, että sitten arvostelee niitä muita (varsinkin jos ovat olleet huonosti käyttäytyviä), tarvitsematta silti olla mikään riidankylväjä.

    Mitä enemmän näitä lukee niin sitä vähemmän tarvii ihmetellä, että täällä sitä riitaa syntyy mitä pienimmistäkin asioista.

    Äänestä

  • realist56 kirjoitti:

    on kokenut, että hänen pieneen koiraansa suhtaudutaan halveksivasti, vähintäinkin vähättelevästi, niin eikös tuo ole aivan luonnollinen reaktio, että sitten arvostelee niitä muita (varsinkin jos ovat olleet huonosti käyttäytyviä), tarvitsematta silti olla mikään riidankylväjä.

    Mitä enemmän näitä lukee niin sitä vähemmän tarvii ihmetellä, että täällä sitä riitaa syntyy mitä pienimmistäkin asioista.

    Kyllä kirjoitus oli asenteellinen ja siihen sillä tavoin myös suhtaudutaan.

    Minun koiriani on hätyytelleet ainostaan pienet koirat,ne fifit ja puudelit,ja sitten ihmiset susikoira nimityksillä,mutta mieleeni ei tule tulla tänne näistä tapauksista kertomaan,koska tiedän,että niin ei toimi kaikki koirat omistajineen,vain pieni ryhmä,osaamattomia ja tietämättömiä koiraomistajia,todellisista harrastajista ei tässä kohtaa puhuta.

    Herää kysymys mitä ihminen tekee isojenkoirien keskellä oma nuudeli sylissä,leikkiinkö menossa vai mitä?

    Äänestä

  • bodivan kirjoitti:

    eli omalta asenteellisuudeltasi et huomannut missä sitä oltiin nuudelit sylissä, taidettin olla eläinlääkärin odotushuoneessa sitä rokotusta odottamassa. Ei liene kovin väärin, jos siellä istuu pikkukoira sylissä.

    realist,toiset eivät yksinkertaisesti tajua että sitä saa mitä tilaa...

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    realist,toiset eivät yksinkertaisesti tajua että sitä saa mitä tilaa...

    haukku24:kin???????

    hyökki ja hillu ja niiden omistajat naureskeli pikkukoiran kokoa ja sitä ääneen arvostelivat?Uskokoon ken haluaa....

    Äänestä

  • bodivan kirjoitti:

    hyökki ja hillu ja niiden omistajat naureskeli pikkukoiran kokoa ja sitä ääneen arvostelivat?Uskokoon ken haluaa....

    kyllä niitä ivaajiakin on, jotka eivät anna mitään arvoa joillekkin tietynlaisille koirille. Niitä on ihan ominkin korvin kuultu kun on arvosteltu puistosta pois lähtenyttä. Harvempi kai nyt kuitenkaan päin naamaa ilkkuu.

    Äänestä

  • oli sitten kamalaa riidan haastamista! Ehkä siinä yötuurissa väsyneellä päällä en osannut ottaa jokaisen herkkiä tunteita huomioon, mutta miten ehdotat että olisin tilannetta kuvannut kun asia oli noin? Eikö ole lupaa tuntea negatiivisia tunteita yhtä kahta koiraa ja omistajaa kohtaan, jotka on itse sen käytöksellään aiheuttaneet? Vai onko se jos tunnustautuu koirien ystäväksi niin pyhä asia ettei sitä pidä loukkaaman millään? Kaikkiko ne sinun mielestä on ihania ja kivoja, käyttäytymisestä riippumatta? Ja tokihan omistajan asenne toisiin ratkaisee paljon, samoin kuin esim. lasten vanhempien asenne, itse en ainakaan väitä että tykkään esim. kaikista lapsista, on ne niin suloisia... Kaikista ei voi tykätä, on tekopyhää väittää muuta. Mutta kun toisia avoimesti halveksii ilman syytä...

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    realist,toiset eivät yksinkertaisesti tajua että sitä saa mitä tilaa...

    Kauniiksi lopuksi, yritän muistaa tästä lähtien että ihmiset lukevat näitä kirjoituksia kuin piru raamattua... Että varon kyllä tästä lähtien sanojani täällä leppoisalla koiramaiset pulinat palstalla! Että tavat on nyt parannettu, olen yhtähyvä koiraihminen kuin te muutkin (heh) vai olenko? Harva siihen taitaa pystyä.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    Näytä pitkää nenää ja anna mennä niinko ennenki, pilkunnussinta on yllättävän yleistä täällä..ja jos haluaa asioiden menevän täysin oikein perille niin täytyy pohtia tarkkaan mitä kirjoittaa.. Tai sitten ei, enhän minäkään pahemmin pohdi, kirjoitan vaan.. ja toivon että edes osa ymmärtää ;)

    Äänestä

  • realist56 kirjoitti:

    kyllä niitä ivaajiakin on, jotka eivät anna mitään arvoa joillekkin tietynlaisille koirille. Niitä on ihan ominkin korvin kuultu kun on arvosteltu puistosta pois lähtenyttä. Harvempi kai nyt kuitenkaan päin naamaa ilkkuu.

    olemaan,mutta se että itse aloittaa kirjoituksen provosoivasti ja asenteellisesti ei ainakaan asiaa auta.Ja nämä "rotukiihkoilijat",olkoon sitten isojen tai pienien fanaatikkoja ovat kuitenkin pienenä vähemmistönä.Kyse on ihmisistä ja heidän näkemyksestään ja mielipiteistään,ja he ovat siihen oikeutettuja,mutta se yleistäminen asioissa minusta on se kieletty pointti.

    eihän Marttakerhon kokouksessakaan ole kivaa jos kaikki on paikalla,ei ole mitään juteltavaa;)!Kyllä mielestäni tuollaiset jutut on laitettava mappiin Ö,ja unohdettava,vai vaikuttako ne puheet jotenkin esim.sinun rotu valintaasi tai elämään yleensäkkään,tuskimpa.Miksi siis puhua kaikista esim.isojen koirien omistajista tai yrittää sitä omaa pahaamieltä helpottaa netissä saamallaan tuella tai vastakkain asettelulla.Se on mielestäni lapsellista ja täysin turhaa.

    Äänestä

Mulla on kaksi seropia, ja saa aina kuulla sekarotuisista piskeistä xD Mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee, kun itse koirastaan pitää.. Älä välitä, koirasi on sinulle maailman paras koira, eikä sen muille tarvitse ollakkaan.

Nätisti syliin käpertyvä pieni kiltti hauva vs.hihnan päässä rimpuileva leukojaan louskuttava peto.. Sen pikkuisen minä valitsisin :)

Äänestä
  • Nätisti syliin käpertyvä pieni kiltti hauva vs.hihnan päässä rimpuileva leukojaan louskuttava peto.. Sen pikkuisen minä valitsisin :)
    useimmiten kuitenkin niistä keskikokoisista ja isoista löytyy ne koulutetut,useimmat kun harrastavat juuri niiden kanssa joten tuommoiset kouluttamaton peto jututkin on aika rankkaa yleistystä ja kuten sanottu,kunnioittamalla muita saa kunnioitusta itsekkin.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    Nätisti syliin käpertyvä pieni kiltti hauva vs.hihnan päässä rimpuileva leukojaan louskuttava peto.. Sen pikkuisen minä valitsisin :)
    useimmiten kuitenkin niistä keskikokoisista ja isoista löytyy ne koulutetut,useimmat kun harrastavat juuri niiden kanssa joten tuommoiset kouluttamaton peto jututkin on aika rankkaa yleistystä ja kuten sanottu,kunnioittamalla muita saa kunnioitusta itsekkin.

    en minä yleistänyt vaan puhuin nimenomaan näistä kahdesta, siis tuosta aloittajan tilanteesta... Huhhuh..

    Äänestä

  • umalehtinen sinulla kaksi seroppia??????

    Äänestä

eläinlääkärissä räyhäävä schäferi ja sen omistaja sitten turhautuneena koiraansa sanoi hauskasti "helppohan sun kun ei sun tartte koiraasi kouluttaa"..oma kettis istui kauniisti odottamassa vuoroa ja kyllä minä olin kouluttanut koiraani pienestä asti..tokoillen. ;)
Kyllä pieniäkin koulutetaan..:)

Äänestä
  • Tuollaisista lausahduksista paistaa kyllä niin monesti läpi se että on tullut otettua omiin taitoihin verrattuna vähän liian iso ja vaikea koira! Eikä huomata sitten tietenkään sitäkään että toiset ovat voineet tehdä töitä koiran kanssa, pienen taikka ison...

    Äänestä

mutta väitän pitäväni kaikenkokoisista ja näköisistä koirista :) Vaikka itelleni en esimerkiksi bokseria taikka mopsia ottaisi niin on ne silti valtavan suloisia molemmat!

Äänestä
  • Eläinlääkärissä todella sattuu,kun odottaa vuoroaan.Viimeksi olin naapurin kanssa,jolla myös pienikoira.Siinä yritin jutella ,koiraa mittaavan rouvan kanssa,ainut kannanotto oli, kuin paljon hänen koira painaa,paljon..Naapurini sanojen mukaan ,ei kai nähnyt näin pieniä.Jos vaikka kuitenkin olisi kohtelias,olipa koira kenen vaan.Varmasti tuntemattomillakin ihan kivoja koiria.

    Äänestä

Isoista koirista tykkään siksi, etten yksinkertaisesti ole kovin hyvä käsittelemään pienempiä koiria. Tosin olen umpirakastunut mäyräkoiriin ja kääpiöpinsereihin.. 8)

Tykkään kulkea ulkona iltamyöhään, ja silloin on luonnollisesti parempi olla hieman suojeluviettinen koira mukana, varsinkin täällä päin. Pidän monensorttisista koirista. Edellisten lisäksi bullterriereistä, noutajista ja tietenkin dobermanneista. Ja jos olisi resulsseja, niin komondorin hankkisin kyllä.

Äänestä
  • Itseäni ärsytti suunnattomasti lihavan puoleisen, kaljuuntavan keski-ikäisen miehen kommentit työkaverini noutajasta. Tapahtumapaikkana toimii siis eläinkauppa ja mies katseli kaulapantoja. Mies otti suurimman niitillisen puolikuristavan pannan, joka hyllyssä killui ja totesi (ja panta oli siis ISO), että tämäkin panta oli ihan liian pieni hänen koiralleen, kun se on niiiiin iso. Mies mutisi pojalleen jotain rotista ja ulos lähtiessään vielä totesi, ettei tuollaiset koirat kelpaa kuin ovimatoiksi tarkottaen työkaverini noutajaa... Hohhoijaa, jotkut sitten tosiaan ottaa koiria pippelin jatkoiksi. Itse pidän isoista koirista, mutten kuitenkaan ottaisi esimerkiksi leonbergiä, jollaisen isosiskoni omistaa. Rotu olisi jo liian iso..

    Äänestä

Painaako vieläkin mieltäsi noin pahasti, nyt käänny heti aamulla tohtorin puoleen, ei tuo ole enää normaalia. Aikaa on ollut jo tarpeeksi unohtaa paha mielesi. Ja normaali, terve ihminen sen olisikin jo unohtanut eikä nostaisi viestiään aina vaan uudelleen tyrkylle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettynyt kirjoitti:

Muistelinpa tuossa näin yötuurin ratoksi kun oman koiranpennun aikanaan kotiin sain ja sitä sitten ensimmäisen kerran rokottamaan lähdin! Olin ihan innoissani suloisesta kääpiökoiran pennustani, mutta vastaan otto muiden koiran omistajien taholta oli aika tyly! Naureskeltiin tyyliin että tuo nyt ei ole koira eikä mikään, samalla kun oman hihnan päässä 50 kilonen koira räyhäsi ja yritti kiskoa olkapään sijoiltaan! Tuntui että se joidenkin mielestä oli ns. ylpeyden aihe kuinka voimakas ja hankala oma koira on! Aika outoa kyllä sellaisesta ylpeillä... Ajattelin siinä sitten että siinäkös riehutte, minun koira ainakin sievästi sylissä istuu! Jos tästä nyt jotain pointtia yrittää hakea tästä kirjoituksesta niin se olisi vaikka tämä: Itse tykkään kaikenlaisista koirista, ja olen myös isosta haaveillut. Kuinka moni tunnustaa olevansa ehdottomasti pienten taikka isojen ystävä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu