Liikennettä!?

Eipä tämä niinkin yleinen taito kuin autolla ajo, tunnu moniltakaan sujua. Heinolassa on päivittäin sellaisia autokuskeja liikenteessä, että siitä olisi jo Enskakin ihmeissään. Kyllä tämäkin lintunen saa useita ylimääräisiä sydämentykytyksiä ratin takana, kun edessä menevät tai takana tulevat tai jopa sivulta eteen kiilaavat töpeksivät oikein urakalla. Liikennemerkkien tuntemusta ei ole, ajoneuvon hallintalaitteet ovat hukassa ja usein jopa itse kuskikin aivan pihalla! Milloin tuntuu siis heinolalaisten autoista puuttuvan jarru, milloin kaasu, milloin suuntamerkki ja jopa ratti on jollakin onnettomalla tienkäyttäjällä hukassa. Tokkopa kaikilta edes sitä ajokorttia löytyy tai jos sellainen jossakin lompakon syövereissä on, uskoisin sen ennemminkin olevan itsetekaistu läpyskä tai päivän bingossa voitettu niin kutsuttu ajolupakirja.

Kaiken huippu täällä Heinolassa on se, että täällä ei osata ryhmittäytyä kaistalle oikein saati edes pysähtyä tahi parkkeerata sitä omaa koppiaan asiankuuluvasti. Monilla teistä tuntuu olevan hieman suuret luulot rakkaasta ajopelistänne. Harvalla kuitenkaan se loppuun poljettu vekotin nyt kuitenkaan niin leveä on, että se kahden auton ruudun paikoitusalueelta vaatisi. Taitaa olla tämäkin siis kuljettajan pätemättömyyttä!!! Ja toiset loistokuskit parkkeeraavat koslansa paikalle, jossa ei ole edes parkkiruutua saatika sitten oikeutta pysäköidä...

Vielä on se yksi mitä rasittavin ryhmä. Nämä huippukuljettajat, vara-häkkiset, jotka kuvittelvat olevansa mitä parhaimpia kilpa-ajajia. Kyllä on pitänyt aika pahasti nousta se alakerran neste päähän, kun törkeästi painetaan lusikka tiskiin, jos toinen yrittää vahingossakin ohitusta. Tai sitten muuten vaan kuljetaan kuin tuli peräpään alla muista liikenteessä liikkuvista välittämättä. On siellä hyvä esitellä taitojaan, mutta tiedän, että tosipaikan tullen se päähän noussut neste hyvinkin äkkiä lurahtaisi housuun...

Eli kylläpä tämä Heinola onkin oikea maanteiden ritareitten luvattu maa... Eipä voi Antikanakaan muutakaan kuin hämmästellä sitä, miksi lintu taitaa autonkäsittelyn ja liikenteessä liikkumisen, mutta moni heinolalainen ei... Joten lopettakaa se leikkiminen enne kuin käy tosi huonosti!!!! Tekee niin häijyä katsella sitä menoa, mutta silmiäkään ei voi sulkea, ettei käy lintusellekin hassusti...
211111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

täälläkin.

varsinkin laaksokadulle ryhmittyminen on erityisen vaikeata, kun ollaan mustikkahaan suuntaan menossa: aina suoraan oikealle kaistalle etelästä tultaessa. jos sadasta kuskista korkeintaan kahdeksan osaa siirtyä sen vasemman kaistan puolelta, niin se on kyllä maksimi. taikka vaikka ollaan menossa suoraan laaksotielle, niin luullaan että se golffi on NIIN isokokoinen, että pitää kiertää oikean kaistan kautta...kyllä se taittuu suoraan sille reunimmaiselle....

Äänestä
  • ...näin täällä Heinolassa. Mutta minkäs näille aivottamille apinoille voi?!

    Oletko tätä railakasta liikennekulttuuria seuranneena törmännyt mulkeroihin, jotka keskustassa ajaessaan tukkivat kaikki tiet autonromuillaan, kun on niin mukava lämpöisestä autosta tehdä näyteikkunaostoksia? Lähellä piti tilanteita on tullut eräänkin kerran, kun tuollaiset turhanpäiväiset matelijat eivät silloin liikennettä seuraa lainkaan. Toiset imbessillit taasen tulevat kauppakassillaan tukka putkella kauppojen pihoista, lähinnä Citymarketista, suoraan etuajo-oikeutetun eteen. Tai jos pysähtyvätkin, niin eivät kyllä sitä pysähtymistään ajoissa näytä. Siinä on sitten mukava syyttömän ajella jalka jännittyneenä lähelle jarrupoljinta rystyset valkoisina rattia puristaen. Kun ei ikinä tiedä, mitä nuo kahelit tienkäyttäjät päähänsä saavat...

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ...näin täällä Heinolassa. Mutta minkäs näille aivottamille apinoille voi?!

    puusilmiä joka korttelissa.

    keskustan parkkipaikat on niin kortilla, en kanna montaa kauppakassia korttelikaupalla.

    ovi avataan tien puolelle katsomatta tuleeko takaa ketään, kolmioista ei välitetä siis niitä ei nähdä, jalankulkijat kuitenkin on vielä pahempia, aivan kuin jokin suojakilpi olisi ympärillä kun suojatielle hyökätään. Oikein toisinaan jopa katsotaan tuleeko autoa, mikä normaalisti tarkoittaisi sitä, että odotetaan, vaan täällä sitä että nyt tulee auto -> siis rynnätään eteen. yleensä siis ei pää kyllä käänny mihinkään suuntaan....
    Kadunvarsiparkkiin ajetaan niin, ettei edessä tai takanaoleva vahingossakaan pääse lähtemään pois. oikeasti, minkäänlainen rattikettu ei saa normaalia autoa pois kahden auton välistä jos molemmilla puolilla on varaa 5 senttiä. näin on käynyt usein. olkoon parkkikiekon ajan lisääminen kuinka laitonta tahansa, tässä tapauksessa niin teen ja vietän aikaa odottaen että mulkut poistuvat.
    eipä niitä kiekkojakaan kukaan kyllä ehdi valvoa, tänne pitäisi saada parkkipirkko, varma taattu tulonlähde köyhälle kaupungille. liikkeiden omistajat ja työntekijät pitävät autojaan tunnin paikoilla koko päivän eikä kukaan puutu. poliisilla on kyllä tärkeämpääkin tekemistä, homma kuuluu muulle taholle.

    Äänestä

  • miksi menen kirjoitti:

    ...minä Antikana-parka aivan saman asian kuin sinäkin. Kadunvarsiparkeilla oikein kiusataan toisia autoilijoita. Autoissa sattuu olemaan sellainen ilmiö kuin kääntösäde. Tämän takia autoa ei saa muutaman sentin alueella pyörähtämään mihinkään suuntaan... Vaikka vihaan sellaisia räkänokkia, jotka vievät useamman auton tilan muutenkin vähiltä parkkipaikoilta, niin olen kehittänyt virtsamaisen keinon tuohon ongelmaan. Jos Antikanasen on pakko pysäköidä auto kadun suuntaisesti, teen sen tosi väljästi eli vien vaikka melkein kahden auton tilan... Eli jos jätän autoni jonkun toisen auton taakse, jätän autojemme väliin kunnolla tilaa...Mutta kuitenkin sen verran vähän, että siihen ei kukaan pässi rupea romuaan änkeämään... Ja jos mahdollista, niin jätän autoni lisäksi vielä joko ekalle tai vikalle paikalle... Sitten en voi muuta kuin ristiä siipeni ja toivoa, että tilaa on todellakin vielä silloin, kun nilkutan takaisin autolleni... Yleensä kyllä on!

    Lappuliisoja olen minäkin puolisoni kera kaivannut tänne pikkukaupunkiin meitä autoilijoita valvomaan. Olemmekin ehdottaneet asiaa kaupunginjohtajalle, joka asian ottikin ihan hyvänä hommana. Kun hän taasen esitti asian eteenpäin, se tyrehtyi siihen välittömästi. Joten joudumme yhä tyytymään lappuliisattomaan elämään...:D

    Jos nyt katumestarin tai mikä helvetin tärkeä puupää nyt onkaan vaihdettas ensin sellaiseen joka ite kokeilis ideoitaan ennekun ne tekisi katuun saakka. Nimimerkillä kohtuu kyrsiintyny kauppakadun pattikiviin, kavennuksiin,tötterövaloihin ja niihin helvetin käteviin parkkikoloihin joihin ei mahdu muulla kuin nissan micralla..

    Äänestä

  • nääs kirjoitti:

    ...ystävä kallis. Asioita suunnittelevat insinöörin plantut kyllä osaavat viivoja vedellä paperille ristiin rastiin, mutta harvoin he mitään toimivaa aikaan saavat. Heiltä jää useimmiten tämä käytännöllinen inhimillisyys laskelmistaan pois.

    Ja sillä Nissan Micralla, Fiat Unolla tms. koirankopilla ei kyllä täysijärkiset liikahda mihinkään. Ennemmin kävellen kuin kokeilemaan miltä tuntuu sillistä säilykepurkista. Tai ehkäpä suunnittelijoiden mielestä meidän kaikkien olisi syytä tällätä hankintalistalle nämä uljaat mopoautot tai Smartti?! Eipä Antikanakaan tuollaiseen alennu tyytymään, joten tälläkin kerralla joudun tyrmäämään ajatuksen tylysti "ei kiitos"...:D

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ...minä Antikana-parka aivan saman asian kuin sinäkin. Kadunvarsiparkeilla oikein kiusataan toisia autoilijoita. Autoissa sattuu olemaan sellainen ilmiö kuin kääntösäde. Tämän takia autoa ei saa muutaman sentin alueella pyörähtämään mihinkään suuntaan... Vaikka vihaan sellaisia räkänokkia, jotka vievät useamman auton tilan muutenkin vähiltä parkkipaikoilta, niin olen kehittänyt virtsamaisen keinon tuohon ongelmaan. Jos Antikanasen on pakko pysäköidä auto kadun suuntaisesti, teen sen tosi väljästi eli vien vaikka melkein kahden auton tilan... Eli jos jätän autoni jonkun toisen auton taakse, jätän autojemme väliin kunnolla tilaa...Mutta kuitenkin sen verran vähän, että siihen ei kukaan pässi rupea romuaan änkeämään... Ja jos mahdollista, niin jätän autoni lisäksi vielä joko ekalle tai vikalle paikalle... Sitten en voi muuta kuin ristiä siipeni ja toivoa, että tilaa on todellakin vielä silloin, kun nilkutan takaisin autolleni... Yleensä kyllä on!

    Lappuliisoja olen minäkin puolisoni kera kaivannut tänne pikkukaupunkiin meitä autoilijoita valvomaan. Olemmekin ehdottaneet asiaa kaupunginjohtajalle, joka asian ottikin ihan hyvänä hommana. Kun hän taasen esitti asian eteenpäin, se tyrehtyi siihen välittömästi. Joten joudumme yhä tyytymään lappuliisattomaan elämään...:D

    mun luonto :)))

    mä teen kanssa juuri noin. ekassa tai vikassa paikassa myös tilaa taakse/eteen juuri sen verran ettei siihen ketään kokoanaan mahdu. sitten kahvilaan istumaan ja katsomaan, kuinka puolentoista metrin paikkaan yritetään änkeytyä.....ja naurua piisaa :)
    mieluiten tietysti vinoparkki, mutta siinä on se vaara, että kun kaikki ei välitä muiden omaisuudesta sitä vähää mitä omastaan, niin jos ei ovella kolhita niin sitten nojaillaan viereiseen ajoneuvoon ja oikein hinkataan persettä kylkeen että kaikki loka ja maantiesuola naarmuttaa maalipinnan.

    miten ihmiset eivät voi opettaa kersoilleen, ettei toisten autot ole paikkoja, joihin hinkataan kuraisia rukkasia ohikulkiessa? hierokoon omaansa jos se pakollista on. jokainen metriheikki, jonka näen niin tekevän -oli se kotipihassa taikka julkisella paikalla- lähtee niskaperseotteella parit metrit kauemmaksi haavoittuvasta kohteesta.

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ...minä Antikana-parka aivan saman asian kuin sinäkin. Kadunvarsiparkeilla oikein kiusataan toisia autoilijoita. Autoissa sattuu olemaan sellainen ilmiö kuin kääntösäde. Tämän takia autoa ei saa muutaman sentin alueella pyörähtämään mihinkään suuntaan... Vaikka vihaan sellaisia räkänokkia, jotka vievät useamman auton tilan muutenkin vähiltä parkkipaikoilta, niin olen kehittänyt virtsamaisen keinon tuohon ongelmaan. Jos Antikanasen on pakko pysäköidä auto kadun suuntaisesti, teen sen tosi väljästi eli vien vaikka melkein kahden auton tilan... Eli jos jätän autoni jonkun toisen auton taakse, jätän autojemme väliin kunnolla tilaa...Mutta kuitenkin sen verran vähän, että siihen ei kukaan pässi rupea romuaan änkeämään... Ja jos mahdollista, niin jätän autoni lisäksi vielä joko ekalle tai vikalle paikalle... Sitten en voi muuta kuin ristiä siipeni ja toivoa, että tilaa on todellakin vielä silloin, kun nilkutan takaisin autolleni... Yleensä kyllä on!

    Lappuliisoja olen minäkin puolisoni kera kaivannut tänne pikkukaupunkiin meitä autoilijoita valvomaan. Olemmekin ehdottaneet asiaa kaupunginjohtajalle, joka asian ottikin ihan hyvänä hommana. Kun hän taasen esitti asian eteenpäin, se tyrehtyi siihen välittömästi. Joten joudumme yhä tyytymään lappuliisattomaan elämään...:D

    kiusanteosta tai laumasieluisuudestako johtuen jos menet parkkipaikalle jolla ON tilaa esim lidl tai sittari ja parkkeeraat sinne kauimmaiseen nurkkaa, minne kukaan muu ei ole viitsinyt pitkän kävelymatkan vuoksi autoaan jättää, on siellä kylkeen liimattuna joku kosla, kun palaat takaisin.

    siis pliis, eikö olis voinu jättää edes sitä yhtä ruutua väliin kun tilaa on????????

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    ... samankaltaisia:) Samaa olen huomannut. Siis että oikein poskivalssietäisyydelle pitää jonkun persläven autonsa ujuttaa, vaikka tilaa olisi vaikka lentokoneen laskeutua siinä vieressä... Kyllähän se piruilua, v*ttuilua tai vähintääkin kiusantekoa on. Kun muistaisin, ottaisin takuulla ne kuuluisat mikkihiirilappuset mukaan ja tapetoisin niillä kylkeen liimautuneen auton... Tai pyydän hinausauton ja poliisit paikalle heivaamaan liikaa lähentelevän auton hevonkuuseen...Jotakinhan tässä tehtävä olisi, jotta tuo idioottimainen käyttäytyminen loppuisi...:D

    on autossa voimaa,oli taas joku homo työntäny kipponsa puskuriin kiinni,ilmeisesti juuri läheisyyden kaipuun vuoksi???..mutta vähän pakkia ja kaasua ni tilaa tulee,äijällä oli kyllä hyvä ilme kun sattui pällistelemään ikkunan takana..jos nyt olis tosta jotain oppinu??? ens kerralla tulee todellista vahinkoa,myös kuskiin..

    Äänestä

  • teni kirjoitti:

    ... että me heinolalaiset olemme kuitenkin näinkin omatoimisia ihmisiä. Ei jää sormi suuhun ... Ethän joutunut maksumieheksi? Itse en meinaan aio rahojani jaella tuollaisessa tilanteessa... Katsoitko, että äijä ikkunan takana säilyi hengissä? Ettei järkytykseltään mitään kohtausta saanut...:D

    kävin tuolla vähän ruisaamassa taas ja kyllä oli hienot tilanteet mm. rauhankadulta tullaan kaivokadulle eteen (kolmio siellä puun peitossa liian korkeella) keli on pikkasen liukas ja jos ajaa viittäkinkymppiä, niin ei se siihen pysähdy. onneksi nyt talvella ei jalkakäytävän reunatkaan haittaa ja voi koukata melkein kaupungintalon parkkipaikan kautta koska minä en ala noita puusilmiä väistelee. mikäli osuu, sit saattaa löytää itsensä työkkärin edestä suihkulähteestä...mut sou. Jos kerta on varaa ja en ehdi alta pois niin maksaa sitten vaan, siinä menee ne äpäröitten naarmuttamat ovet samaan laskuun.
    vuosikaudet on ollut kolmio myös koulukadun ja kaivokadun risteyksessä, mutta aina sieltä yritetään tunkea...
    yrittäkää vaan, mulla ei ole niin kiire, ettenkö ehtisi pikkasen hidastaa siihen RISTEYKSEEN, että teidän tulemisenne hidastuu myös.

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ... samankaltaisia:) Samaa olen huomannut. Siis että oikein poskivalssietäisyydelle pitää jonkun persläven autonsa ujuttaa, vaikka tilaa olisi vaikka lentokoneen laskeutua siinä vieressä... Kyllähän se piruilua, v*ttuilua tai vähintääkin kiusantekoa on. Kun muistaisin, ottaisin takuulla ne kuuluisat mikkihiirilappuset mukaan ja tapetoisin niillä kylkeen liimautuneen auton... Tai pyydän hinausauton ja poliisit paikalle heivaamaan liikaa lähentelevän auton hevonkuuseen...Jotakinhan tässä tehtävä olisi, jotta tuo idioottimainen käyttäytyminen loppuisi...:D

    muistutit!
    Täytyykin alkaa tulostella Mikkejä senverran että riittää!!

    Äänestä

  • huulipielessä kirjoitti:

    kävin tuolla vähän ruisaamassa taas ja kyllä oli hienot tilanteet mm. rauhankadulta tullaan kaivokadulle eteen (kolmio siellä puun peitossa liian korkeella) keli on pikkasen liukas ja jos ajaa viittäkinkymppiä, niin ei se siihen pysähdy. onneksi nyt talvella ei jalkakäytävän reunatkaan haittaa ja voi koukata melkein kaupungintalon parkkipaikan kautta koska minä en ala noita puusilmiä väistelee. mikäli osuu, sit saattaa löytää itsensä työkkärin edestä suihkulähteestä...mut sou. Jos kerta on varaa ja en ehdi alta pois niin maksaa sitten vaan, siinä menee ne äpäröitten naarmuttamat ovet samaan laskuun.
    vuosikaudet on ollut kolmio myös koulukadun ja kaivokadun risteyksessä, mutta aina sieltä yritetään tunkea...
    yrittäkää vaan, mulla ei ole niin kiire, ettenkö ehtisi pikkasen hidastaa siihen RISTEYKSEEN, että teidän tulemisenne hidastuu myös.

    ... vielä lähteä kaupunkikierrokselle. Ettei silmät ole ymmyrkäisenä pelosta, että mistähän päin rysähtää tällä kertaa... Onneksi tämä on kaupunkialuetta ja harva kaistakaan kuski ajelee kuin moottoritiellä. Mutta onpahan noita satasen tuntivauhdin hätyyttäjiä joskus Siltakadulla näkynyt:D Tai kutsuisiko niitä ennemminkin itsemurhakandeiksi? Torin tienoollakin jotkut tulevat kopperollaan kahva edellä, mutta tuskin sekään leikki loputtomiin jatkuu. Loppuu viimeistään silloin, kun on kortti poliisisedän huostassa ja kuski täyspaketoituna muumiona teho-osaston sairaalapedissä :) Kunhan vain ei kukaan syytön osapuoli muumioidu...:(

    Äänestä

  • et sä kirjoitti:

    muistutit!
    Täytyykin alkaa tulostella Mikkejä senverran että riittää!!

    ...muistaa toki kaiken. Täytyypi tuota puolisoa hätyytellä. Kaipa hän (toivottavasti)itse muistaa mihin on Antikanan mikkilaput työntänyt. Niin ja jos sinäkin lähdet tälle laputus kannalle, täytyy viisaana taiteilla omiin lappuihini "t. Antikana". Ettei pääse sekaantumaan nääs...

    onkohan se minun autoseni niiiin hieno että pitää lähelle tulla katsomaan vai onko siinä magneettia (veikkaan jälkimmäistä) kun...kun vien sen sittarin pihassa kauas kärryistä, kauas ovesta ja kauas muista autoista: elisiis yläpihan puolelle missä ei kenenkään muun ajoneuvoa ole, vaan annas olla kun ulostaudun kaupasta, on siinä IHAN VIERESSÄ melkein kiinni kylkeen ajettu joku auto.

    Herranjumala, vapaita paikkoja varmaan 200, miksi pitää tupata siihen viereen????

    Äänestä

  • samalla mallilla kirjoitti:

    ... tapahtuu harva se kerta. Viereen pitää änkeä, vaikka tilaa olisi. Kaipa ottavat siitä yksinäisestä autosta mallia. Kun eivät tiedä kuinka parkkeerata oikein. Laitetaan kylkeen, niin ei olla sakkopaikalla tms. Niin tai jos on kyseessä sakkopaikka, saa naapurikin:) Tosi nuivaa käytöstä täällä:(

    Äänestä

  • samalla mallilla kirjoitti:

    onkohan se minun autoseni niiiin hieno että pitää lähelle tulla katsomaan vai onko siinä magneettia (veikkaan jälkimmäistä) kun...kun vien sen sittarin pihassa kauas kärryistä, kauas ovesta ja kauas muista autoista: elisiis yläpihan puolelle missä ei kenenkään muun ajoneuvoa ole, vaan annas olla kun ulostaudun kaupasta, on siinä IHAN VIERESSÄ melkein kiinni kylkeen ajettu joku auto.

    Herranjumala, vapaita paikkoja varmaan 200, miksi pitää tupata siihen viereen????

    minäkin ihmettelen.tämä hintti homma toistuu myös uimahallin parkkipaikalla,eikö gay-sivustoilta löyty mieleistä???

    Äänestä

  • teni kirjoitti:

    minäkin ihmettelen.tämä hintti homma toistuu myös uimahallin parkkipaikalla,eikö gay-sivustoilta löyty mieleistä???

    ... mukavaa tuo?! Äääkkss... Pistää hieman raivostuttamaan tollanen. Eli jälleen oli oikea valituskohde:)

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ... mukavaa tuo?! Äääkkss... Pistää hieman raivostuttamaan tollanen. Eli jälleen oli oikea valituskohde:)

    puiset pukit ja siimaa. ympäröin kärryni niilla ettei tulla ovilla kolhimaan.
    katsoa saa kauempaa :)))

    Äänestä

  • ottaa mukaan kirjoitti:

    puiset pukit ja siimaa. ympäröin kärryni niilla ettei tulla ovilla kolhimaan.
    katsoa saa kauempaa :)))

    ... tuon olevan h*lvetin hyvä idea! Taidan varustaa itsekin kulkuneuvoni järeillä suojamuureilla... Heh. Venyy vaan kauppareissutkin useamman tunnin mittaisiksi, kun joutuu suojaa muurailemaan ja purkamaan...:) Mutta mitäpä ei rakkaan autonsa eteen tekisi...:) En pidä edes rasvaisista sormen jäljistä autoni kiiltävällä konepellillä... Joten katselkoon vaan sadan metrin päästä... Katsoa siis saa, mutta ei koskea...:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antikana kirjoitti:

Eipä tämä niinkin yleinen taito kuin autolla ajo, tunnu moniltakaan sujua. Heinolassa on päivittäin sellaisia autokuskeja liikenteessä, että siitä olisi jo Enskakin ihmeissään. Kyllä tämäkin lintunen saa useita ylimääräisiä sydämentykytyksiä ratin takana, kun edessä menevät tai takana tulevat tai jopa sivulta eteen kiilaavat töpeksivät oikein urakalla. Liikennemerkkien tuntemusta ei ole, ajoneuvon hallintalaitteet ovat hukassa ja usein jopa itse kuskikin aivan pihalla! Milloin tuntuu siis heinolalaisten autoista puuttuvan jarru, milloin kaasu, milloin suuntamerkki ja jopa ratti on jollakin onnettomalla tienkäyttäjällä hukassa. Tokkopa kaikilta edes sitä ajokorttia löytyy tai jos sellainen jossakin lompakon syövereissä on, uskoisin sen ennemminkin olevan itsetekaistu läpyskä tai päivän bingossa voitettu niin kutsuttu ajolupakirja.

Kaiken huippu täällä Heinolassa on se, että täällä ei osata ryhmittäytyä kaistalle oikein saati edes pysähtyä tahi parkkeerata sitä omaa koppiaan asiankuuluvasti. Monilla teistä tuntuu olevan hieman suuret luulot rakkaasta ajopelistänne. Harvalla kuitenkaan se loppuun poljettu vekotin nyt kuitenkaan niin leveä on, että se kahden auton ruudun paikoitusalueelta vaatisi. Taitaa olla tämäkin siis kuljettajan pätemättömyyttä!!! Ja toiset loistokuskit parkkeeraavat koslansa paikalle, jossa ei ole edes parkkiruutua saatika sitten oikeutta pysäköidä...

Vielä on se yksi mitä rasittavin ryhmä. Nämä huippukuljettajat, vara-häkkiset, jotka kuvittelvat olevansa mitä parhaimpia kilpa-ajajia. Kyllä on pitänyt aika pahasti nousta se alakerran neste päähän, kun törkeästi painetaan lusikka tiskiin, jos toinen yrittää vahingossakin ohitusta. Tai sitten muuten vaan kuljetaan kuin tuli peräpään alla muista liikenteessä liikkuvista välittämättä. On siellä hyvä esitellä taitojaan, mutta tiedän, että tosipaikan tullen se päähän noussut neste hyvinkin äkkiä lurahtaisi housuun...

Eli kylläpä tämä Heinola onkin oikea maanteiden ritareitten luvattu maa... Eipä voi Antikanakaan muutakaan kuin hämmästellä sitä, miksi lintu taitaa autonkäsittelyn ja liikenteessä liikkumisen, mutta moni heinolalainen ei... Joten lopettakaa se leikkiminen enne kuin käy tosi huonosti!!!! Tekee niin häijyä katsella sitä menoa, mutta silmiäkään ei voi sulkea, ettei käy lintusellekin hassusti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu