Äsken ku heräsin meidän 16 viikkosen pennun nenästä tuli verta. Ei sitä valumalla tuu, mutta se vähän pärskii ja sitä verta lentää joka puolelle. Oon löytäny sitä jo parista huoneesta. Mistähän voi olla kyse? Pentu söi aamupalansa tyytyväisenä, eikä käyttäydy mitenkään sairaasti.
verta nenästä
cle0patra
5454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
viruksesta kyse?
Nenässä jotain ylimääräistä? Jos, on niin saattaa tulehtua ja siksi kisu kannattaa viedä lääkäriin.
Voisiko se olla pudonnut jostain korkeammalta ja samalla lyönyt nenänsä? Joskus korkealta hypätessä etutassut voi antaa periksi ja nokka kopsahtaa maahan.
olisi syytä soittaa välittömästi eläinlääkärille. Nenästä tuleva veri on pieniä pintanirhaumia lukuunottamatta lähes aina merkki jostain vakavasta.
Mitä ell sanoi?
Soitin jo tollon samana aamuna eläinlääkärille ja se sano et luultavasti pentu on lyöny päänsä johonkin. Lähdin sitten kouluun(AMK:ssa ei voi olla pois miten sattuu) ja kävin uudestaan ruokatunnilla tarkastamassa pikkusen tilanteen. Olin myös ell ohjeen mukaan sulkenut kissat eri huoneisiin, että pikkunen lepää eikä riehu. Kotona sitten isompi kissoista istui vessan oven takana ja pienempi vessassa huusi ja vikisi, että pääsisi pois. Silloin ei enää nenästä tullu verta, joten päästin sen pois. Pikkunen sitten tylsästä paikasta pois päästyään innostui riehumaan kunnolla ja veri alkoi taas vuotaa. Soitin uudestaan eläinlääkärille ja siellä sanottiin, että kun lähden taas kouluun ni pistä ne sillä lailla eri huoneisiin, että on välissä useampi kuin yksi ovi. Näinpä tein. Illalla verta valui aina välillä, mutta seuraavana päivänä jo veri oli tyrehtynyt ja koska pikkunen oli oma pirteä itsensä niin ei eläinlääkärille olla viety.