Eräs aamu heräsin, kaunis pakkasaamu. Ajatukseni kulkeutuvat sinuun. Kuinka etäälle olet mennyt, kuinka viileä olit viimeksi nähdessä.
Kirjoitan sinulle kirjeen, johon et tule vastaamaan, kuten ei ennenkään. Juttelen toisen kanssa siitä kuinka tunteeni sinuun eivät ole kuolleet.
Seuraavana yönä näen unta sinusta, meistä, että ollaan yhdessä. Ei puuhata mitään erikoista, korkeintaan vedän sinut itseeni kiinni takaapäin, käteni ympärillesi jutellessamme. En ole koskaan tainnut nähdä sinusta mitään seksuaaliunia, rakastelua. Johtunee siitä ettei koskaan niin tehty, naimisissa kun olet.
"Yhteenkuuluvuuden tunne joka hämmästyttää, välillä pelottaakin". Näin totesit itse joskus. Itsekin rupesin ajattelemaan että niin se on. Tuon tunteen taidan kokea vieläkin, jos ei muuta niin unissani.
Niin useasti kun tulet mieleeni, kun ollaan kohdattu, näen unta sinusta. Ehkä lopullinen ratkaisu tähän on että psyykkaan itseäni etten ajattele.
Kirjoitan sinulle kirjeen, johon et tule vastaamaan, kuten ei ennenkään. Juttelen toisen kanssa siitä kuinka tunteeni sinuun eivät ole kuolleet.
Seuraavana yönä näen unta sinusta, meistä, että ollaan yhdessä. Ei puuhata mitään erikoista, korkeintaan vedän sinut itseeni kiinni takaapäin, käteni ympärillesi jutellessamme. En ole koskaan tainnut nähdä sinusta mitään seksuaaliunia, rakastelua. Johtunee siitä ettei koskaan niin tehty, naimisissa kun olet.
"Yhteenkuuluvuuden tunne joka hämmästyttää, välillä pelottaakin". Näin totesit itse joskus. Itsekin rupesin ajattelemaan että niin se on. Tuon tunteen taidan kokea vieläkin, jos ei muuta niin unissani.
Niin useasti kun tulet mieleeni, kun ollaan kohdattu, näen unta sinusta. Ehkä lopullinen ratkaisu tähän on että psyykkaan itseäni etten ajattele.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Psyykkaus-. En kirjoita enää kirjeitä sinulle. Tunteet kuolevat pikku hiljaa vastinetta saamattaan.
Älä anna periksi! Kaikki on niin kauan mahdollista kun uskoo ja toivoo...Toiveet yleensä toteutuu...
herättää, siis kuolleita tunteita. Energia on suunnattava muualle, se menee hukkaan jääkylmän kanssa. Patsas ei syleile takaisin.
Pahinta on se, että kielsit minua kirjoittamasta. Sitä ei vielä kukaan ole tehnyt. Se on sieluni kieltämistä ja torjumista alueella, joka itsessäni on rakkain osani. Kielto sammutti jotain, enkä tiedä, palaako se koskaan.
Enpäs ole kieltänyt. Kuinka monesti olen toivonut että vastaisit, kommentoisit. Vaikka sitten sanoen että mitään ei ikinä koskaan ollutkaan mutta siinähän kävisi tietysti niin että joutuisit myöntämään valehdelleesi. Huijanneesi minua.
Käyn tätä vuoropuhelua vain erään tietyn ihmisen kanssa. Ajatukset, joita täällä näen, herättävät uusia ajatuksia ja vastaan niihin, jos ehdin ja jaksan lukea. On niin paljon. Käytännössä emme keskustele enää mistään, emmekä ole yhteydessä mitenkään.
Joskus koulupoikana näin toistuvia unia jostain luokan tytöstä johon olin pihkaantunut. En aikuisena muista aiemmin kuin nyt, sen yhteydessä kun hän mieleeni nousee, syystä tai toisesta.
Minä olen sanonut noin eräälle ihmiselle ja tarkoitin sitä todella.Ja minäkin olen tuntenut että hän koko ajan loittonee,vaikka en niin haluaisi.Kaipaan joka päivä,vieläkin.
Mitäs silloin pitäis tehdä kun oikein kaipaa? Ottaa yhteyttä, tietysti. Ei luulis olevan kovin vaikeaa, nykyajan viestintävälineillä.
mutta ethän itsekään ole tehnyt mitään suoraa,jotta hän(minä) vakuuttuisi.
Et ole hän. Mitä sen suorempaa voisi toiselle tehdä kun todeta rakastavansa tätä? Johon tämä vastaa tuntevansa jotain "samansuuntaista" mutta sitten säikähtävänsä reaktiotani kun kerron kuinka paljon.
Et kai vaan ole se sama joka joskus toistekin on kuvitellut itseään häneksi?
En minä luullutkaan,että olisin Hän.Kyllä sä varmaan tiedät miten tää keskustelufoorumi toimii.Tänne kirjoittaa joku tunteistaan ja joku luulee et mullehan se on ja sit huomaa kaiken päälle puhuneensa vielä saman sukupuolen edustajalle kuin itse,hohhoijaa.En usko et olisin ennen sun kans keskustellut.Toivottavasti saisit oman murheesi hoidettua kuntoon ja saisit rauhan itsellesi.
Mies kai yleensä kuvittelee kietovansa naisen käsillään syleilyynsä? Tietysti toisinkinpäin mutta...? Viitaten tuo aloitteeni, olisko jo siitä voinut päätellä sukupuolen.
olet Mies,just ton takaapäin halauksen takia.Ja nimimerkinkin takia.Tosin täällä liikkuu sellaistakin porukkaa,jotka esiintyvät miehen nimellä ja ovat naisia ja toistekinpäin.Sitä en tajua.Miksi pitää tarkoituksella "harhauttaa".
Siis näillä julkisilla palstoilla voi kai kuka tahansa kirjoittaa mitä haluaa, ainoa keino noilla palstasheriffeillä on kai vaan poistaa joku keskusteluketju jos se menee kovin härskiksi.
Tää rakkausrunot-palsta taitaa sittenkin kerätä samanhenkiset ihmiset, sellaiset jotka suhtautuu kirjoituksiin ajatuksella ja sympatiallakin. Ehkä tää on aivan liian pliisu paikka kaikenmaailman yläluokkalaisen ajattelumaailmaan jämähtäneille "vakjuu" vessanseinä-tason kirjoittajille.
Näitä patoutuneita, kiellettyjäkin tunteita näyttää monella olevan. Onhan se asia näissä saippuasarjoissakin teema jota ihmiset mielellään seuraavat.
Mutta mitäs sitten jos saisikin sen minkä toivoo?
runopalstasta.Enpä enää usko oikeen mihinkään toteutumiseen....
Olen itsekin todennut että uskomiset on mulla aika vähissä. Oli kyse mistä tahansa. Niin moni asia, johon on joskus uskaltanut jopa uskoa, ei ole toteutunut.
Haihattelijoita riittää, molemmat jalat tukevasti ilmassa. Tällaiset saattavat sanoa minulle että "kyllä sullekin vielä se oikea, vapaa, löytyy". Kuullostaa jo melkoiselta latteudelta.
Totuus on se että se löytyy tai sitten ei. Mitä auttaa se uskooko siihen vai ei?
-se uskominen.Päivä kerrallaan vaan eteenpäin sen kummempia haikailematta.Joskus vaan tuntuu kuin sydän olisi aivan puuduksissa ja turta,niinkuin tälläkin hetkellä.
Runot herättävät keskustelua. Jotkut ovat vaan alkaneet laittaa tänne keskustelupalstoille kuuluvia kirjoituksia.
Onkohan joitain sydämensä särkeneiden kerhoja olemassa? Elvis taisi jotain tuohon suuntaan jo joskus lauleskella jos en ihan väärin ole sanoja tulkinnut.
2 jäsentä jo löytyisi?
Itse en kulje mieli maassa tai pää pensaassa. En ole mikään "eunukki" vaikka samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole kenestäkään toisesta kokenut. Luulen että sellaista ei kovin montaa kertaa elämässä tule.
Koskaan en sinua unohda
joskaan luoksesi
en jää roikkumaankaan,
vuoksesi
Makaamaan ei tuleen jäädä
silleen itsesi säädä
pois haikeus häädä
Siinäpä kömpelöä runouttani.
Tee ensin Elvis aiheinen runo tänne et kaikki tulis onnellisiksi ensin.Sitten se kerho.Laitetaan sitten sille kerholle nimeksi "Love me tender",olis vähän positiivisempi kerhon nimi.Vitsi,vitsi.:)
Se on jo tehty, alla sitaatit:
"Elvis
the pelvis" (=lantio)
"Mulle selvis
on Elvis
sun suosikki
ja kaverisi mua pitää pilkkanaan"
by Juice Leskinen "Jyrki Boy"
Ihan mukiinmenevä runo jos mahtuu mukiin, tosin riippuu mukin koosta. Niinkuin itsekin sanoit,
kömpelöä runoutta,
ei välttämättä mikään timantti,
mutta mikä minä olen sinua arvostelemaan, en suoraan sanottuna yhtään mikään. Ja yleensä jokaisella on omat juttunsa mitä kirjoittaa ja mitä se kellekkään kuuluu. Kirjoita ihmeessä tänne jos siltä tuntuu, kyllä täällä on niin monenlaista tuhertajaa, että vaikka en sinua tunnekkaan niin fiksulta vaikutat ja lopuksi, onnea tuolle mistä kirjoitit toivottavasti asiat menevät juuri niinkuin haluatte.
Aika juntti ja tyhmä tyyppi tuo jerry, eihän tämä tietysti minulle kuulu, mutta sanoit niin hyvin ja kannustavasti tuosta jerrystä ja mies ei tajua edes kiittää, no samapa tuo mutta ottaa päähän välistä noin tyhmät tyypit.
Kömpelö runoilija kiittää kömpelön hitaasti. Kiitos jokatapauksessanytkuitenkin.
Eipä kestä, onnea vaan sulle, toivottavasti asiat hoituvat.
Silmäsi ja hymysi
rakkaus niissä lymysi
Onko taas kohdatessa pahinta sittenkin se "asiallinen kohteliaisuus" jolla minuun suhtaudut? Siis kun se on samaa tasoa kuin muille miehille?
Kun siitä puuttuu kaikki spontaanius, kuinka katseesi ei enää eksy minuun. Kuinka et kosketa enää kättäni hiukkasen pidempään kuin "asiallista" olisi. Kuinka et paina enää päätäni omaani vasten tanssiessa. Kuinka et kapsahda kaulaani spontaanisti kiittäessäni mukavasta illasta.
olet rakastunut etkä vain luule olevasti!
Toivottavasti asiat selvenee. En ymmärrä miksi hän ei vastaa sulle.
NYT HUUDANKIN JA LUJAA, NAINEN VASTAA... MISSÄ OLETKIN !!! ... Auttoikohan ?
Toivotan onnea, sitä näköjään edelleenki kaipaat!
:)
Mietin
miten vietin
saisi pois
kuin harhaa ollut ois
Tyhmä
tääkö, koko ryhmä?
Huutaa kuorossa:
SULLE: vastausvuorossa!
Ethän tuota kuule
no, älä sitten luule
Että ystäväsi edes oisin
mitään huomiota soisin
Huijatuksi taisin tulla
yli pääsemistä siinä mulla
En kai minä?
Oikaisinhan,
enhän se voinut olla minä,
ei
ei Markulle kirjeitä tullut,
ei Tepollekaan,
mutta eihän me pojat keskenään silleen,
kirjoitella,
eiks vaan... :)
SINÄ tarkoittaa HÄN
ei kukaan muu
se nainen
murhe nykyelämän
Ei Matti
ei Teppo
eikä myöskään Seppo
En ole HÄN, joka väitti olevansa HÄN.
... vaikka kaipa sä sen tiedätkin.
Huono nimimerkin valinta, mä tuun kohta hulluksi!
Niin jollen jo ole, täytyy kait mennä... ... varmuuden vuoksi!
En siis ole julia vaan se sama pohjimmiltani "optimisti" tyyppi.
:)
Koska olen huolissani, sillä vaikutat mukavalta tyypiltä;
Etkö ole yrittänyt saada HÄNEEN yhteyttä muutoin kuin kirjeitse?
Eikö olis järkevintä soittaa,
ole vaikka "lehden myyjä" ja piilota puh.no.
(itse en tee niin vaan soitan ja puhun asiat suoraan niin kuin ne ovat, mutta annan hyviä ja hyviä neuvoja kyllä...)
t. M-T
Se on niin pitkä juttu etten rupea täällä tilittämään. Jollain toisella palstalla olen jo sitä tehnyt. Sori.
Jutskasin sinu kanssa tämän ketjun alkupuolella.Jäit mieleeni.Mitens sun päiväs on lähtenyt käyntiin?Meidänhän piti perustaa se kerho ja elvis aiheinen nimikin piti laittaa tälle luomukselle.Hymyilitti jälkeenpäin.
[email protected]
Eipä tämä tietysti minulle kuulu, mutta näin sivustalukijana ei voi muuta sanoa kuin, että olet kyllä aika tyhmä tyyppi, tuo Jimmy nimimerkillä kirjoittanut kehu sinua ja kannusti, mutta sinähän täydellisenä junttina et edes tajua kiittää, ei tuommoinen ole mikään mies.
Eikö sunkin pitäisi keskittyä runojen arvostelemiseen eikä tuntemattomien ihmisten mollaamiseen ???