olette? Tyttöni on arka ja vähän sellainen sivustaseuraaja. Hän on ekalla luokalla eikä ole saanut luokalta sellaisia kavereita, jotka tusisivat vapaa-aikana meille. Pyytää koulun loputtua useasti kaveria, mutta eivät halua tulla. No asia miksi kirjoitin on: viikko sitten eräällä luokan tytöllä oli syntymäpäivät ja tämä kutsui kaikki muut, paitsi meidän tytön. Minusta se on outoa vanhemmilta että ekaluokkalaisista jätetään yksi kutsumatta.
Mitäs
mieltä
5552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisiko jonkinlainen palaveri opettajan ja vanhempien kanssa mahdollinen? Tyttöä ei tarvitse ottaa mukaan siihen. Eli kävisitte vähän läpi tilannetta ja jokainen vanhempi yrittäisi kannustaa lastaan ottamaan myös sinun tyttösi huomioon.
Minä olin ala-asteella se, joka jäi aina yksin. Harrastuksista sain vähän seuraa, mutta pysyviä kavereita en kuitenkaan. Voisiko tytön ilmoittaa johonkin harrastusryhmään, josta on kiinnostunut? Seurakunnan ryhmät ovat oman kokemukseni mukaan lämminhenkisiä ja niissä olevat tytöt harvemmin kiusaavat.
Kyllä mielestäni on outoa jos vanhemmat antavat jättää yhden lapsen kutsumatta. Meillä on aina kutsuttu kaikki luokan tytöt vaikka heitä onkin aika paljon (13 kpl) ja vaikka luokan tyttöjen joukossa on muutama kiusaajakin, olen sanonut että kaikki kutsutaan. Oma tyttömme on joskus jätetty kutsumatta ja kyllä se hänestä tuntunut kurjalta.
Meillä on noista yksinäisyysongelmista kärsitty yli 2 vuotta. Jo ekalta lähtien tyttö joutui viettämään suurimman osan välitunneista yksin, samoin meillä kotona kävi vain harvoin kavereita. Tyttö on reipas, ystävällinen mutta myös hyvin herkkä ja vähän hiljainen joten jäi varmasti vähän taka-alalle. Luokka on iso ja villi ja opettajan koko energia meni luokan järjestyksenpitoon. Vasta nyt kolmannella kun opettaja vaihtui tilanne on pikkaisen parantunut. Ja tämäkin vasta lukemattomien yhteydenottojen ja keskustelujen jälkeen. Uusi opettaja otti ongelman tosissaan ja piti luokalle tiukkoja puhutteluita kiusaamisesta, muiden huomioimisesta, kaveruudesta jne...
Toki edelleen tulee "huonoja" päiviä jollloin tytöllä on mieli maassa, eikä edelleenkään meillä pahemmin ole koulukavereita koulun jälkeen näkynyt mutta pientä positiivista muutosta on havaittavissa, ainakin mitä tulee koulussaoloon ja välitunteihin ... Tilannetta seurataan ihan jatkuvasti sekä opettajan/opettajien toimesta että myös kotona. Tässä on nyt niin pitkään taisteltu näiden ongelmien kanssa että pienikin parannus ja tytön kertomus mitä "me" tehtiin välitunnilla tuntuu tosi hyvältä. Ennen kaikki oli vaan "minä"-muodossa ja illat itkettiin miksi kukaan ei halua olla mun kaveri ... :(
Sen verran kova "koulu" tässä on takana että tytön itsetunto on heikoilla. Häntä on täysin mahdoton saada esim. uuden harrastuksen pariin, josta voisi saada uutta verta kaveripiiriin. Olemme rohkaisseet häntä lähtemään kaikenlaiseen toimintaan mukaan mutta ilmeisesti hän ajattelee että ei siellä voi olla kivaa eikä voi löytyä uusia ystäviä koska niitä ei koulustakaan ole oikein löytynyt.
Tämmöistä meillä ... ette suinkaan ole ongelmanne kanssa yksin. Ota yhteyttä kouluun pikimmiten, koulun ja opettajan tehtävä on puuttua tilanteeseen. Juttele tyttösi kanssa vaikka ihan kahden kesken, älä jätä tätä asiaa yksin hänen harteilleen. Meillä ainakin on helpottanut kun näistä asioista on juteltu (ja itketty) kotona.
Tsemppiä ja halaus - pidetään lapsistamme huolta !
Teidän vanhempien kannattaisi verkostoidua keskenään, tutustua, ystävystyä. Lasten olisi silloin paljon helpompi myös vapaa-aikana saada toistensa seuraa. Pienelle ekaluokkalaiselle voi olla vaikeaa solmia ystävyyssuhteita koulussa varsinkin jos on hiljainen.
Minä olin myös se, joka oli aika paljon yksin. Minun ongelmani ratkaisi kirjeenvaihtokaverit, ja heitä oli paljon, kotimaassa ja ulkomailla. Kannattaisi rohkaista, ja nimenomaan tähän perinteiseen. Samoin harrastus, keksin murkkuna itselleni sellaisen harrastuksen, jossa oli eniten poikia ja piti mennä toiselle paikkakunnalle. Kuljin joko linja-autossa tai isä tai vanhemmat veljet kuljettivat.
Kyllähän lapset ovat osittain oikeassakin siinä, että jos ei koulusta löydy kavereita, niin ei muualtakaan. Itse olen se hiljainen, eikä minulla ole paljoa ystäviä nyt aikuisenakaan, enemmän on tuon kirjoittelun varasssa yhä. Siksi kannattaisi lähteä kokeilemaan paria-kolmea harrastusta. Kun hyvin sattuu, löytyy sieltä joku kaveri. Myös tuo, että hiljaiset lapset kannattaisi saada tapamaan keskenään, on hyvä ajatus. Oma ainoa hyvä kaverini oli se toinen luokan hiljainen tyttö, joka tuli toisesta koulusta kakkosluokalla.
Oma nuorempi lapseni oli pari ensimmäistä vuotta yksin, mutta kolmosella hän muuttui rohkeammaksi ja nyt on useita kavereita. Sen sijaan esikoinen, murkku jo, kärsii yksinäisyydestä, hänen ongelmansa on kontaktinottokyvyn puute.
Siis murkulla on muutama kaveri, joita näkee joskus. Ei kuitenkaan ystäviä. Omalla luokalla ei ole oikein ketään joka edes juttelisi hänen kanssaan ja hän kärsii siitä.