Itselläni on vielä jatkuvassa käytössä jo yli 20 vuotias Olympus OM2N runko ja siihen riittävästi laadukkaita Zuiko objektiiveja. Kuvan laatuun en ole koskaan ollut tyytymätön, jos kuva epäonnistuu syy on kyllä kuvaajassa eikä kamerassa. Tietysti uudempiakin kameroita komerosta löytyy, myös digitaalisia, mutta jos laatukuva pitää ottaa tulee käteen aina tuo OM2.
Minua kiinnostaa onko samanlaisia jääriä muitakin. Vai onko teidän muitten mielestä laitekehitys ollut niin valtavaa, että nuo vanhat raudat eivät ole enää minkään veroisia.
Minua kiinnostaa onko samanlaisia jääriä muitakin. Vai onko teidän muitten mielestä laitekehitys ollut niin valtavaa, että nuo vanhat raudat eivät ole enää minkään veroisia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näkeehän sen käytettyjen hinnoistakin. Myös avovaimoillani on OM2, eivätkä sillä saadut kuvat todellakaan häpeä nykykameroilla aikaansaatuihin verrattuna. Uudemmissa kameroissa on vain enemmän kuvaamista "helpottavia" elektronisia toimintoja. Normaalissa kuvaustilanteessa on vanhemman kameran käsisäätöinen valotus ja tarkennus jopa nopeampi verrattuna siihen, kun alkaa muuttaa automaattikameran tarjoamia säätöjä mieleisekseen. Elektroniikka saattaa olla vika-altista ja uudempien edullisten järjestelmäkameroiden rungot antavat heppoisen vaikutelman.
Ensimmäinen järjestelmäkamerani oli muuten Mamiya/Sekor 500 DTL vuosimallia 1975. Tukeva kun mikä, loistavat objetiivit, sähköllä toimivaa vain valotusmittari. Nykyisen Canon 50E:ni tarjoamat lisäominaisuudet ovat mielestäni vain pintakuorrutuksen kaltaista lisää verrattuna tuohon yli 30 vuotta vuotta vanhaan kameramalliin. Harmi, että Mamiya lopetti kinofilmikamerojen valmistuksen parikymmentä vuotta sitten. No, onhan minulla 500 DTL tallella 50 mm objektiivilla. Canonilla tulee kuvattua lähinnä sen vuoksi, että siihen sopivia objektiivejä on tullut hankittua.
Kyllä kunnon kamera pitää pintansa ja arvostuksensa. Olen katunut ensimmäisen Pentax KX:n myyntiä jo pidemmän aikaa. Kuvat ovat nykykameroilla huonompia koska valtaosin ne otetaan zoomeilla ja ennen käytettiin kiinteäpolttovälisiä putkia joiden piirto on useimmiten paljon parempi. Kyllä automaattivalotus antaa, varsinkin salamakuvauksessa helpotusta elämään mutta kyllä af on useimmiten pirullinen surraaja, mikä vieläpä vain hidastaa kuvan ottoa. Älkää luopuko vanhoista rungoistanne; niiden arvo ei enää putoa vaan nousee.