sarin suusta...

Uusin KS kertoo totuuden Sari Innasen suulla: Kokkolan kaupunginjohtaja on Suomen paras!!!
71573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ups! No johan omakehu haisee!HYiiiiiii.(vain kepulaisilta tälläinen on mahdollista)

Äänestä

...enemmän kuin paikallaan. Tuollainen Euroopan hoveissa hioutunut timantti on aina pienen palkkansa arvoinen, nyt varsinkin kun akateeminen poliitikko on hänet arvostellut!

Äänestä

Saapahan jostain lukea, kun ei ole tullu (taaskaan) koko lehteä. Luulin, että ilmestyy vain joka kolmas torstai?

Äänestä
  • Tämähän oli Kansanuutisissa?

    Äänestä

  • postin jakeluun ja pistä huomautusta asiasta. Meilläkin postipoika ryhdistäyty vasta kun soitettiin postiin.

    Äänestä

palkankorotusehdotuksen johtaville virkamiehille tehnyt Sari Innanen jatkaa samalla linjalla johdonmukaisesti, ei tosin ole vielä teknisenpuolen eikä sivistysjohtajaa iljennyt kehua. Odotellaan rauhassa!

Äänestä

Päättäjät valehtelevat,minkä ehtivät!
Miten päättäjät saadaan alasammuttua?
Ensimmäinen seikka,mikä tulee muistaa,on kunnallisvaalit.Ei anneta ääniä näille valehtelijoille.
Toinen on se,että on pidettävä mielessä,mitä nämä päättäjät puhuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erkko kirjoitti:

Uusin KS kertoo totuuden Sari Innasen suulla: Kokkolan kaupunginjohtaja on Suomen paras!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu