Taas kerran

Kokeilenpa huvikseni kysyä että miksi ihmeessä homoseksuaalisuus aiheuttaa joissakin niin voimakkaita vihantunteita mitä niistä älyttömistä purkauksista joita tuolla alempana on voi päätellä. Itselleni kun ei homoista ole koskaan ollut mitään haittaa, kovin vähän heitä tunnenkaan mutta muutaman kuitenkin.
Mikä on se asia joka aiheuttaa ne järjettömät purkaukset? Onko se tosiaan se että ihminen alitajuisesti itse pelkää olevansa homo ja on sille vihainen ja purkaa sen sitten muihin. Miksi ei vain voi antaa asioiden olla asioina ilman hihhulointia, sellaisen joka ei oikeasti kosketa omaa elämää mitenkään.
Tuntuisi että sellaiselle ihmiselle joka silmittömästi vihaa homoja jostain kumman syystä voi olla ylipääsemätön paikka jos hänen oma lapsensa joku päivä kertoo olevansa homoseksuaali. Sitten pitäisi pystyä ottamaan oikeasti kantaa asiaan ja siinä voi jonkun vintti pimetä.
Kannattaisi siis vähän ajatella miten asiat oikeasti ovat, meillä on täällä homoseksuaaleja keskuudessamme ja heillä on yhtäläinen oikeus elämään kuin meillä "normaaleillakin"
Asiallisia vastauksia näihin kysymyksiin en tosin uskalla odottaa ainakaan niiltä joilta niitä toivoisin, eli niiltä joilla homovihaa ilmenee. Mutta kyselenpähän vain.
5693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tajua nyt jotain! jos sulla on omia lapsia ja ne on kaverilla niin siellä ISIT näyttää tunteitaan, Niinhän ei se sua haittaa! ja jos adoptiokersa vielä opettaa sun poikaas oppimillaan jutuilla niin sähän haluat mennä sinne itsekkin. Tarvii käyttää vain omaa järkeä eikä huutele paskaa hyväksymisestä!

Äänestä
  • Kyllä tuo homous tulee jostain sisältä, omasta itsestään. Ei kaikkea muutakaan tehdä esimerkin perusteella.

    Eli onko suurin pelko homofobisilla se, että omista lapsista tulee homoja? Eikö kasvatuksella pitäisi tehdä onnellisia lapsia? Seksuaalisuus tulee sitten joskus myöhemmin.

    Äänestä

  • Miesten mieshän on jotain aivan muuta kuin naisten mies. Eikö niin? Miesten mies putosi omaan kuoppaansa.
    Ja toisekseen, kun tuota miesten miehen kyhäelmää lukee niin ei hän ole ensimmäisten joukossa vaatimaan toisilta järkeä.
    Miten joku onnistuukin parilla kolmella lauseella vakuuttamaan että hän on täysi tollo. Taito se on sekin.

    Äänestä

  • o mores kirjoitti:

    Miesten mieshän on jotain aivan muuta kuin naisten mies. Eikö niin? Miesten mies putosi omaan kuoppaansa.

    mikään ei oo nii ruma ko komia mies.

    Äänestä

  • o mores kirjoitti:

    Miesten mieshän on jotain aivan muuta kuin naisten mies. Eikö niin? Miesten mies putosi omaan kuoppaansa.
    Ja toisekseen, kun tuota miesten miehen kyhäelmää lukee niin ei hän ole ensimmäisten joukossa vaatimaan toisilta järkeä.
    Miten joku onnistuukin parilla kolmella lauseella vakuuttamaan että hän on täysi tollo. Taito se on sekin.

    varmaan kieroon kasvanut ja pelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

homoista kirjoitti:

Kokeilenpa huvikseni kysyä että miksi ihmeessä homoseksuaalisuus aiheuttaa joissakin niin voimakkaita vihantunteita mitä niistä älyttömistä purkauksista joita tuolla alempana on voi päätellä. Itselleni kun ei homoista ole koskaan ollut mitään haittaa, kovin vähän heitä tunnenkaan mutta muutaman kuitenkin.
Mikä on se asia joka aiheuttaa ne järjettömät purkaukset? Onko se tosiaan se että ihminen alitajuisesti itse pelkää olevansa homo ja on sille vihainen ja purkaa sen sitten muihin. Miksi ei vain voi antaa asioiden olla asioina ilman hihhulointia, sellaisen joka ei oikeasti kosketa omaa elämää mitenkään.
Tuntuisi että sellaiselle ihmiselle joka silmittömästi vihaa homoja jostain kumman syystä voi olla ylipääsemätön paikka jos hänen oma lapsensa joku päivä kertoo olevansa homoseksuaali. Sitten pitäisi pystyä ottamaan oikeasti kantaa asiaan ja siinä voi jonkun vintti pimetä.
Kannattaisi siis vähän ajatella miten asiat oikeasti ovat, meillä on täällä homoseksuaaleja keskuudessamme ja heillä on yhtäläinen oikeus elämään kuin meillä "normaaleillakin"
Asiallisia vastauksia näihin kysymyksiin en tosin uskalla odottaa ainakaan niiltä joilta niitä toivoisin, eli niiltä joilla homovihaa ilmenee. Mutta kyselenpähän vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu