asun kummitustalossa

Asun yksin Töölössä, 1800-luvulla rakennetussa talossa, jossa kummittelee.
Esim. viikonloppuisin on baarikaappini juotu tyhjäksi ja tupakat poltettu loppuun, vaikka en itse muista tehneeni mitään. Kauhee huutoa ja meteliäkin kuuluu, naapureiden mukaan, asunnostani iltaisin. Lisäksi harrastan seksiä henkimaailman olioiden kanssa.
141111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Talo on rakennettu 1958 ja aivan samoin tapahtui minulle-70 luvulla.jopa tyhjiä pulloja löytyi uunista.Musiikki pauhasi ja joku tanssi minun jaloillani kauheeta muistellakin.En ymmärrä kuka henki oli kimpussani sillä joka kerta lähtiessään toipuminen kesti useita päiviä-onneksi iän myötä ne on kadonneet.Ainakin vierailevat harvemmin.
Mikä neuvoksi.

Äänestä

Mulla myös on ollut samoja kokemuksia,en muista koska talo oli rakennettu,mutta nämä kummitukset oli tosi kauheita,ne jopa joskus yöllä olivat rikkoneet kaikki astiat ja lyöneet miestäni.
Oli aivan turhaa ostaa viinaa ja tupukkia, aina ne olivat lotkasseet kaikki ja oksentelivat meidän vessaan,mikä oli tosi epämiellyttävää.Nyt asun sellaisessa talossa ettei täällä kummittele, enkä aio ikinä täältä pois muuttaa!
Muuta sinäkin pois siitä talosta ja heti,ihan vaan neuvoksi.

Äänestä

Omasta mielestänne nuo juttunne ovat varmasti maanmainioita, suuria ja älykkäitä.

Olette varmasti nauraneet katketaksenne kun noita kyhäilitte.

Jos kirjoitella haluatte ja saada kirjoitelmistanne kritiikkiä, menkää toiselle saitille, vaikkapa Aukea.netiin.

Siellä saatte tuoda julki auvoisen arkkunne tuotoksia, kerran viikossa.

Jos teillä ei ole mitään järjesllistä sanottavaa, on ehkä syytä lopetella se kirjoittelu täällä, jookos.

Ystävänne tulevassa, Guide.

Äänestä
  • ...nuo alla olevat kertomukset siitä, miten isoäiti kummituksen tapasi? Tai miten spiritismilauta tehdään? Tai miten keijukaiset ovat toisen ulottuvuuden värähtelyä?
    Olisipa hauska kuulla, miten määrittelet "älyllisen sanottavan"?

    Äänestä

  • ihmiset ovat älykkäitä. Miksi niin tosissasi otat nuo jutut, minä ainakin ymmärsin että huumorinkukka se siinä kukkii.

    Äänestä

  • pelko kirjoitti:

    ...nuo alla olevat kertomukset siitä, miten isoäiti kummituksen tapasi? Tai miten spiritismilauta tehdään? Tai miten keijukaiset ovat toisen ulottuvuuden värähtelyä?
    Olisipa hauska kuulla, miten määrittelet "älyllisen sanottavan"?

    Siinäpä sinulle pohdittavaa :)

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    ihmiset ovat älykkäitä. Miksi niin tosissasi otat nuo jutut, minä ainakin ymmärsin että huumorinkukka se siinä kukkii.

    Kyllä minäkin sen huumoriksi ymmärrän, mutta siellä viestin takana on ajatus, joka on myös pilkkaava :)

    Äänestä

  • pelko kirjoitti:

    ...nuo alla olevat kertomukset siitä, miten isoäiti kummituksen tapasi? Tai miten spiritismilauta tehdään? Tai miten keijukaiset ovat toisen ulottuvuuden värähtelyä?
    Olisipa hauska kuulla, miten määrittelet "älyllisen sanottavan"?

    Siellä luki että: "järjesllistä sanottavaa".

    Huomaa kirjoitusvirheeni :)

    Äänestä

  • Guide kirjoitti:

    Kyllä minäkin sen huumoriksi ymmärrän, mutta siellä viestin takana on ajatus, joka on myös pilkkaava :)

    suinkaan suotta. On aihetta pilkatakkin. ;DDDD

    Äänestä

  • Guide kirjoitti:

    Kyllä minäkin sen huumoriksi ymmärrän, mutta siellä viestin takana on ajatus, joka on myös pilkkaava :)

    ...kyseenalaistava ehkä. Mutta en ole aivan varma, ovatko nuo muutkaan kummitustalojutut aivan tosissaan (tai ainakin, pitäisikö heidän olla).

    Äänestä

  • Pelko kirjoitti:

    ...kyseenalaistava ehkä. Mutta en ole aivan varma, ovatko nuo muutkaan kummitustalojutut aivan tosissaan (tai ainakin, pitäisikö heidän olla).

    Täytä tosiaan jotain muuta sivua näillä turhilla sivuntäytteillä. Kuka tahansa pystyy tuollaista juttua kirjoittamaan, se ei vaadi mielikuvitusta tai järkeä tai yhtään mitään. Kuitenkin tuon tuosta niitä on jonkun pikkupojan tai tytön pakko tänne laittaa, ilmeisesti vain ihan sen takia, kun on onnistunut hankkimaan ensimmäisen viinipullonsa ihan itse ja sitten on niin aikuinen olo.

    Jos elämäsi ja kuvitelmasi siitä rakentuvat sen varaan, että viikonloput ryypätään ja ollaan muisti pois, häiritään naapureita. Olet kaukana aikuisesta, tai viisaammasta tai selkeämmästä ajattelutavasta kuin kaikista sairalloisimman ja harhaisimman "tosikertomuksensa" tänne laittanut.

    Ilmeisesti itsekin kymmenen vuoden kuluttua muistat tänne kirjoittaneesi ja muistat kommentit. Ja tässä tulee ENNUSTUS vaikkei kenenkään pitäis sinua tuntea tai tietää, kun muistat tämän keskustelun ja omat lapselliset käsityksesi ja ajatuksesi: HÄPEÄT JA HALUAT PAINUA MAAN ALLE! Ja tämä on fakta ja tosiasia.

    Äänestä

  • Mörkö kirjoitti:

    mutta pakkoko näitä on lukea, jos ei miellytä?
    Myönnän että ironia on vaikea laji (niin luoda kuin ymmärtää), mutta en itse oikein ymmärrä mistä suutuit? No, älä vaivaudu selittämään, ei ole tarkoitus ryhtyä kenenkään kanssa "tappelemaan". Pahoillani jos pilasin päivääsi.

    Äänestä

on väärä, kaikki on niin luonnollista!
Ei ole sellaisia olentoja joita kummituksiksi kutsuttaisiin...ehkä hyväksikäyttäjiä,raiskaajia, peloittavia muita...taloasi ei ole rakennettu kummituksia vaan elämää varten!

Henki ei ole seksiä varten...seksi hengelle!

Äänestä

Sinuna harkitsisin vakavasti aa-kerhoon liittymistä sekä päihteiden käytön vähentämistä;)

On se KAUHEETA se päihdeongema juu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelko kirjoitti:

Asun yksin Töölössä, 1800-luvulla rakennetussa talossa, jossa kummittelee.
Esim. viikonloppuisin on baarikaappini juotu tyhjäksi ja tupakat poltettu loppuun, vaikka en itse muista tehneeni mitään. Kauhee huutoa ja meteliäkin kuuluu, naapureiden mukaan, asunnostani iltaisin. Lisäksi harrastan seksiä henkimaailman olioiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu