Auringonnousu

Jos jotain ihmeellistä on,
sen tänään näin:
Punaisen auringon
nousevan päästä kadun.
Kuin suunnattoman pallon
tai lapsuuteni sadun
jättiläisen kallon,
vain nurinpäin
ja ihan ilman kaulaa.
Ihmeestä puuttui vain,
se alkanut ei laulaa.
Odotin melkein.

Niin harvoin mitään toista
väriä, näkyä samanmoista
on tullut ennen vastaan.
Ja tämä ainoastaan
yksi oli
miljoonista noista.
6450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on aina yhtä suuri ihme. Hienosti sen ihmeen kuvasit. Toivottavasti saamme nauttia runoistasi enemmänkin pitkän tauon jälkeen.

Äänestä

Tämä kuvaus auringonnoususta. Tykkäsin silti! Tai siksi.

Äänestä

Kiitos tee. runostasi. Pidin siitä. Jos minulla olisi vielä pieniä lapsia, lukisin sen heillekin. Pitäisivät varmasti. Runosi saa liikkeelle hauskoja mielikuvia.

Mukava nähdä nimesi runoilijoiden listassa pitkästä aikaa.

Äänestä
  • Olenkin huomannut itsessäni sellaista muutosta, että kun nuorena kirjoitti kuolemanvakavasti, aikuisena uskaltaa jo vähän irroitella.
    Vaikken vielä olekaan mikään humoristi.

    Äänestä

Tänä aamunakin saattoi ihailla auringonnousua. Luin runoasi ja elin sen sitä kautta. Tunsin olevani kuin Liisa Ihmemaassa. Hyvää päivänjatkoa!

Äänestä

..:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Jos jotain ihmeellistä on,
sen tänään näin:
Punaisen auringon
nousevan päästä kadun.
Kuin suunnattoman pallon
tai lapsuuteni sadun
jättiläisen kallon,
vain nurinpäin
ja ihan ilman kaulaa.
Ihmeestä puuttui vain,
se alkanut ei laulaa.
Odotin melkein.

Niin harvoin mitään toista
väriä, näkyä samanmoista
on tullut ennen vastaan.
Ja tämä ainoastaan
yksi oli
miljoonista noista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu