Tyhjätkö

Poika on nyt 5vko ja 2vrk. Olen imettänyt tähän asti enkä ole antanut lisämaitoa kuin laitoksela tokana yönä 2 kertaa. Yöllä maitoa tulee niin että sitä valuu pojan suupieliä pitkin ja aamulla sekä vielä päivällä. Tuntuu kuitenkin että maidontulo vähenee iltaa kohden. Eilen illalla ajattelin että poika ei saa tarpeeksi maitoa kun ei imenyt rinnalla kuin pienen hetken, päästi irti ja alkoi puörittämään päätä. Tämä tpahtui muutamaan otteeseen, yritin röyhtäyttää väleissä ja vaihdoin rintaa ja sama tällä. Sitten hain pumpun ja aloin pumppaamaan (kun käsin lypsämällä tuli vain pari tippaa) tuloksena yhteensä VAIN 15ml. Laitoin tutin pulloon ja ajattelin antaa pojalle mutta ei huolinutkaan (tosin ei kunnolla osaa pullosta syödä). Söi muutamia imuja ja jätti siihen. Voiko olla mahdollista että sai kuitenkin riittävästi vai alkaako maidontuotantoni hiipua? Itse mielelläni imettäisin jos mahdollista. Korvikkeet on kalliita ja pullojen pesu ja keittäminen ei ole mielipuuhaani.

Ennen on rintoja nipistellyt kun olen poikaa katsellut ja alkanut syöttämään mutta nyt ei nipistelyä pahemmin ole ollut havaittavissa. Oletan että nipistely on maidon nousemista ym. Kuuluuko sen loppua imetyksen edetessä?

Vielä minusta tuntuu käsin kokeiltuna rintani tyhjiltä pusseilta. Ennen ne ovat olleet täydemmän tuntuiset. Kun maidontulo tasaantuu niin tuntuuko rinnat tyhjiltä?

Kiitos jos joku viitsii vastata sekaavaan tekstiini ja moneen kysymykseen!
2447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

saattaa olla nyt enemmän nälkä ja tilaa lisää maitoa imemällä rintaa!
Voisiko olla niin, että vauvasi on aamun ja päivän aikana syönyt enemmän kuin aikaisemmin ja illalla tuntuu, että rinnat ovat tyhjät ja sitten yöllä, kun rinta on saanut iltapäivän ja illan aikana lisätilauksia, niin tilattu maito tulee??

Anna vauvalle rintaa niin usein kun tuntuu siltä, että hänellä olisi nälkä. Koita välttää pulloa. pullosta maito tulee helpommin ja vauva voi laiskistua rinnalla. Turvaa maidon tulo imettämällä!!!!

En usko, että maidon tulosi hiipuu ja älä usko sinäkään!!!!

Vauva nyt varmaan tilailee itselleen lisää maitoa. Kohta tilanne tasoittuu!

Tsemppiä ja voimia imetykseen ja usko itseesi!

Äänestä

ihan normaalia että maidon tulo tasaantuu vastaamaan vauvan tarvetta. rintojen ei kuulu olla myöhemmin imettäessä täyden oloset.

iltaa kohden maitoa tuntuu tulevan vähemmän ja ilmeisesti vauvat myös tankkaa maitoa illalla enemmän yötä varten. sinänsä tyhjän oloset rinnat ei oo illalla huono juttu koska rintojen tiuha tyhjennys on vaan merkki elimistölle että maitoa pitää tuottaa lisää ja sitten sitä myös tulee seuraavana päivänä yön jälkeenkin.

pumppaus ei välttämättä kerro mitään maidon tulosta. pumppaamalla ei koskaan saa niin paljon maitoa kun sitä vauva rinnasta imee. moni äiti ei saa herumisrefleksiä toimimaan kun yrittää itse pumpata ja maito saalis voi olla vaan se 15ml. lypsäessä pitäisi olla rauhallinen ja rento mielentila. lämmin suhku tai sauna voi auttaa rentoutumiseen.

vauvasi saa varmaankin ihan tarpeeksi maitoa. kuulostaa ainakin siltä. nälkänen vauva kyllä itkee tai on unelias ja nukkuisi koko ajan. nälkänen vauva takertuu rintaan sen saadessaan ja koittaa syödä. neuvolan punnitukset kertoo ruuan riittävyydestä ja vauvan pissan määrä. vaippoja pitäisi päivässä kulua ainakin 5. entä onko vauvan pissan määrä vähentynyt?

rintojen vuotaminen, suihkuaminen, turvotus, herumistunne yms. voi ihan hyvin vähetä vaikka maitoa tulee ihan hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tissit? kirjoitti:

Poika on nyt 5vko ja 2vrk. Olen imettänyt tähän asti enkä ole antanut lisämaitoa kuin laitoksela tokana yönä 2 kertaa. Yöllä maitoa tulee niin että sitä valuu pojan suupieliä pitkin ja aamulla sekä vielä päivällä. Tuntuu kuitenkin että maidontulo vähenee iltaa kohden. Eilen illalla ajattelin että poika ei saa tarpeeksi maitoa kun ei imenyt rinnalla kuin pienen hetken, päästi irti ja alkoi puörittämään päätä. Tämä tpahtui muutamaan otteeseen, yritin röyhtäyttää väleissä ja vaihdoin rintaa ja sama tällä. Sitten hain pumpun ja aloin pumppaamaan (kun käsin lypsämällä tuli vain pari tippaa) tuloksena yhteensä VAIN 15ml. Laitoin tutin pulloon ja ajattelin antaa pojalle mutta ei huolinutkaan (tosin ei kunnolla osaa pullosta syödä). Söi muutamia imuja ja jätti siihen. Voiko olla mahdollista että sai kuitenkin riittävästi vai alkaako maidontuotantoni hiipua? Itse mielelläni imettäisin jos mahdollista. Korvikkeet on kalliita ja pullojen pesu ja keittäminen ei ole mielipuuhaani.

Ennen on rintoja nipistellyt kun olen poikaa katsellut ja alkanut syöttämään mutta nyt ei nipistelyä pahemmin ole ollut havaittavissa. Oletan että nipistely on maidon nousemista ym. Kuuluuko sen loppua imetyksen edetessä?

Vielä minusta tuntuu käsin kokeiltuna rintani tyhjiltä pusseilta. Ennen ne ovat olleet täydemmän tuntuiset. Kun maidontulo tasaantuu niin tuntuuko rinnat tyhjiltä?

Kiitos jos joku viitsii vastata sekaavaan tekstiini ja moneen kysymykseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu