Eräänä päivänä luovun.
Sinusta, meistä.
Kokonaan, unohdan.
Lakkaan uneksimasta.
Niin kuin tänään.
Nyt se vain on
tämän päivän tunnetila,
ohimenevä, tiedän,
- väliaikainen luopuminen.
Milloin luovun siis kokonaan?
Sinusta, meistä.
Kun en enää jaksa muistaa,
mihin ennen uskottiin,
tarinaamme iäti kestävään,
ei se päättyisi koskaan?
Vai kun en enää jaksa odottaa,
että se joskus edes alkaa?
Sinusta, meistä.
Kokonaan, unohdan.
Lakkaan uneksimasta.
Niin kuin tänään.
Nyt se vain on
tämän päivän tunnetila,
ohimenevä, tiedän,
- väliaikainen luopuminen.
Milloin luovun siis kokonaan?
Sinusta, meistä.
Kun en enää jaksa muistaa,
mihin ennen uskottiin,
tarinaamme iäti kestävään,
ei se päättyisi koskaan?
Vai kun en enää jaksa odottaa,
että se joskus edes alkaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaiken aloitus on kiinni...vain sinusta ja minusta.Niin yksinkertaista ja kuitenkin niin vaikeaa,miksiköhän??????Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.Ymmärrän kyllä,jos et jaksa.Ehkei sun kannata elämääs uhrata minuun.Luovun tunteistani sinun vuoksesi,jos on tarvis,surullista kyllä.
Jos ja kun punnukset vaa-an
joskus asettuvat tasapainoon,
tähdet ovat oikeassa asennossa,
ja tämä kaikki vain jos ja joskus kun.
Päivät voivat olla joskus aurinkoa täynnä,
vaikka mieli on pilvinen!
Ollapa siis auringon mieli, joka jaksaa olla talven piilossa ja tulla taas esiin entistä säihkyvämpänä!
terveisin,
pohtija
rakastin sinua niin paljon
etten voinut kahlita sinua
minuun
minulla ei ollut kaikki
kunnossa
jotta olisin saanut sinut
minun olisi pitänyt
olla valmis
koska en ollut
minun oli annettava sinun
mennä
ja elää elämääsi
salaa toivoen että jonain
päivänä
sinä olisit minun
silloin sinä ymmärtäisit
miksi
minun oli
päästettävä sinut
sinun oli päästävä
vapautuaksesi nykypäivästä
uuteen rakkauteen
ehkä joskus minuun
minun oli mentävä
koska elämäni oli
niin kesken
enkä halunnut uhrata sinua
lapsellisuuksissani
vaan toivoin
että tämän kasvun jälkeen
kohtaisimme uudelleen
sellaisessa alussa
joka olisi
mahdollista
aika näyttää
oliko meidät todellakin
tarkoitettu
toisillemme
vai uskottelimmeko me vain
rakkaus häviää
aika vie sen mennessään
ellei vie
me varmasti kohtaamme
joku päivä
halaamme..
emmekä koskaan enää
päästä irti...
Kiitos runostasi!
Aika voi saada minut hänestä luopumaan,
mutta rakkautta tätä en unohda milloinkaan!
terveisin,
pohtija
vapaapäivät on just pahimpia miettiä kaikkia näitä juttuja.. minä en luovu, kun ei ole enää kenestä luopua.Ei mitään, ei missään,ei ketään.Ei mitään alkua, ei silloin loppuakaan, vain jatkuva tyhjyys ja pimeys kirkkaassa auringon paisteessa. Suru ja pohjaton tyhjyys, pettymys ja kipu. Viimeinen kirous, kuole tunne kuole!
Voimia sinulle ja hyvää vapaapäivää kuitenkin!
Tunteet juoksevat usein vuoristorataa, niin tyypillistä näissä asioissa!
Toivottavasti huomenna parempi päivä sinullakin!
terveisin,
pohtija