Jippii!!!

Eräs metsästäjä ampui tuossa jonkin aikaa sitten koiransa vahingossa, kun näki liikettä mättään takaa ja ampui sinne kohti. Sääli koiraa, mutta ehkä senkin on parempi olla "taivaassa", kuin moisen holtittoman metsästäjän hoidossa. Varokaa aina kun liikutte metsässä, sillä eihän sitä tiedä milloin saa hauleja niskaansa.

Toinen mukava homma oli se, kun haavoitettu karhu puri metsästäjää. Hyvä ettei kaveri kuollut, mutta siinä mielessä hyvä, että hinttari sai omaa lääkettään.

Minusta metsästystä saataisiin paljon jännittävämmäksi, jos myös metsästäjiä saisi ampua. Siinäpä olisi kelpo mahdollisuus harjoituttaa Suomen puolustusvoimia. ;) Ainakin minä anoisin kertaamaan pääsyä heti, vaikka muuten en kovin innostunut moisesta kutsusta olisikaan.
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Metsästyskausi on aluillaan. Tänne palstalle mahtuvat niin puolestapuhujat kuin vastustajatkin... ja täydelliset ääliöt

Äänestä
  • Suomen metsän eläinten sponsoriksi pitäisi saada tuo maankuulu järjestö: al-Qaida.

    Olisi muullakin järeää tavaraa kuin haalariherroilla.

    Hockey Nightin tilalle pitäisi saada Hunting Night. Tämä olisi ehkä ainoa urheilulaji jonka televisiointi ei välttämättä tarvitsisi selostajia tai kommentaattoreita. Tai olisihan se mukava jos kuultaisiin Bubin tokaisevan että voi voi nyt tuli Hannulta hirveä hehtaarilaukaus ja karhu pääsi tykittämään puun takaa oikein kunnolla, ja eläimet menee vakuuttavasti johtoon 1-0.

    Äänestä

  • Tietävä kirjoitti:

    Suomen metsän eläinten sponsoriksi pitäisi saada tuo maankuulu järjestö: al-Qaida.

    Olisi muullakin järeää tavaraa kuin haalariherroilla.

    Hockey Nightin tilalle pitäisi saada Hunting Night. Tämä olisi ehkä ainoa urheilulaji jonka televisiointi ei välttämättä tarvitsisi selostajia tai kommentaattoreita. Tai olisihan se mukava jos kuultaisiin Bubin tokaisevan että voi voi nyt tuli Hannulta hirveä hehtaarilaukaus ja karhu pääsi tykittämään puun takaa oikein kunnolla, ja eläimet menee vakuuttavasti johtoon 1-0.

    Tässä olen seurannut sinun viestejäsi ja olen tullut siihen tulokseen että yrität suojella ihmisiä ja eläimiä ja nyt sinä olet antamassa kaikille aseet jotta he saisivat tappaa toisensa... Yritäppä nyt pitää se linjas jos kerran olet sellasen ottanut...

    Äänestä

Mistälähtien metsämies on ollut hinttari? Samallahan minä voisin kutsua kaikkia luontoaktivisteja hinttareiksi? Mutta en jaksa uskoa että edes luontoaktivistit olisivat kaikki hinttareita... Tämä palsta on teille aktivisteille siinä mielessä hyvä että teidän ei tarvitse kantaa mitään vastuuta teidän sanomisista, voitte vain laukoa tuollasia älyttömyyksiä ja nauraa jonkun kuolemalle, teidän pitäisi alkaa hyväksyä sellainen tosiasia että vahinkoja sattuu joka lajissa, eikö teidän pitäisi mennä jollekkin rallisivulle ja alkaa haukkua rallikuskeja tappajiksi jne. kuoleehan kato rallikilpailuissakin ihmisiä...

Mutta tosiaan te aktivistit voisitte hiljotellen alkaa vähän rajottaan noita teidän ylitseampuvia mielipiteitä, meinaan kenenkään kuolemalla ei saa pilailla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


? kirjoitti:

Eräs metsästäjä ampui tuossa jonkin aikaa sitten koiransa vahingossa, kun näki liikettä mättään takaa ja ampui sinne kohti. Sääli koiraa, mutta ehkä senkin on parempi olla "taivaassa", kuin moisen holtittoman metsästäjän hoidossa. Varokaa aina kun liikutte metsässä, sillä eihän sitä tiedä milloin saa hauleja niskaansa.

Toinen mukava homma oli se, kun haavoitettu karhu puri metsästäjää. Hyvä ettei kaveri kuollut, mutta siinä mielessä hyvä, että hinttari sai omaa lääkettään.

Minusta metsästystä saataisiin paljon jännittävämmäksi, jos myös metsästäjiä saisi ampua. Siinäpä olisi kelpo mahdollisuus harjoituttaa Suomen puolustusvoimia. ;) Ainakin minä anoisin kertaamaan pääsyä heti, vaikka muuten en kovin innostunut moisesta kutsusta olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu