Minkälaisia tavoitteita psykologian kirjoittajilla on? Mitä olen kuullut niin aika monella on tavoitteena L tai E.
Omana tavoitteena olisi ensisijaisesti päästä läpi, mutta C olisi kai realistinen tavoite.
Luuletteko, että koe vaikeutuu kovastikin uuden reaalin myötä?
Omana tavoitteena olisi ensisijaisesti päästä läpi, mutta C olisi kai realistinen tavoite.
Luuletteko, että koe vaikeutuu kovastikin uuden reaalin myötä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni on tarkoitus päästä läpi. Ongelmani on se, että vaikka kuinka hyvin osaan, en osaa yhdistellä asioita ja itsestään selvyydetkin jää pois. Koe voi olla liiankin helppo, koska se järjestetään ensimmäistä kertaa. Toisaalta kysymykset ovat saattaneet epäonnistua, jolloin se saattaa olla liian vaikea. Harmittaa olla tällaisessa kokeilu vaiheessa kun ei yhtään tiedä kokeesta tai pisteistä mitään. Toivottavasti on alhainen A:n ja B:n raja...
Ei vaikeudu eikä helpotu yhtään. Arvosanojen prosentuaalinen määrä pidetään tietokoneiden avulla samana vuodesta toiseen, ellei ole jotakin erityistä syytä poiketa entisestä käytännöstä.
Esimerkiksi keväällä 1985 A-englannin yo-koe oli poikkeuksellisen vaikea, etenkin kuuntelu, ja valtakunnaliset keskiarvot monivalintatehtävissä jäivät erittäin alas. Omaa mokaansa hyvittääkseen ylioppilastutkintolautakunta kuitenkin hylkäsi kokelaista prosentuaalisesti vähemmän kuin vuosiin. Ei se tietenkään ilmoittanut syyksi omaa mokaansa.
Eli: vaikeasta kokeesta oli helpompi päästä läpi kuin edellisen kevään poikkeuksellisen helposta kokeesta.
Mitä alueita olet erityisesti painottanut? Meille opettaja antoi listaa, että mitä ei ole kysytty pitkään aikaan esim. hypnoosi, havainnointi (=etäisyys), kieli, taitava oppiminen...
Entäs neuropsykologia? Sitä oikein biologisesti käsittelevää alkua en ole lukenut ollenkaan, eikä sitä käyty myöskään tunneilla läpi.
Mä en oo erityisesti painottanu mitään alueita, eikä opettajakaan antanu mitään tärppejä. Meidän kirjoissa ei puhuta mitään esim.hypnoosista, eli sitä en ainakaan osaa. Neurpsykologian kirjan oon lukenu..tunteet ja motiivit on aika vaikeita,niitä en osaa hyvin.
Ite oo painottanu eniten kehityspsykaan, sosiaalipsykaan ja persoonallisuuspsykaan. Noi kirjat on tullu kahlattua aika tiiviisti läpi. Mut sit kyllä toi neuropsykaki on tärkee, siitä lähinnä just tunteet ja motiivit jne. Ei kai tässä nyt panikoimaan kannata ruveta. Tokihan sitä kovasti toivois et tulis hyvä tosta psykasta, mut kuhan nyt tulee edes lakki ja pääsee pois tuolta, pyh:P
Oppiminen on vahvin alue. Siitä keksin kyllä, mutta pienemmät alueetkin sujuvat esim. pelko tai aggressio. Osaan huonoimmiten neuropsykologian. Alkuosaa en oo koskaan ees lukenut läpi.